Читать книгу: «Pater Paulus: Ivailu yhdessä näytöksessä», страница 5

 
jos epäilen mä sinun rakkauttas,
kun noidaksi sä vasta nimitit
mun tytärtäni.
 

NARRI (Itsekseen.)

 
Ai saakeli! Nyt tuli
Jo kummat! (Miettii.) Ahaa! (Hovimestarille.)
Miten epäillä
mun rakkautta voitkaan, – ihminen?
Jos noidaksi mä häntä vasta kutsuin
niin tein sen rakkaudesta!
 

HOVIMESTARI.

 
Rakkaudesta?
 

NARRI.

 
Niin juuri! Sillä tahdoin eksyttää
mä miestä, joka väitti lempivänsä
sun tytärtäs.
 

HOVIMESTARI.

 
Vai niin! Nyt ymmärrän!
 

NARRI.

 
No vihdoinkin! Siis tyttäresi saan?
 

HOVIMESTARI.

 
Saat. – Et. – Saat. – Et. – En tiedä oikein varmaan.
 

NARRI (Ottaa povestaan toisen kukkaron, antaa sen hovimestarille.)

 
Siis tyttäresi saan?
 

HOVIMESTARI.

 
Oi armas tyttäreni!
Niin kovasti mä häntä rakastan.
En hennois antaa.
 

NARRI (Suuttuu.)

 
Piru vieköön sun!
En enää anna sulle ropoakaan!
Nuo anna takaisin! – Tai tyttäresi?
Sä tingit niinkuin pahin juutalainen.
 

HOVIMESTARI.

 
Mä nääkö takaisin? Tai tyttäreni? (Miettii.)
Vie tyttäreni, vie, vie Herran tähden,
jos hän vaan suostuu.
 

NARRI.

 
Suostuu aivan varmaan.
Vie hälle sana, häntä vuottelen
ja hälle olen minä tuonut tänne
kaks sormusta, kuus rannerengasta,
viis ihanata helmivyötä sekä
myös – yhden sydämmen.
No! Ala mennä!
 

HOVIMESTARI (Epäröi.)

NARRI.

 
No mitä epäilet. Jo kiirehdi!
 

HOVIMESTARI.

 
Siis vieraat saapuvat nyt sinun häihin.
 

NARRI.

 
Ne tulkoon vaikka minne! Kiirehdi!
 

(Työntää hovimestarin ovesta sisään.)

Kahdestoista kohtaus

Narri.

NARRI (Itsekseen.)

 
Ois hauska tietää, ken on herra nyt,
se onko minun kaunis ulkomuoto,
se onko minun säihkyävä nero,
mun kyttyräni vai mun – rahani?
 

(Istuutuu portaille.)

 
Nyt vuotan morsianta, sydän sykkii
kuin sulhasmiehellä. Miks' sykkii se?
Kai rakkaudesta? Ei! Ei rakkaudesta!
Mun elämäni käänteestä? Ei suinkaan!
 

(Nousee.)

 
Mut kun mä asiata punnitsen,
se sykkii raivosta, näin rahoillaan
kun narri punnita voi täsmälleen,
min verran painaa sielu ihmisen.
 

Kolmastoista kohtaus

Narri. Colombina.

(Colombina tulee, eivät aluksi ole huomaavinaan toisiaan. Narri hillitsee raivoaan, painaa kätensä sydämmelleen.)

NARRI.

 
Ah! Signorina! Te!
 

COLOMBINA.

 
Signor! Te täällä!
 

NARRI.

 
Niin! Signorina! Minun mielestäni
se ei oo ihme. Tänne, tänne, tänne
tuon talon varjoon (Osoittaa hovimestarin taloa.)
aina kaipaan mä,
siks' olen täällä nytkin taas!
 

COLOMBINA.

 
Niin hauskaa!
 

NARRI.

 
Niin äärettömän hauskaa, signorina,
ja sydämmelle suloi – — – (keskeyttää.)
 

COLOMBINA.

 
Mit' tarkoitatte?
 

NARRI.

 
Ah! Signorina! En, en mitään lainkaan,
ja kuitenkin niin äärettömän paljon.
 

COLOMBINA.

 
Te mitä lausuitte? Ois hauska tietää!
 

NARRI.

 
Mä lausuin vaan, mun sydäntäni kiertää
niin sulotunteet!…
 

COLOMBINA.

 
Oh! Signor! Kuin niin?
 

NARRI.

 
Oi, älkää kysykö!
 

(Ottaa povestaan helminauhan.)

COLOMBINA (Hymyilee.)

 
No miks'ei saisi!
 

NARRI.

 
Mun sydämmeni (Painaa nauhaa sydämmelleen)
on pakahtua vallan,
se sykkii niin, mä luulen, että sykkii
se rakkaudesta. Oh! Mä punastun.
 

COLOMBINA.

 
Te mitä puhutte? Mä luulen minäkin
myös punastun.
 

NARRI.

 
Mun veri nousee päähän,
mua melkein pyörryttää.
 

COLOMBINA.

 
Oh kuinka kuuma!
Mä varmaan pyörryn.
 

NARRI.

 
Sallikaa mun auttaa
ja pitää kiinni – jos kaatuisitte.
 

COLOMBINA (Yrittää kaatua, narri juoksee apuun, Colombina nojautuu häntä vastaan. Narri laskee hänet rappusille, sitasee helmivyön hänen kaulaansa ja heittää helyt hänen viereensä portaille. Colombina tointuu hiukan. Narri juoksee pois.)

COLOMBINA (Nousee, ottaa helyt.)

 
Oh mikä hieno, miellyttävä mies!
 

(Lähtee kiireesti.)

Neljästoista kohtaus

Lakeija. Hovimestari.

LAKEIJA (Tulee kantaen viinikoria.)

 
Nyt, nyt mä olen ostanut jo viinit.
Kai appivaari kutsunut on vieraat,
ja tänään täällä vast' on riemujuhla!
Mun sydämmeni sykkii, suonet paisuu
ja rinta tuntuvi niin lämpimältä!
 

(Koputtaa voudin ovelle.)

 
Hei appivaari! Nyt on viinit täällä!
Sä varmaan vieraita jo kutsuit paljon!
 

(Ei vastausta.)

 
Hei appivaari! Hei! Tääll' olen minä,
no tullos toki ulos, että saamme
nyt häistä puhua!
 

(Ei vastausta.)

 
Tää kummallista
on vasta! Ymmärrä en lainkaan,
miks'ei mua avosylin vuotella
häätaloon, niinkuin aina sulhasmiestä.
Hei appivaari! Ootko kotona?
 

HOVIMESTARI (Huoneesta vihaisena.)

 
Sä mitä siellä räävyt? Tuki suus!
 

LAKEIJA (Hämmästyen.)

 
Mä? Mitä? Räävyn? Mitä tämä on?
 

HOVIMESTARI (Tulee.)

 
Niin juuri! Mitä ulvot sinä täällä?
 

LAKEIJA.

 
No, kautta Pietarin! En mitään käsitä!
 

HOVIMESTARI.

 
Se oikein on, kun suoraan tunnustat
sun suuren tyhmyytesi.
 

LAKEIJA.

 
Tyhmyyteni?
Mä mitä olen väärin toimittanut?
Täss' ovat viinit, jotka ostin häihin.
 

HOVIMESTARI.

 
Ken käski sua niitä ostamaan?
 

LAKEIJA.

 
Mua Colombina käski! Ette muista?
Margauxta, daadeleja, Madeiraa!
Täss' ovat kaikki, niinkuin näette,
ja aivan Colombinan mielen mukaan!
 

HOVIMESTARI.

 
Miks' sinä ostat viinit hänen häihin,
ne anna hänen sulhasensa ostaa!
 

LAKEIJA.

 
Sä mitä hourit? Hänen sulhasensa,
se olen minä!
 

HOVIMESTARI.

 
Mitä? Itse hourit!
Et sinä sitä ole koskaan ollut,
Et myöskään siksi tule.
 

LAKEIJA.

 
Kumman kumma!
Mä sulta hänet vasta juuri sain!
 

HOVIMESTARI.

 
Niin, saitpa kyllä, mut en tietänyt,
hän että on jo toisen miehen oma.
 

LAKEIJA.

 
Hän toisen miehen oma. Suostuihan
hän itsekin ja lausui mulle suoraan
mua lempivänsä.
 

HOVIMESTARI.

 
Hän ei nähtävästi
sua tahtonut vaan loukata!
 

LAKEIJA.

 
Vai niin!
Ja ken on sulhanen?
 

HOVIMESTARI.

 
Saat nähdä vielä!
 

LAKEIJA.

 
Tää tottamaar on vallan ihmeellistä!
Mä kihlaan tytön, kaikki hyvin käy.
Ja sillä aikaa, kun mä häitä varten
oon ostamassa viinejä, niin hän
jo toisen ottaa. Ken se mahtaa olla?
Kai joku suuri naisten sankari,
mies pitkä, suora, häikäisevän kaunis,
mi katseellaan jo kohta valloittaa,
min naisen tahtoo. Virka, ken hän on?