Читать книгу: «Säveliä», страница 4

RUNOTTARENI JA MINÄ

18 12/4 83.

 
Hän astui vitkaan luokseni,
Oil loisto silmässään,
Ja kielo, lempikukkani,
Oil hällä kädessään:
"Tän annan sulle merkiksi,
Sit' usein katsele;
Kun päiväsi käy pitkiksi,
Taas mua muistele!
 
 
Ma tottunut oon kuulemaan
Kuohuja koskien;
Oon harras ollut laulamaan
Tunteita sydämen,
Mi sykkii povess' impyen,
Ku kaitsee karjoaan
Tai salon jäykkäin poikien:
Oon halpa tyttö vaan.
 
 
Min kukkakummut kertoili,
Sen lauluks sommitin,
Ja lehdot mitä uinaili,
Sen sulle selitin.
Oon innostunut laulamaan,
Kun Suomi soittelee,
Mutt' täällä mulle kuiskataan:
"Parletz, ma chère, francais!"
 
 
En täällä viihtyä ma voi,
Tääll' outo ollenkin;
Tääll' äänet vieraat yhä soi,
Pois, pois ma riennänkin
Ja siksi luotais luopunen,
Mon pauvre adorateur;
Näin sinusta nyt erkanen,
Hyvästi ja – bonheur!"
 

—r—r.

SEKIN? NIIN, NIIN!

(Suomennos)

 
Millinen maa se lienee,
Miss' tie käy kultain nyt – sekin?
Ah, kenpähän sen tiennee,
Mun liekö pettänyt? Niin, niin!
Lintunen sen sanellet
Sa, ku ilmat viiltelet,
Viivy, voi,
Virka, oi!
Ei, sa riennät pojes vaan,
Huolistain et huolikaan.
Yksin lakkaa lauluin näin.
Eipä kukaan kuule säveltäin.
 
 
Mik' oil se liverrelmä,
Mi hänet viettel' pois – sekin?
Kuink' säihkynyt lie silmä,
Mi hänet näin lumois? Niin, niin!
Aalto kuohuu rantaan päin,
Perho istuu kädelläin.
Varrotkaa,
Vastatkaa!
Ei, väistytte kumpikin,
Ah, niin teki kultainkin!
Yksin lakkaa lauluin näin.
Eipä kukaan kuule säveltäin.
 

—r—r.

LIITTOON YHTYKÄÄMME!

 
Veikkoin, käyös taistohon
Eestä armaan maamme!
Joskin taisto kova on,
Voiton varmaan saamme.
Ällös väisty taistosta,
Joskin kohtaat vastusta:
Nero, voima, rohkeus,
Niiss' on maamme vapaus.
 
 
Pimeys se kahleillansa
Kytkee vielä maatamme,
Sitä, veikko, huoletoinna
Katsellakko saatamme?
Ristikäsin emme saata
Huoletoinna aivan maata.
Ei! vaan käymme taistohon,
Kuolloon tahi voittohon.
 
 
Joskin voima heikko oisi,
Ällös väisty sittenkään.
Ehkä moni heikko voisi
Voiton saada. Yhdytään
Liittoon. Siitä syntyy muuri,
Jok' ei hevin murru juuri,
Vaan se seisoo horjumatta,
Myrskysäässä murtumatta.
 
 
Syntyköhön liitto laaja
Kesken poikain Kalevan.
Sit' ei myrskyt rajut kaada,
Ei, vaan käymme voittohon.
Liitä sormes' sormihini,
Astu liittoon rinnalleni.
Ällös horju, käyös vaan
Eestä Suomen sotimaan!
 

Elias.

KUINKA ON LAITA?

 
Kuink' on laita sydämmen'?
Ken sen mulle sanoo, ken?
Se kun rinnassani riehuu,
Raivoo lailla myrskytuulten,
Tulivuoren lailla kiehuu,
Niinkuin Etna hirmuinen.
 
 
Syvemmälle rintaani
Kätken hurjan syömmeni,
Siellä riehukohon vainen.
Raivotkoon ja pauhatkohon,
Kyllä tyyntymähän saan sen
Konsa vaivun kuolohon.
 
 
Sillä tääll' ei rauhoa
Sydämmeni saavuta.
Vasta haudan tuolla puolla,
Siellä syömmein levon saa,
Oi, jos saisin ma jo kuolla,
Tervetullut, kuolema!
 

Elias.

YKS' OMPI TUNNE

 
Yks' ompi tunne mun syömmessäin
Ma kertoa en sitä voi.
Ja yhä riehuu se rinnassain
Ja yhä mielessäin soi.
Ma aina jotain kaipajan.
Ja aina jotain ma odotan.
 
 
Mi ompi tunne tuo syömmessäin,
Mitä hurja ma aattelen?
Mi murhe kalvavi rinnassain?
En tiedä, mit' vuottelen.
Vaan aina jotain ma odotan.
Ja aina jotain ma kaipajan.
 
 
Ma aina jotain odotan,
Ain' syömmein kaipaavi,
En tiedä mitä haluan,
Miks' riutuu rintani.
Vaan aina jotain puuttuu multa.
Mun rintan' tuntuu murretulta.
 
 
Ma aina vuotan, odotan,
Vaan mitä? tiedä ma en.
Ja aina murhe on rinnassan',
Ain oon ma suruinen
Oi, missä kaihoni katoaa?
Milloin syömmeni levon saa?
 

Elias.

KERJÄLÄISTYTTÖ

 
Luo rikkaan aatel' rouvan
Tul' pieni tyttönen.
Hän oven luona kauvan
Seisovi vuotellen.
Kun rouva hänet vihdoin, ylhäinen, havaitsee,
Näin lausuin tyttöselle hän heti tiuskaisee:
 
 
"Kuin, ryökäle, sä tänne,
Kuin tohdit tullakaan?
Het' ulos saat sa mennä,
Äl' palaa milloinkaan.
Jos palaat, rengilläni ma sinut pieksetän
Ja sitte vankeuteen paikalla lähetän."
 
 
Ja poijes tyttö lähti,
Hän läksi selkään yön.
Taivaalla välkkyi tähti,
Se katsoi tyttöhön.
Oi, äiti, säkö sieltä minua katsahdat?
"Oi, milloin luokses pääsen, kosk' päivän' loppuvat?"
 
 
Näin lausui tyttö raukka,
Hän vaipui lumellen,
Ja valkee lumi vaippa
Nyt peittää tyttösen.
Hän äitins' luokse pääsi ja luokse Jumalan,
Hän enkelinä piennä on iloss' taivahan.
 
 
Aamulla renki rouvan
Löytävi tyttösen.
Hän katsoi sitä kauvan,
Vuodatti kyyneleen.
Ja pöyhkeäkin rouva nyt siihen saapuvi,
Hän kauvan katsoi tyttöön, kauvan ja tarkasti.
 
 
En tiedä, syömessänsä
Mi tunne liikkuvi.
Vaan hiljaa silmistänsä
Yks' kyynel vierevi.
Hän muisti eilis illan ja tytön murheisen,
Kuin tyttö lähteissänsä loi häneen katsehen.
 
 
Jäljestä monen vuoden
Tuo rouva ylhäinen
Viel' muisti tytön katseen
Ja muodon murheisen.
Hän lausui: "aina muistan tuon pienen tyttösen,
Ain muistan tytön muodon ja katseen murheisen."
 

Elias.