Читать книгу: «Ylpeys ja ennakkoluulo», страница 27
LX LUKU
Elizabethin eloisuus oli jo palannut siihen määrään, että hän vaati sulhastaan tilille siitä, että tämä oli pystynyt milloinkaan rakastumaan häneen.
"Kuinka se sinussa oikein alkoikaan?" hän kysyi. "Minä voin hyvin käsittää, että kerran alkuun päästyäsi kykenet jatkamaan aivan ihastuttavasti; mutta sanoppas, mikä sinut ensi hetkellä oikeastaan sytytti?"
"Enhän minä voi määritellä hetkeä enkä paikkaa enkä katsetta enkä sanoja, jotka laskivat perustuksen minun 'syttymiselleni', niinkuin suvaitset sanoa. Ja siitä on jo niin pitkä aika, etten voi oikein muistaakaan. Sen vain tiedän, että olin jo täydessä menossa, ennenkuin kykenin tajuamaan, että todella olin alkanutkaan."
"Minun kauneuttani sinä ainakin kykenit alussa vastustamaan; ja mitä minun tapoihini tulee, niin ainakin käyttäytymiseni sinua kohtaan lähenteli aivan röyhkeyden rajoja, enkä minä koskaan puhellut sinulle muuten kuin pistelläkseni sinua tuhansilla tulikärkisillä neuloilla ja saattaakseni sinulle tuskaa. Ei, olehan nyt rehellinen; ihailitko sinä minua erityisesti minun nenäkkäisyyteni takia?"
"Sinun vilkkautesi takia sinua ihailin."
"Voit yhtä hyvin sanoa sitä ominaisuutta nenäkkäisyydeksi. Eikä se paljon muuta ollutkaan. Kas, juttu oli sellainen, että sinä olit ihan sairas toisten ylenpalttisesta kohteliaisuudesta, nöyristelevästä kunnioituksesta, virallisesta huomaavaisuudesta. Sinä inhosit kaikkia noita naisia, jotka alati lörpöttelivät ja keikailivat yksinomaan siksi, että kiinnittäisivät sinun huomiotasi itseensä. Heidän joukostaan minä pistin silmääsi senvuoksi, etten ollut ollenkaan heidän kaltaisensa. Jollet sinä olisi todella niin herttainen mies, niin olisit ruvennut iäti vihaamaan minua siitä hyvästä; mutta vaikka väkinäinen välinpitämättömyytesi minusta vaivasikin sinua, olivat tunteesi alati jalot ja oikeamieliset, ja sydämessäsi sinä inhosit noita edessäsi hännysteleviä ihmisiä. Kas siinä – nyt säästin sinulta kaiken muistelemisen ja luettelemisen vaivat; ja totta puhuen, tämä ei minusta olekaan hullummasti ajateltua. Tosin et sinä edes vieläkään tiedä minusta mitään hyvää – mutta kukapa sellaista joutaa ajattelemaankaan rakkautensa kirmassa!"
"Eikö sitten ollut mitään hyvää sinun hellyydessäsi Janea kohtaan, kun tämä makasi sairaana Netherfieldissä?"
"Rakkahin Jane – kukapa häntä kohtaan olisi voinut muuta ollakaan? Mutta rakenna siitä vain kaikin mokomin kunniapatsas minun hyveilleni. Kaikki minun hyvät ominaisuuteni ovat vapaasti käytettävissäsi, ja sinä saat puhaltaa ne niin mahtaviksi kuin suinkin haluat; mutta vastalahjaksi minä vaadin vapautta saada kiusoitella sinua ja riidellä kanssasi milloin vain tilaisuutta sattuu; ja nytpä minä alankin oitis ja vaadin sinua tilille siitä, miksi olit niin vastahakoinen notkistamaan pääsi ikeen alle? Mikä sinut sai niin aristelemaan minua, kun ensin kävit meillä ja perästäpäin kun olit täällä päivällisillä? Minkä vuoksi näytit niin välinpitämätöntä naamaa, aivan kuin et olisi välittänyt minusta yhtään vähääkään?"
"Siksi että sinä olit niin vakava ja vaitelias etkä käynyt ollenkaan rohkaisemaan minua."
"Mutta minähän olin itse niin ällistyksissäni."
"Niin olin minäkin."
"Sinun olisi pitänyt puhella minulle enemmän, kun olit päivällisillä."
"Mies, joka olisi ollut vähemmän liikutettu kuin minä, olisi kenties voinut."
"Kuinka onnetonta, että sinulla pitää olla aina järkevä vastaus jokaiseen pistelyyni, ja että minä olen kyllin järkevä myöntämään sen. Mutta ihmettelenpä, kuinka pitkälle olisit voinut mennä itsepäisyydessäsi, jos olisit saanut jäädä omaan johtoosi. Ihmettelen, milloin olisit tahtonut puhua ja olisitko edes ollenkaan, jollen minä olisi pyytänyt sinua puhumaan! Minun päättäväinen esiintymiseni, kun kiitin sinua hyvyydestäsi Lydiaa kohtaan, tehosi varmaankin mahtavasti sinuun. Ehkä liiankin mahtavasti, pelkään; sillä mitä tulee kaikesta siveysopista, jos meidän onnemme johtuu lupausten rikkomisesta; sillä enhän minä olisi saanut hiiskuakaan sinulle tästä asiasta. Lupaan, etten sitä enää koskaan tee."
"Sinun ei ole tarvis hätäillä. Siveysoppi pysyy muutenkin vakavasti pystyssä. Lady Catherinen anteeksiantamaton hyökkäys sinun kimppuusi ja hänen ponnistuksensa sinun mustaamiseksesi poistivat lopulta kaikki epäilykseni. Nykyisestä onnestani en ole lainkaan velkaa sinun kiittelyillesi sisaresi puolesta. Minä en ollut siinä mielentilassa, että olisin jaksanut odottaa sinun aloitettasi. Tätini tuomat tiedot antoivat minulle jälleen toivoa, ja minä olin lujasti päättänyt saada heti selvän tunteistasi."
"Lady Catherine on tehnyt meille arvaamatonta hyötyä, ja sen tiedon pitäisi tehdä hänet onnelliseksi, sillä hän tekee niin halusta hyötyä. Mutta sanoppa, mikä sinut toi niin odottamatta Netherfieldiin? Tulitko vain saadaksesi ratsastaa sieltä tänne Longbourniin ja perillä tulla ällistyneeksi? Vai oliko sinulla jotain vakavampaa mielessä?"
"Minun todellinen tarkoitukseni oli tulla näkemään sinua ja arvioida, oliko minulla vielä vähäisintäkään toivoa saada sinut rakastamaan minua. Tekosyyni – tai oikeastaan se syy, jonka silloin myönsin itselleni – oli saada nähdä, vieläkö sisaresi piti Bingleystä; jos tämän huomaisin, aioin tehdä ystävälleni sen tunnustuksen, jonka sitten teinkin."
"Rohkenetko koskaan ilmoittaa Lady Catherinelle, mitä täällä on tapahtunut?"
"Minä tarvitsen siihen pikemminkin aikaa kuin rohkeutta, Elizabeth. Mutta parempi takoa rauta kuumana; jos annat minulle paperiarkin, niin teen sen oitis."
"Ja jollei minulla itsellänikin olisi kirjettä kirjoitettavana, niin tahtoisin istua vierelläsi ja ihailla tasaista käsialaasi, niinkuin eräs toinen nuori neiti teki kauan sitten. Mutta minullakin on täti, jota en saa laiminlyödä."
Elizabeth ei ollut vielä tullut vastanneeksi rva Gardinerin pitkään kirjeeseen, koska hänen oli ollut tukala tunnustaa, kuinka suuresti tämä oli liioitellut hänen ja Darcyn välillä silloin vallinnutta suhdetta; mutta nyt, kun hänellä oli niin iloisia sanomia ilmoitettavana, häntä oikein hävetti, että hän oli pitänyt enoaan ja tätiään kokonaista kolme päivää tietämättöminä onnestaan. Siksipä hän oitis kirjoitti seuraavaa:
"Minä olisin tahtonut jo aikaisemmin kiittää sinua, rakas täti, pitkästä, sydämellisestä, tyydyttävästä, yksityiskohtaisesta selostuksestasi; mutta totta puhuen arkailin kirjoittaa. Sinä arvailit paljon enemmän kuin silloin todellisuudessa oli olemassa. Mutta nyt saat arvailla niin paljon kuin sinua vain haluttaa; anna vapaat ohjakset mielikuvituksellesi, kuvittele mielessäsi mitä ikinä tahdot, ja jollet vain luule minua jo vihityksi rouvaksi, niin kaikessa muussa pahoin et pettyne. Sinun pitää kirjoittaa minulle hyvin pian uudelleen ja ylistellä häntä vielä paljon enemmän kuin viime kirjeessäsi teit. Minä kiitän ja ylistän sinua tuhannesti siitä hyvästä, ettemme lähteneetkään Järville. Kuinka saatoinkaan olla niin hupsu ja toivoa sinne? – Sinun ehdotuksesi ponyvaljakosta oli hyvin mieleeni. Me ajelemme sillä joka päivä ympäri puistoa. Minä olen tätänykyä maailman onnellisin tyttölapsi. Ehkäpä jotkut muutkin ovat väittäneet samaa ennen, mutta ei kukaan niin hyvällä syyllä kuin minä. Minä olen Janeakin onnellisempi; hän vain hymyilee, mutta minä nauran. Herra Darcy lähettää sinulle niin paljon rakkautta, kuin minulta vain liikenee. Te olette koko joukolla terve tulleet Pemberleyhin ensi jouluksi."
Hra Darcyn kirje Lady Catherinelle kävi aivan toiseen sävyyn; ja molemmista erosi suuresti se, jonka hra Bennet lähetti hra Collinsille vastaukseksi tämän viime kirjeeseen.
"Hyvä orpanani. – Minun täytyy vaivata teitä pyytämällä yhä lisää onnitteluja. Elizabethista tulee piakkoin rouva Darcy. Lohduttakaa Lady Catherinea miten paraiten voitte. Mutta teidän sijassanne minä siirtyisin hänen sisarenpoikansa puolelle. Tämä on näet rikkaampi. – Teidän harras j.n.e."
Nti Bingleyn onnittelukirje hänen veljelleen tämän lähenevien häiden johdosta oli ylen hellä ja teeskennelty.
Kirjoittipa hän samalla Janellekin, ilmaisten ilonsa ja toistaen kaikki aikaisemmat rakkautensa vakuuttelut. Jane ei antanut niiden lumota silmiään, mutta hän tuli kuitenkin niin liikutetuksi, että lähetti sydämellisen vastineen.
Nti Darcyn ilo hänen saamastaan sanomasta oli yhtä totinen ja harras kuin hänen veljensä ilo lähettäessään sen hänelle. Kaikki neljä paperiarkin sivua tarvittiin tulkitsemaan hänen ihastustaan ja hänen ujoa toivomustaan, että uusi sisar sulkisi hänet rakkauteensa.
Ennenkuin hra Collinsilta ennätti tulla vastaus ja hänen vaimoltaan onnittelukirje Elizabethille, sai Longbournin perhe kuulla, että tämä arvoisa pari oli tullut Lucas Lodgeen. Syy tähän äkilliseen matkaan kävi pian selville. Lady Catherine oli sisarenpoikansa ilmoituksesta ottanut niin pahakseen, että Charlotten, joka sydämessään iloitsi ystävättärensä onnesta, tuli kiire päästä pakosalle siksi, kunnes myrskynpuuska ennätti vaimentua. Lapsuudentuttavan tapaaminen oli suuresti Elizabethin mieleen, vaikka hänen täytyi joskus ajatella, että tämä onni oli kalliisti ostettu, kun hän näki sulhasensa olevan armotta alistettu hra Collinsin liehakoivan kohteliaisuuden uhriksi. Mutta hra Darcy jaksoi sentään kantaa kovan osansa ihmeteltävän levollisesti. Kykenipä hän jokseenkin malttavaisesti kuuntelemaan Sir William Lucasinkin karhumaisia mairitteluja, kun tämä onnitteli häntä sen johdosta, että hänen osakseen oli langennut kreivikunnan kaunein helmi ja kirkkain jalokivi, ja toivotteli, että he useasti kohtaisivat toisensa kuninkaanhovissa. Jos hän kohauttikin olkapäitään, sattui se vasta sitten kun Sir William oli poissa näkyvistä.
LXI LUKU
Riemullinen oli rva Bennetin äidinsydämelle se päivä, jolloin hän pääsi eroon molemmista ansiokkaimmista tyttäristään. Voi arvata, miten ihastuneena hän sen jälkeen vieraili rva Bingleyn luona ja puheli rva Darcyn mahtavuudesta.
Hra Bennet kaipasi kipeästi toista tytärtään; ja tämä ikävä karkoitti hänet kotoaan matkoille paljon useammin kuin hänen tapanaan oli ennen ollut. Hänen suurimpana ilonaan oli tulla tupsahtaa Pemberleyhin, kun siellä vähimmin tiedettiin häntä odottaa.
Hra Bingley ja Jane asuivat Netherfieldissä vain vuosikauden. Niin läheinen naapuruus Longbournin ja Merytonin kanssa ei ollut oikein mieluisa edellisen säveälle luonteenlaadulle eikä jälkimmäisen hellälle sydämelle. Bingleyn sisarten entinen rakkain mielitoive tuli toteutetuksi – hän osti erään tilan Derbyshirestä, niin että Janella ja Elizabethilla oli vain kolmisenkymmenen mailin matka ajettavana päästäkseen lisäämään toistensa onnea.
Wickhamin parilta Elizabeth sai vastaanottaa seuraavan Lydian kirjoittaman onnittelukirjeen:
"Rakas Lizzy. – Toivotan sinulle onnea. Jos rakastat herra Darcya puoleksikaan niin paljon kuin minä rakastan herttaista Wickhamiani, niin sinun täytyy todellakin olla hyvin onnellinen. Hyvin hauskaa oli kuulla, että sinusta on tullut niin rikas; jollei sinulla ole rahoillesi muita reikiä, niin voithan muistaa meitä. Minä olen varma, että Wickhamia suuresti miellyttäisi tuomarinvirka; enkä luule muutenkaan, että me jaksamme tulla toimeen ilman vierasta apua. Kuulustele, ole kiltti, jostakin paikkaa, josta olisi tuloja pari-kolmesataa puntaa vuodessa; mutta älä kuitenkaan mainitse tästä herra Darcylle, jollei se ole sinulle mieluista. – Sinun j.n.e."
Sattui käymään niin, ettei esitys ollut Elizabethille lainkaan mieluinen; ja vastineessaan hän koetti mahdollisimman lievässä muodossa tehdä ainaiseksi lopun tämänlaisista toiveista. Mutta mitä muuta apua hänen vallassaan oli antaa, lähemmin sanoen säästämällä omista käyttövaroistaan, sitä hän ahkerasti lähetteli sisarelleen. Hänelle oli aina ollut selvää, että Wickhamin tulot eivät mitenkään riittäisi ylläpitämään kahden niin tuhlaavaisen ihmisen elämää; ja että aina kun he muuttivat majapaikkaa, sai joko hän tai Jane varmasti odottaa heidän maksamattomia laskujaan suoritettavikseen.
Vaikka Darcy ei koskaan suostunut vastaanottamaan lankoaan vieraaksi Pemberleyhin, auttoi hän kuitenkin Elizabethin mieliksi häntä eteenpäin ammatissaan. Lydia sen sijaan toisinaan vieraili heillä, sillä aikaa kuin hänen miehensä hoiteli terveyttään Lontoossa tai Bathin kylpylässä; ja Bingleyn perheessä molemmatkin puolisot olivat niin ahkeria ja pitkäaikaisia vieraita, että yksin Bingleynkin rajaton suopeus joutui lähelle räjähtämiskohtaa ja hän rohkaisihe mainitsemaan vaimolleen, että pian hän antaisi vierailleen viittauksen matkaan laittautumisesta.
Pemberley oli nyt vakituisesti Georgianan koti; ja kälyjen välille muodostui sellainen sisaruussuhde, jota Darcy oli toivonutkin. Nuoresta ujosta tytöstä Elizabeth oli maailman ihmeellisin nainen, vaikka hän alussa säikähtyi siitä vilkkaasta, hänen mielestään miltei uhittelevan leikillisestä sävystä, millä tämä kohteli hänen veljeään, jota kohtaan hän itse tunsi miltei pelokasta kunnioitusta. Hänen nuori sielunsa sai nyt herätteitä, jotka muuten tuskin koskaan olisivat langenneet hänen tielleen. Elizabethin esimerkistä ja opetuksista hän tuli käsittämään, että vaimolla on mieheensä nähden paljon suurempia vapauksia kuin mitä veli sallii kymmentä vuotta nuoremman sisarensa milloinkaan osoittaa häntä kohtaan.
Lady Catherine sydäntyi tietysti suuresti sisarenpoikansa hänen mielestään tuiki järjettömästä naimiskaupasta; ja vastatessaan Darcyn kirjeeseen hän luontaisella suorasukaisuudellaan ilmaisi mielipahansa niin jyrkässä muodossa, että kaikki kanssakäyminen molempien perheiden välillä tyrehtyi joksikin aikaa. Mutta aikaa myöten Darcy vaimonsa kehoituksesta suostui unohtamaan tätinsä sotaisan sävyn ja pyrki rakentamaan jälleen sovintoa hänen kanssaan; ja jonkun aikaa vikuroituaan täti antoikin perään, joko todellisesta kiintymyksestä sisarenpoikaansa tahi pelkästä uteliaisuudesta päästä näkemään, kuinka tämän halpasäätyinen vaimo kykeni käyttäytymään ison herraskartanon emäntänä. Hän suostui todella käymään tervehtimässä heitä, välittämättä yhtään Pemberleyn ylväitä metsiä kohdanneesta häväistyksestä.
