Читать книгу: «Ylpeys ja ennakkoluulo», страница 19

"En ole koskaan tullut niin ymmälleni kuin hänen äskeisestä käyttäytymisestään. Se oli enemmän kuin kohteliasta; se oli vilpittömästi huomaavaista; ja kuitenkaan ei hänen olisi ollut lainkaan tarpeen osoittaa meille sellaista huomaavaisuutta. Onhan hänen tuttavuutensa Elizabethin kanssa vallan pintapuolinen."

"Totta puhuen, Lizzy", sanoi täti, "hän ei ole niin kaunis kuin Wickham; tai oikeammin sanoen, hänellä ei ole Wickhamin hienoja piirteitä, vaikka hän muuten on sangen hyvännäköinen. Mutta kuinka sinä saitkaan päähäsi kertoa meille, että hän oli sinusta niin vastenmielinen?",

Elizabeth puolusteli itseään minkä taisi – sanoi, että hän piti Darcysta nykyisin paljon enemmän kuin ennen, ja että tämä ei ollut vielä koskaan esiintynyt niin herttaisesti kuin tänä aamuna.

"Mutta ehkäpä hän laskettelee kohteliaisuuksiaan, tarkoittamatta niillä mitään sen enempää", arveli eno. "Ylhäisten henkilöiden tapa on olla oikullinen päähänpistoissaan; enkä minä senvuoksi ota hänen kalastustarjoustaankaan täydeksi todeksi, sillä voihan hän huomenna jo muuttaa mielensä ja karkoittaa minut mailta halmeilta."

Elizabeth tunsi, että hänen omaisensa olivat kokonaan erehtyneet hra

Darcyn luonteesta, mutta hän ei virkkanut mitään.

"Sen perusteella, mitä olen hänestä nähnyt", jatkoi rva Gardiner, "minun on vaikea uskoa, että hän olisi todella voinut menetellä niin julmasti Wickham parkaa kohtaan. Eihän hän näytä ollenkaan tylyltä ja sydämettömältä. Päinvastoin hänen suunsa ympärillä on hyvyyttä ilmaiseva piirre, kun hän puhuu. Ja koko hänen ulkomuotonsa kuvastaa sisällistä arvokkaisuutta, josta voisi päätellä, että hänellä on jalomielinen sydän. Mutta kuinka loistavan arvosanan hänestä antoikaan se vanha rouva, joka näytteli meille hänen taloaan. Minun oli välistä vaikea pidättää nauruani. Mutta arvaan, että hän on antelias isäntä, ja se hyvä avu vastaa palvelijain silmissä kaikkia ihmishyveitä."

Elizabethin oli nyt vihdoinkin pakko oikaista sukulaistensa käsitystä Wickhamista; sen hän teki varovaisin sanoin ja mainitsematta lähdettään, jonka hän kuitenkin sanoi olevan aivan luotettavan.

Rva Gardiner joutui ymmälleen ja huolestuneeksi; mutta kun he nyt lähenivät hänen nuoruudenaikaisia leikkitanhuitaan, unohtuivat kaikki muut ajatukset hänen mielestään.

XLIV LUKU

Elizabeth oli arvellut, että hra Darcy toisi sisarensa tervehdyskäynnille vasta tämän saapumisen jälkeisenä päivänä; mutta vieraat saapuivatkin jo tuloaamuna. Gardinerit ja Elizabeth olivat kierrelleet Lambtonissa eräiden uusien tuttavien kanssa ja palanneet majataloon pukeutuakseen syömään päivällistä samojen tuttavain kanssa, kun lähestyvien vaunujen kolina lennätti heidät akkunaan ja he näkivät nuoren herran ja nuoren neidin ajavan katua pitkin. Elizabeth tunsi oitis tulijat kuskin liveripuvusta ja herätti tiedonannollaan aikamoista ihmetystä omaisissaan. Näiden päivitellessä heitä odottavaa oma mielensä oli kuohuksissa, arkaillen hän odotti tulevaa kunniaa vetäytyi Elizabeth kiireesti akkunasta; hänen kohtausta, jonka aikana hän tahtoi esiintyä mahdollisimman paljon edukseen, mutta samalla hän luonnollisesti epäili, ettei osaisi lainkaan käyttäytyä toisten mieliksi. Hän käveli hermostuneesti edestakaisin koettaen hillitä liikutustaan, mutta toisten kysyvät katseet sotkivat hänen mielenrauhaansa yhä pahemmaksi.

Nti Darcy ja hänen veljensä saapuivat sisään, ja peljätty esittely tapahtui. Mutta ihmeekseen Elizabeth huomasi, että hänen uusi tuttavansa oli ainakin yhtä paljon hämillään kuin hän itse. Lambtonin tuttavilta kuulemistaan puheista Elizabeth oli päätellyt, että nti Darcy oli tavattoman ylpeäluontoinen; mutta jo ensi silmäyksellä hän voi havaita, että tuo nuori neitonen oli vain äärimmäisen ujo. Häneltä oli vaikea saada muuta kuin yksitavuisia vastauksia.

Nti Darcy oli isokasvuinen; ja vaikka hänellä oli ikää vasta vähän päälle kuusitoista vuotta, oli hän ruumiinmuodoiltaan täysin kehittynyt ja erittäin uhkea. Kasvoiltaan hän ei ollut niin kaunis kuin veljensä, mutta niissä voi huomata hyvyyttä ja älykkäisyyttä, ja hänen käytöstapansa oli teeskentelemättömän ystävällinen.

Heidän vähän aikaa juteltua kertoi Darcy Elizabethille, että myöskin hra Bingley oli tulossa tervehtimään häntä; ja tuskin oli Elizabeth ennättänyt lausua sitä toivovansa ja varustautua vastaan ottamaan uutta tulijaa, kun Bingleyn nopeat askeleet kuultiin portailta ja seuraavassa tuokiossa hän astui sisään. Kaikki Elizabethin entinen kauna häntä kohtaan oli jo aikoja sitten haihtunut; mutta hän tajusi, että jos hän olisi sitä vieläkin tuntenut, niin olisi se kädenkäänteessä sulanut olemattomiin Bingleyn reippaan ja teeskentelemättömän sydämellisyyden lämmössä. Tämä tiedusti ystävällisin vaikka ylimalkaisin sanoin hänen omaistensa vointia ja puheli ja laski leikkiä samaan hilpeän huolettomaan sävyyn, joka hänessä ennenkin oli Elizabethia erityisesti viehättänyt.

Hra ja rva Gardinerille Bingley oli miltei yhtä mielenkiintoinen henkilö kuin Elizabethille itselleen. He olivat tietenkin kuulleet hänestä paljon ja halunneet nähdä häntä. Ja nyt heillä oli hyvä tilaisuus tarkata kaikkia edessään olevia nuoria, jotka kaikki olivat ilmeisesti vilkkaan mielenliikutuksen vallassa. He voivat panna merkille, että ainakin yksi seurasta oli vakavasti rakastunut. Rakkauden esineen suhteen heille jäi vielä vähän epäilyksen aihetta; mutta rakastajan tulista ihailua oli mahdoton väärinkäsittää.

Vieraat viipyivät heidän luonaan puolisen tuntia; ja kun he lähtivät, pyysi hra Darcy sisartaan kannattamaan hänen toivomustaan, että hra ja rva Gardiner ynnä nti Bennet saapuisivat päivällisille Pemberleyhin, ennenkuin he lähtisivät paikkakunnalta. Rva Gardiner katsahti sisarentyttäreensä nähdäkseen mitä tämä, jolle kutsu tuntui pääasiallisesti tarkoitetun, siitä päättäisi, mutta Elizabeth oli kääntänyt päänsä poispäin. Arvaten tämän tahallisen vältteleväisyyden pikemminkin ilmaisevan hetkellistä hämmennystä kuin torjumishalua ja nähdessään miehensä mielihalulla suostuvan, hän kiittäen suostui kutsuun, jota päätettiin noudattaa ylihuomispäivänä.

Bingley ilmaisi vielä kerran ilonsa saadessaan tavata Elizabethia ja kyseli paljon yhteisistä Hertfordshiren tuttavista; jopa hän kysyi, olivatko kaikki hänen sisarensa kotona Longbournissa. Arvaten hänen halunsa ennen kaikkea kohdistuvan toivoon saada kuulla Janesta Elizabeth vastaili mielellään; ja vieraiden poistuttua hän kykeni tyydytyksentuntein muistelemaan äsken vietettyä puolituntista, vaikka totta puhuen hän sen kestäessä ei ollut voinut mielenkuohultaan paljonkaan nauttia siitä.

Enon ja tädin hyvä käsitys hra Darcysta lujeni yhä hänen erinomaisen kohteliaisuutensa ja rakastettavaisuutensa vaikutuksesta; taloudenhoitajattaren hänestä antamaa ylistystä tukivat Lambtonissa kuullut kertomukset hänen suoruudestaan ja oikeudentunnostaan, hänen ylevämielisyydestään ja avuliaisuudestaan köyhiä kohtaan. Ainoastaan hänen ylpeyttään moitittiin; mutta senkin moitteen voi hyvin käsittää tuon pienen kauppalan taholta, jonka perheiden luona rikas hoviherra kai aniharvoin alentui vierailemaan.

Wickhamista matkailijamme sen sijaan saivat paljon ikävämpiä kuulumisia. Hänen maineensa täällä hänen kotiseudullaan ei ollut lainkaan hyvä, sillä poistuessaan sieltä maailmalle hän oli jättänyt jälkeensä suuren joukon velkoja, jotka hra Darcy oli saanut perästäpäin suorittaa.

Elizabethin ajatukset pyörivät tänä iltana Pemberleyssä enemmän kuin koskaan ennen; ja vaikka ilta tuntuikin pitkältä, ei se kuitenkaan ollut hänelle kylliksi pitkä, jotta hän olisi sen kuluessa voinut määritellä yhden ainoankaan Pemberleyn asukkaan herättämää mielenkiintoa; ja hän makasi yölläkin vielä monet tunnit valveilla koettaen päästä siitä täyteen selvyyteen. Varmastikaan hän ei enää vihannut tuota miestä. Ei – viha oli sammunut ja haihtunut jo kauan sitten, ja melkein yhtä kauan häntä oli hävettänyt tuntea edes vastenmielisyyttäkään häntä kohtaan. Darcyn arvokkaiden ominaisuuksien – jotka hänen alussa oli ollut niin väkinäisesti tunnustettava – herättämä kunnioitus oli jo jonkin aikaa lakannut vaivaamasta hänen tunteitaan; ja nyt tuota kunnioitusta koroitti joka taholta Darcyn osaksi tulevat hyvät arvostelut, jotka asettivat hänen vakavat luonteenominaisuutensa entistä mieluisempaan valoon. Ja kaiken lisäksi tulivat eilisen ja tämän päivän hellyttävät ja järkyttävät kokemukset. Mutta yläpuolella kaikkea muuta, yläpuolella kunnioitusta ja ehdotonta arvonantoa, tunsi hän omalta puoleltaan vapaaehtoisesti syntynyttä kiitollisuutta – syvää kiitollisuutta sekä siitä, että tuo mies kerran oli niin palavasti tunnustanut rakastavansa häntä, että myöskin siitä, että hän yhä edelleenkin rakasti häntä siksi hartaasti, että voi antaa hänelle anteeksi hänen töykeän kieltonsa ja kaikki siihen liittyvät väärät syytökset. Sen sijaan että hän olisi, kuten Elizabeth oli koettanut uskotella itselleen, vältellyt häntä kuin pahinta vihamiestään, hän tuntui olevan mitä innokkain säilyttämään ja jatkamaan heidän ystävyyttään; ja sen merkiksi hän pyrki hänen omaistensakin suosioon ja taivutti sisarensa tekemään hänen tuttavuuttaan. Sellainen muutos niin ylpeäluontoisessa miehessä ei ainoastaan ihmetyttänyt, vaan velvoitti myöskin kiitollisuuteen. Elizabeth kunnioitti häntä ja oli hänelle syvästi kiitollinen – hänen rakkaudestaan, hänen tulisesta rakkaudestaan, se hänen täytyi lisätä; hän tunsi totista osanottoa ja harrastusta hänen persoonalliseen onneensa; ja hän halusi vain tietää, missä määrin hän itse toivoi, että Darcyn onni olisi hänestä riippuvainen; ja olisiko heidän molempien onneksi, jos hän käyttäisi vaikutusvaltaansa – jota hän yhä vielä kuvitteli omaavansa Darcyyn nähden – saadakseen tämän uudistamaan kosintansa.

Täti ja sisarentytär olivat illalla sopineet keskenänsä, että niin suureen kohteliaisuuteen nti Darcyn puolelta – hänhän oli saapunut vieraisille oitis kotiatulonsa jälkeen – oli vastattava yhtä kohteliaasti, ja että heidän oli siis mentävä Pemberleyhin jo seuraavana aamuna. Elizabeth tunsi mielihyvää tästä päätöksestä, vaikka hänen olisi ollut vaikea selittää itselleen miksi.

Hra Gardiner erosi heistä kohta aamiaisen jälkeen. Darcy oli edellisenä päivänä uudistanut kalastuskutsunsa, ja hänen oli määrä saada joku Pemberleyn herroista kumppanikseen.

XIV LUKU

Ollen jokseenkin vakuutettu siitä, että nti Bingleyn hänelle osoittama nurjamielisyys perustui mustasukkaisuuteen, ei Elizabeth voinut olla arvailematta, kuinka epämieluinen yllätys hänen saapumisensa Pemberleyhin tuli olemaan tälle neidille, ja hän oli utelias näkemään, kuinka halukkaasti tämä tulisi uudistamaan Hertfordshiren aikaisen tuttavuuden hänen kanssaan.

Taloon tultua vieraat ohjattiin eteishallista pohjoisen puolella olevaan saliin, joka kesällä pysyi mieluisen vilvakkana. Sen lattiaan saakka ulottuvista akkunoista avautui mitä raikkain näköala kartanon takana kohoaville korkeille metsäharjuille, ja edessä olevalle ruohokentälle loivat komeat vanhat tammet ja kastanjat suloista siimestä.

Tässä huoneessa heidät otti vastaan nti Bingley, joka istui siellä rva Hurstin ja nti Darcyn ynnä jälkimmäisen lontoolaisen seuranaisen kanssa. Georgiana tervehti heitä hyvin kohteliaasti, vaikka hänen ujoutensa ja harvasanaisuutensa olisi nytkin saattanut oudon arvailemaan häntä ylpeäluontoiseksi ja kylmäkiskoiseksi; hän näkyi tuskallisen tarkasti arkailevan, ettei vain sanoisi eikä tekisi mitään väärin. Rva Gardinerin ja hänen sisarentyttärensä, jotka olivat jo oppineet hänet paremmin tuntemaan, kävi häntä sääliksi.

Rva Hurst ja nti Bingley kunnioittivat tulijoita vain väkinäisellä niiauksella; ja istumaan käytyä syntyi pitkällinen äänettömyys, niin painostava kuin sellainen pakotettu äänettömyys yleensä on. Siitä seuran vihdoin pelasti nti Darcyn seuranainen, rva Annesley, ystävällinen ja miellyttävän näköinen nainen, joka sai vireille puhelun rva Gardinerin kanssa, Elizabethinkin ottaessa siihen toisinaan osaa. Nti Darcy näytti toivovan itselleen kylliksi rohkeutta liittyäkseen hänkin puheluun osalliseksi; jopa hän rohkeni jolloinkin virkkaa sanasen, mutta niin hiljaa, ettei juuri kukaan sitä kuullut.

Elizabeth voi kohta panna merkille, että nti Bingley piti häntä tarkasti silmällä ja ettei hän voinut lausua sanaakaan – nimenomaan nti Darcylle – ilman että toinen heti heristi korviaan. Se ei olisi kuitenkaan estänyt häntä puhelemasta paljonkin ujolle uudelle ystävättärelleen, jos välimatka olisi ollut lyhyempi; mutta tätäkään hän ei surrut, sillä hänellä oli itsellään paljon ajateltavaa. Hän odotti joka hetki herrain astuvan huoneeseen; hän toivoi ja hän pelkäsi, että talon isäntä olisi heidän joukossaan; ja itsekään hän ei ollut selvillä, toivoiko vai pelkäsikö hän enemmän. Istuttuaan täten neljännestunnin ajan Elizabeth havahtui mietteistään kuullessaan nti Bingleyn viimeinkin puhuttelevan häntä ja tiedustavan kylmäkiskoisesti hänen omaistensa vointia. Hän vastasi yhtä lyhyesti ja välinpitämättömästi, ja siihen heidän keskustelunsa turtui.

Ensi vaihtelun tuohon kankeaan seuranpitoon toi palvelijain saapuminen, jotka kantoivat sisään kylmää ruokaa, kakkuja ja vuodenajan hienoimpia hedelmiä; mutta näidenkään jakeleminen ei tahtonut päästä alkuun, ennenkuin rva Annesley oli monin silmäniskuin ja päännyökkäyksin saanut nti Darcyn punastuen muistamaan emännäntehtävät. Siitä sai koko seura askaretta; sillä vaikka kaikki eivät välittäneet tai rohjenneet puhella, saattoivat kaikki toki syödä; ja komeat rypäle-, persikka- ja päärynäpyramiidit kokosivat kohta kaikki yhteen pöydän ympärille.

Virvokkeiden ääressä askarrellessa oli Elizabethilla edelleen hyvää aikaa aprikoida, toivoiko vai pelkäsikö hän hra Darcyn saapumista; mutta kun tämä viimein yksinään astui ovesta sisään, hän jo rupesi toivomaan, että tulija ei olisi tullutkaan, vaikka hän juuri silmänräpäystä aikaisemmin oli toivotellut häntä tulevaksi.

Darcy oli ollut jonkin aikaa hra Gardinerin kanssa, joka parin kolmen kartanon vieraan seurassa oli joella onkimassa; mutta hän oli jättänyt hänet oitis kun oli saanut tietää, että Gardinerin naiset aikoivat tulla aamupäivällä Georgianaa tervehtimään. Kohta hänen saavuttua seuraan päätti Elizabeth olla viisaasti varuillaan ja koettaa näyttää aivan häiriytymättömältä – välttämätön ja viisas päätös todellakin, mutta sitä työläämpi noudattaa, kun hän huomasi koko pöytäseuran epäluuloisen tarkkaavaisuuden kohdistuneen heihin molempiin, ja että tuskin ainutkaan silmäpari jätti seuraamatta Darcyn katseita, liikkeitä ja tekoja siitä lähtien kuin hän oli tullut huoneeseen. Kaikkein selvimmin kuvastui tuo tarkkaavainen uteliaisuus nti Bingleyn kasvoilta; sillä mustasukkaisuus ei ollut vielä tehnyt tätä neitoa sokeaksi, ja hän koetti yhä edelleenkin voittaa hra Darcyn suosiollista huomaavaisuutta osakseen. Nti Darcy kävi oitis veljensä tultua paljon puheliaammaksi; ja Elizabeth voi hyvin huomata, kuinka halusta veli tahtoi valmistaa hänelle ja sisarelleen tilaisuutta tutustua toisiinsa yhä paremmin ja koetti parhaansa mukaan vetää molempia yhteiseen keskusteluun. Mutta myöskin nti Bingley pani sen merkille; ja ärtymyksensä puuskassa hän käytti ensi tilaisuutta hyväkseen sähähtääkseen hänelle ivallisen kohteliaasti:

"Kuulkaas, neiti Eliza, eikö – n miliisirykmentti ole jo poistunut Merytonista? Siitä tuli arvatenkin hyvin suuri tappio teidän perheellenne."

Darcyn läsnäollessa hän ei rohjennut mainita Wickhamin nimeä; mutta Elizabeth ymmärsi oitis vaistomaisesti, että kysymys oli yhtä paljon tarkoitettu vetämään edellisen huomiota tähän kiusalliseen puheenaiheeseen. Hilliten väkisin närkästyksensä tuosta ilkeämielisestä hyökkäyksestä hän vastasi siihen niin laupiaaseen sävyyn kuin taisi. Puhuessaan hän vilkaisi varkain sisaruksiin ja näki Darcyn tuijottavan jäykästi eteensä ja hänen sisarensa olevan perin onnettomana ja aivan kuin tietämättä, minne oikein loisi katseensa. Jos nti Bingley olisi arvannut, mitä tuskaa hän tuotti rakkaalle ystävättärelleen, olisi hän epäilemättä pidättänyt ilkeän viittauksensa, jolla hän oli tahtonut vain kiusoitella Elizabethia ja alentaa hänen ja hänen perheensä arvoa Darcyn silmissä; mutta hän ei ollut koskaan kuullut hiiskaustakaan nti Darcyn karkausyrityksestä. Elizabethia lukuunottamatta oli asia näet pidetty mahdollisimman salassa syrjäisiltä; ja nimenomaan oli Darcy koettanut salata sitä kaikilta Bingleyn omaisilta ja tuttavilta – juuri siitä syystä, jonka Elizabeth oli jo kauan sitten arvannut, nimittäin halusta naittaa sisarensa ystävälleen.

Elizabethin tyyni maltti auttoi kuitenkin Darcya rauhoittumaan; ja kun hämilleen joutunut ja pettynyt nti Bingley ei enää sen enempää rohjennut viittailla Wickhamiin, sai Georgianakin jälleen rohkeutta, vaikka hän edelleenkin pelkäsi kohdata veljensä katsetta. Kiitollisena Elizabethin hyvästä ryhdistä Darcy katseli häneen entistä hellemmin; ja siten oli tuo loukkauskiveksi ja pahennuksenkallioksi aiottu syrjäisku päinvastoin laskenut uuden ankkuripaikan hänen toiveilleen.

Vieraat eivät tämän jälkeen viipyneet enää kauan; ja sillä aikaa kuin hra Darcy saattoi heitä vaunuihin, kevensi nti Bingley ärtynyttä mieltään arvostelemalla Elizabethin ulkonäköä, käytöstä ja pukua. Mutta Georgiana ei yhtynyt hänen arvosteluunsa. Hänen veljensä suositus oli kerta kaikkiaan määrännyt hänen kantansa; ja veli ei voinut erehtyä. Kun Darcy palasi saliin, ei nti Bingley malttanut olla toistamatta hänellekin samaa, mitä hän oli juuri puhunut sisarelle.

"Kuinka mitättömältä Eliza Bennet näyttikään tänään, hra Darcy", hän huudahti; "en iki maailmassa ole nähnyt kenenkään siihen määrään muuttuneen kuin hänen viime talvesta lähtien. Hänen ihonsakin on käynyt niin ruskeaksi ja karkeaksi! Louisa ja minä emme olleet enää tunteakaan häntä."

Kuinka vastenmielinen tuollainen pistely lie Darcylle ollutkin, tyytyi hän vastaamaan levollisesti, että hän ei ainakaan ollut huomannut äskeisen vieraansa ulkonäössä muuta muutosta kuin hitusen päivettymistä – mikä kesähelteellä ei ollutkaan ihmeellistä.

"Omasta puolestani minun täytyy tunnustaa", jatkoi Elizabethin väsymätön vainoojatar, "etten koskaan ole pitänyt häntä erikoisen kauniina. Hänen kasvonsa ovat aivan liian laihat, ihonväri epämääräinen, ja piirteitä ei voi suinkaan sanoa sieviksi. Hänen nenältään puuttuu jaloutta, hampaat ovat mukiinmenevät, mutta aivan tavalliset; ja mitä hänen silmiinsä tulee, joita olen jonkun kuullut kehuvan, niin minä en voi huomata niissä mitään erinomaista. Niissä on terävä ja luihu katse, joka minusta on kerrassaan vastenmielinen; ja muutenkin on hänen ilmeessään ja sävyssään aivan sietämätöntä itsekylläisyyttä."

Koska nti Bingley kerta kaikkiaan oli vakuutettu siitä, että Darcy todella ihaili Elizabethia, niin ei tällainen taistelutapa ollut kovinkaan valtioviisasta hänen oman etunsa kannalta; mutta ärtyneet ihmiset eivät aina malta olla viisaita, ja nähdessään Darcyn katseen sumentuvan hän riemuiten luuli saavuttaneensa voiton. Kun tämä kuitenkin pysyi äänettömättä, päätti rohkea taistelija pakottaa hänet puhumaan ja jatkoi ahdisteluaan:

"Muistanpa, että kun tulimme tuntemaan hänet Hertfordshiressa, jouduimme aivan ihmeisiimme kuullessamme hänen olevan niillä seuduilla kehuttu kaunotar; ja erityisesti muistan teidän sanoneen eräänä iltana, jolloin hänen perheensä oli ollut päivällisillä Netherfieldissä: 'Hänkö kaunotar! Yhtä hyvin sanoisin hänen äitiään älypääksi.' Mutta jälkeenpäin hän näytti tehonneen teihinkin, ja luulenpa teidänkin yhteen aikaan pitäneen häntä jokseenkin sievänä."

"Niin kyllä", vastasi Darcy, joka ei jaksanut enää pidättää itseään, "mutta tuota mieltä olin ainoastaan silloin, kun ensin tulin hänet tuntemaan; jo kauan aikaa olen pitänyt häntä yhtenä kauneimmista naisista mitä ylipäänsä tunnen."

Hän käänsi selkänsä ja lähti tiehensä, jättäen nti Bingleyn aprikoimaan, olisiko ehkä sittenkin ollut parasta olla pakottamatta tuota miestä puhumaan suunsa puhtaaksi.

XLVI LUKU

Elizabeth oli ollut hyvin pahoillaan, kun päivä kului toisensa jälkeen Lambtonissa ollessa, ilman että Janelta tuli kirjettä; mutta sittenpä tulla tupsahti kaksikin kirjettä yht'aikaa, joista toisen kuoreen postissa oli merkitty, että se oli erehdyksestä ensin lähetetty muuanne. Elizabeth ei sitä ihmetellytkään, sillä osoitekirjoitus oli todella kirjoitettu kehnolla, aivan kuin hätäytyneellä käsialalla.

He olivat juuri lähdössä kävelemään kun kirjeet tulivat, jonka vuoksi eno ja täti lähtivät kahden, jättäen hänet nauttimaan saaliistaan. Ensin oli avattava väärään paikkaan lähetetty, koska se oli leimattu jo viisi päivää takaperin. Alkupuolella kerrottiin kevyesti huvimatkoista ja muista Longbournin pikku kuulumisista, mutta jälkiosa, joka oli kirjoitettu päivää jälkeenpäin ja ilmeisesti suuren mielenliikutuksen vallassa, sisälsi aivan toisenlaisia asioita.

"Sen jälkeen kuin kirjoitin ylläolevan, rakkahin Lizzy, on tapahtunut jotakin vallan odottamatonta ja uskomatonta; mutta pelkään, että säikähdytän sinut – ole varma, että me kaikki jaksamme hyvin. Uutiseni koskevat Lydia parkaamme. Viime yönä kello kahdentoista aikaan, kun olimme jo kaikki käyneet levolle, tuli eversti Forsterilta pikalähetti ilmoittamaan, että Lydia oli karannut Skotlantiin²² erään hänen upseerinsa kanssa; ja suoraan puhuen – Wickhamin kanssa! Kuvittelehan meidän hämmästystämme. Kittylle se ei kuitenkaan näytä olleen vallan odottamatonta. Minä olen niin hirveästi suruissani. Mutta minä toivon mielelläni kaiken kääntyvän vielä parhaaksi, ja ajattelen, että Wickhamin luonteesta ja tarkoituksesta on erehdytty. Ajattelematon hurjapää hän saattaa olla, mutta eihän tämäkään teko todista mitään pahaa hänen sydämestään (ja se on meille lohdutus). Ainakin hän on käyttäytynyt epäitsekkäästi; sillä hänen täytyy hyvin tietää, ettei isämme voi antaa Lydialle mitään myötäjäisiä. Äitiparka on vallan masentunut. Isä kantaa kohtaloniskun paremmin. Kuinka olenkaan kiitollinen, ettemme ole heille maininneet yhtään mitään siitä, mitä Wickhamista on pahaa puhuttu; meidän täytyy itsemmekin unohtaa kaikki se kokonaan. He lähtivät salaa matkaan lauantaina puoliyön aikaan, kuten perästäpäin on käynyt selville; mutta heitä ei tiedetty kaivata ennenkuin vasta eilen aamulla. Pikalähetti pantiin oitis tuomaan meille tietoa. Eversti Forster arvelee voivansa odottaa Wickhamia piankin palaavaksi. Lydia jätti jälelle hänen vaimolleen osoitetun kirjelapun, jossa hän ilmoitti aikeestaan. Minun täytyy nyt lopettaa, sillä en voi olla kauan poissa äitiraukan luota. Minä pelkään, ettet saa ehkä ollenkaan selkoa tästä, mutta olen niin liikutettu, että tuskin tiedän mitä olen kirjoittanut."

Joutamatta ollenkaan miettimään lukemaansa ja tuskin osaten edes ajatellakaan mitään saamansa oudon uutisen johdosta, Elizabeth ensimmäisen kirjeen lopetettuaan avasi kärsimättömästi toisen, joka oli kirjoitettu päivää myöhemmin kuin edellisen kirjeen loppuosa. Se kuului seuraavasti:

"Tähän aikaan, rakkahin sisko, olet saanut edellisen hätäisesti kyhäämääni kirjeen. Toivon, että tänään kykenen kirjoittamaan ymmärrettävämmin, vaikka en voi taata sitä nytkään, sillä pääni on aivan sekaisin.

"Rakkahin Lizzy, tuskin tiedän mitä sinulle kirjoitan, mutta minulla on sinulle pahoja uutisia, ja niitä ei käy yhtään viivyttäminen. Vaikka avioliitto herra Wickhamin ja Lydia poloisen välillä olisikin ollut ajattelematon teko, toivoimme kuitenkin mitä hartaimmin, että se olisi tapahtunut; mutta nyt on syytä pahoin pelätä, etteivät he ole lähteneetkään Skotlantiin. Eversti Forster tuli tänne eilen muutamia tunteja pikalähettinsä perästä. Vaikka Lydia olikin lyhyessä kirjelapussaan antanut rouva Forsterin ymmärtää, että heidän aikomuksensa oli lähteä Gretna Greeniin, oli Dennyllä jotain syytä epäillä, ettei W. ollut aikonut lainkaan lähteä Skotlantiin eikä edes ollenkaan naida Lydiaa; tästä tiedon saatuaan eversti F. lähti heti Brightonista pyrkien heidän jäljilleen. Mutta pitemmälle kuin Claphamiin hän ei voinut niitä seurata; siellä he olivat luopuneet vaunuista, joilla olivat tulleet Epsomista saakka, ja jatkaneet matkaa myötyrirattailla. Sen verran vain siellä tiedettiin, että heidän oli nähty ajavan Lontooseen päin. En tiedä, mitä oikein ajatella. Mitä tarkimmin tiedusteltuaan koko tien varret Lontooseen saakka eversti F. tuli Hertfordshireen ja tiedusteli perusteellisesti matkustajiamme kaikissa tienristeyksissä ja majataloissa, mutta turhaan. Meistä hellää huolta pitäen hän sitten tuli Longbourniin ja kertoi kuulumisensa meille mitä hienotunteisimmalla tavalla. Olen kovin pahoillani hänen ja hänen rouvansa puolesta, sillä heitä ei käy syyttäminen mistään.

"Meidän hätämme ja ahdistuksemme on kovin suuri, kuten voit hyvin ymmärtää, rakas Lizzy. Isä ja äiti uskovat kaikkein pahinta, mutta minä en voi ajatella W: sta niin pahaa. Monet seikat voivat olla aikaansaaneet, että he mieluummin menivät salaa naimisiin Lontoossa kuin noudattivat alkuperäistä suunnitelmaansa; ja vaikka hän voikin menetellä niin kunnottomasti hyvän perheen tytärtä kohtaan, niin voinko otaksua Lydia paran sen kautta joutuneen perikatoon? Mahdotonta! Kuitenkin huomasin surukseni, ettei F. ollut taipuvainen uskomaan heidän todella menneen naimisiin; hän pudisti päätään, kun puhuin hänelle toiveistani, ja sanoi, ettei W. ole sellainen mies, jonka kunnollisuuteen voi luottaa. Äitiraukka on sairaana ja vuoteenomana, ja isää en ole milloinkaan nähnyt niin liikutettuna. Kitty parka on saanut kovia toruja siksi, että hän oli salannut heidän välinsä; mutta sehän oli uskottu hänelle luottamuksessa, joten häntä ei käy moittiminen. Olen todella iloinen, rakkahin Lizzy. että sinä olet säästynyt näiltä surullisilta kohtauksilta; mutta nyt, kun ensimmäinen huumaava isku on kestetty, uskallanko sanoa, että kaipaan sinua kotiin? En ole kuitenkaan niin itsekäs, että ahdistaisin sinua tulemaan, jos sinulle ei sovi. Hyvästi!

"Tartun jälleen kynään tehdäkseni sen, josta juuri kieltäysin; mutta olosuhteet ovat nyt sellaiset, etten voi olla pyytämättä teitä kaikkia palaamaan tänne niin pian kuin suinkin mahdollista. Minä tunnen niin hyvin enon ja tädin, etten arkaile pyytää heiltä tätä, vaikka minulla on ensinmainitulta pyydettävänä jotain enempääkin. Isä lähtee tuossatuokiossa Lontooseen eversti F: n kanssa koettaakseen keksiä karkulaiset mikäli mahdollista. En varmasti tiedä, mihin toimiin hän aikoo perillä ryhtyä; mutta hän on niin tuskainen ja pyörällä päästään, etten arvele hänen saavan paljonkaan aikaan, ja eversti F: n on pakko palata Brightoniin jo huomisillaksi. Näin ollen olisivat enon apu ja neuvot arvaamattoman kallisarvoiset. Hän ymmärtää kyllä heti ja täydellisesti, mitä minä tällä hetkellä tunnen ja ajattelen, ja minä luotan hänen hyvyyteensä."

"Ah, missä, missä onkaan enoni?" huudahti Elizabeth, kavahtaen kirjeen luettuaan pystyyn ja aikoen suoraapäätä lähteä sokeasti etsiskelemään arvoisaa sukulaistaan, jotta ei kuluisi hetkeäkään hukkaan kalliista ajasta. Mutta hänen ulko-ovelle ennätettyään avasi sen majatalon palvelijatar, ja sisään astui hra Darcy. Tytön kalpeat, itkettyneet kasvot ja hätääntynyt käytös sai tulijan säpsähtämään; ja ennenkuin hän kykeni puhumaan, huudahti Elizabeth, jonka kaikki ajatukset pyörivät Lydian pelastamisessa, hätäisesti: "Suokaa anteeksi, mutta minun täytyy jättää teidät heti. Minun täytyy löytää herra Gardiner tässä tuokiossa, sillä asiani ei siedä hetkenkään viivytystä – minä en saa menettää silmänräpäystäkään."

"Hyvä Jumala, mikä nyt onkaan hätänä?" huudahti Darcy, osoittaen enemmän vilpitöntä myötätuntoa kuin muodollista kohteliaisuutta. "Minä en tahdo viivyttää teitä vähääkään; mutta sallikaa minun tai palvelijan lähteä hakemaan herra ja rouva Gardineria. Tehän ette voi lainkaan hyvin; te ette voi itse lähteä heitä etsimään."

Elizabeth epäröi, mutta polvet horjuivat hänen aliansa, ja hän tunsi itsekin, ettei hän jaksaisi lähteä etsiskelemään omaisiaan. Kutsuen senvuoksi enon palvelijan paikalle hän käski tämän – vaikka hän olikin niin kiihoittunut, että tuskin sai ymmärrettävää sanaa suustaan – oitis lähteä noutamaan isäntäväkensä kotia.

Palvelijan lähdettyä hän istahti tuolille, kun hänen jalkansa eivät enää kannattaneet, ja näytti niin sanomattoman kurjalta, että Darcyn oli mahdoton jättää häntä yksin. Sydän täynnä hellyyttä ja sääliä hän ehdotti: "Sallikaa minun noutaa palvelijatar avuksenne. Voinko tehdä jotakin, joka helpottaisi oloanne? Noudanko teille lasin viiniä? Te voitte todellakin pahoin."

"Ei, minä kiitän", vastasi Elizabeth, koettaen kaikin voimin kohentaa itseään. "Ei minua mikään vaivaa. Minä olen aivan terve, mutta olen hädissäni eräiden hirveiden uutisten johdosta, jotka juuri sain Longbournista."

Hän purskahti itkemään uutisiinsa viitattuaan, ja kotvaan aikaan hän ei kyennyt virkkamaan sanaakaan.

Kipeästi jännitettynä Darcy voi vain vakuuttaa osanottoaan ja katsella sitten ääneti ja säälien itkusta hytisevää tyttöä.

Vihdoin tämä jälleen kykeni puhumaan. "Olen juuri saanut Janelta kirjeen, jossa on kovin järkyttäviä uutisia. Ne eivät voi enää pysyä salassa. Nuorin sisareni on salaa jättänyt kaikki ystävänsä – on karannut – antautunut tuon – tuon kurjan herra Wickhamin valtoihin. He ovat yhdessä salaa poistuneet Brightonista. Te tunnette tuon miehen siksi hyvin, että osaatte arvata lopun. Sisareni on vailla varoja, vailla vaikutusvaltaisia sukulaisia; hänellä ei ole mitään, mikä voisi houkutella viekoittelijaa – hän on kokonaan hukassa."

Darcy oli kuin kivettynyt hämmästyksestä. "Kun ajattelen", jatkoi Elizabeth värisevällä äänellä, "että minä olisin voinut estää tämän… Minähän tiesin, millainen mies hän on. Jospa olisin ilmaissut vain osankin siitä – osankin kaikesta, mitä olin kuullut, omalle perheelleni! Jos hänen luonteensa olisi ollut yleisesti tunnettu, niin tätä ei olisi tapahtunut. Mutta nyt on kaikki, kaikki liian myöhäistä."

"Minä olen kovin suruissani", huudahti Darcy; "todella suruissani ja pahoillani. Mutta onko se varmaa, ehdottomasti varmaa?"

"Ah, varmaa se on! He lähtivät yhdessä Brightonista sunnuntain vastaisena yönä, ja heidän jäljilleen päästiin miltei Lontooseen saakka, mutta ei sen kauemmaksi; se ainakin on varmaa, etteivät he ole menneet Skotlantiin."