Читать книгу: «Pater Paulus: Ivailu yhdessä näytöksessä», страница 4

Yhdeksäs kohtaus

Hovimestari. Colombina.

HOVIMESTARI.

 
On vieraat kutsuttu, ne saapuu kohta,
on kiire tässä häitä valmistella!
Hei Colombina!
 

(Koputtaa ovelle.)

COLOMBINA.

 
Mitä taaskin tahdot?
 

HOVIMESTARI.

 
Nyt on sun häät, nyt ällös olko tyly.
 

COLOMBINA (Tulee.)

 
Oh mua uuvuttaa nuo turhat hommat.
 

HOVIMESTARI.

 
Nää turhat hommat! Lausuit turhat hommat?
Sun kautta vuoden kolmenkymmenen
nää hommat eivät turhat, tiedä se.
Koht' tulevat jo vieraat, kiire on!
Mua auta hiukan pöytää nostaessa!
 

COLOMBINA.

 
Mä lausuinhan, tää mua uuvuttaa!
 

HOVIMESTARI (Vihoissaan.)

 
No jääköön sitten kaikki silleen taas
ja heittäkäämme häät! Se ihme on,
ett' aina kun sä puhut minun kanssa,
sä Colombina olet kyllästynyt, väsynyt,
mut toisten miesten kanssa kyllä naurat
ja olet veikeä! – No heittäkäämme häät,
jos tahdot sen!
 

COLOMBINA.

 
En tahdo sitäkään.
Ho-hoi! Sua voinhan auttaa pöytää nostaessa.
 

HOVIMESTARI.

 
No tullos sitten! Täältä sisältä
me tuoleja ja pöydän noudamme!
 

(Menevät sisään.)

Kymmenes kohtaus

 
Narri.
 

NARRI (Tulee puistosta.)

 
Nyt olen aivan valmis rynnäkköön,
ja mihin rynnäkköön! Oi Colombina,
ken nainen saattais mua vastustaa!
Nyt tosin olis paljon rahaa tarvis,
mut onhan mulla näitä
 

(näyttää kukkaroja ja iskee silmää)

 
nämä kelpaa.
Ja kelpaa kopeilla, kun helmiäkin
on mulla.
 

(Ottaa povestaan helmivyön ja heiluttelee sitä.)

 
Colombina! Colombina!
Nyt olet mun, vaikk'en mä sua huoli,
mut hänen et oo, vaikka huolisitkin.
 

Yhdestoista kohtaus

Hovimestari tulee kantaen Colombinan kanssa pöytää.

Narri aikoo poistua.

Colombina lähtee.

HOVIMESTARI.

 
Hei narri, vuota! Minne nyt, seis kohta!
 

NARRI.

 
Vai niin, en niinkään seiso vaan!
 

HOVIMESTARI.

 
Seis mies kun käsken!
 

NARRI.

 
Sepä kummallista?
Ken mua saattaa komentaa? Häh ken?
Sit' tiedä en.
 

HOVIMESTARI.

 
Mä tiedän sen! Siis vuota!
Mä olen herrasi, kun olet täällä.
 

NARRI.

 
Ken herraansa nyt täällä tottelis!
Mä seuraan aikaani.
 

HOVIMESTARI.

 
Oot röyhkeä.
Sen sulle anteeks' suon. Sä narri olet.
 

NARRI.

 
En sinun edessä! Sun armoasi
en tarvitse. Siis terve mieheen!
 

HOVIMESTARI.

 
Seis!
 

NARRI.

 
No mitä vielä! Turhaan vaivaat mua!
 

HOVIMESTARI.

 
Nyt tuki suus, tai kohta raivostun.
Jos vieras kuulis tään, hän epäilis,
ken meistä kahdesta on herra täällä.
 

NARRI.

 
Sen luulen minäkin!
 

HOVIMESTARI.

 
Mies onneton!
Nyt vaiti jo. On kummaa aikaa tää,
kun kukin herra ompi mielestänsä,
ja harva ymmärtääpi vaiti olla,
ja kumartaa ja kiittää. Narrikin
on vimmattu, on uppiniskainen,
ja kohti herraansa mies alhainen,
mi ompi riippuvassa asemassa.
 

NARRI.

 
Häh! Lausuit riippuvassa asemassa?
Oi kunnon veli! Kohta varmaankin
me hirsipuussa ollaan kumpikin!
Sä vaikka kiität, kumartelet vaan,
mä vaikka ivaa, pilkkaa teetän teillä,
niin siihen riippuvaiseen asemaan
on aivan yhtä lyhyt matka meillä.
 

HOVIMESTARI.

 
Voit ivas heittää. Sua pyydän häihin
mun tyttäreni, siellä kyllä saat
sä paraat pilas laskea, jos tahdot.
 

NARRI.

 
No kiitos kutsunnasta, kyllä yritän
mä parhaat pilat tehdä hänen häissään.
 

HOVIMESTARI.

 
No terve tuloa, sua vuottelen.
 

(Lähtee hiljakseen poispäin.)

NARRI (Itsekseen.)

 
Nyt on mun vuoro, aikani on tullut.
Nyt "Pater Paulus" ollos kopea.
Ken paljon tahtoo, olkoon hävytön?
 

(Hovimestarille.)

 
Hei veikko, kuule! Minne nyt? Seis kohta!
 

HOVIMESTARI.

 
Sen riivattu, sä mitä komennat?
 

NARRI.

 
Seis mies, kun käsken!
 

HOVIMESTARI.

 
Nyt jo julmistun!
Mun seista käsket, sinä, sinä, mun!
 

NARRI.

 
Voit julmistua! Kuule! Meidän kesken
mä sulle lausun pienen totuuden.
Miks' ylpeilet? Kas kuninkaatkin joskus
on seisattuneet narrin sanoista.
Seis veikko! Mull' on sulle asiaa!
 

HOVIMESTARI.

 
En tahdo moisen kanssa olla asioissa.
 

NARRI.

 
Top! Pikkuhiljaa! Kohta kuulla saat!
Kas asia on se, mä rakastan
sun tytärtäs, sen lausun suoraan sulle.
 

HOVIMESTARI.

 
Voit rakastaa, mut häntä et sä saa!
 

NARRI.

 
No sepä kumma! Mulla kaikki on,
min kosijalta saattaa vaatia.
 

HOVIMESTARI.

 
Ha! Ha! Sa ootko kaunis mies! Ha, ha!
 

NARRI.

 
On komeutta kotitarpeheksi.
 

HOVIMESTARI.

 
Sä ootko viisas, ootko nerokas?
 

NARRI.

 
Nyt onhan puhe naima-asioista,
ken silloin jaarittelee viisaudesta.
 

HOVIMESTARI.

 
Sä ootko syntyjäsi aatelinen?
 

NARRI.

 
En ole köyhä, että nimeä
mun oisi tarvis, kyllä muutenkin
saan melkein minkä immen tahdon vaan.
Kas, lukuun ottamatta yhtä seikkaa,
mä nimittäin ett' olen kunnon mies,
ei moinen tule tässä kysymykseen – —
on mulla etuja. Mä olen rikas!
 

HOVIMESTARI.

 
Vai niin, vai niin? Sull' onko paljonkin?
 

NARRI.

 
Ne riittää kyllä tähän asiaan.
 

HOVIMESTARI.

 
Mut tytärtäni et saa kuitenkaan!
Et koskaan! Tiedä se!
 

NARRI.

 
Se saadaan nähdä!
 

HOVIMESTARI.

 
Se saadaan nähdä. Liian hyvä on hän
sun kaltaisellesi!
 

NARRI.

 
Mun kaltaiselleni!
Sä hourit mies! Mull' ompi rahaa, hullu!
Voin jonkun sata kurjaa kultarahaa
mä heittää vaikka sikolättiin sun.
 

HOVIMESTARI.

 
Vai niin! Mut millä ihmeen lailla sinä
oot niitä ansainnut, ois hauska tietää.
 

NARRI.

 
En ole tosin sinun asemassa,
en hoida herrani mä rahoja,
mut rikkaaksi voi tulla muutenkin.
Kas onhan ammattini mullakin.
 

HOVIMESTARI.

 
Ois hauska tietää mikä?
 

NARRI.

 
Arvaahan!
 

HOVIMESTARI.

 
Jos lienet suutari?
 

NARRI.

 
Voin olla joskus,
mut ei se rikastuta. – Arvaa vielä!
 

HOVIMESTARI.

 
Jos lienet räätäli?
 

NARRI.

 
Mun pukuni
on muodikas?
 

HOVIMESTARI.

 
No eipä kehumista!
Mut mikä olet, koska ammattisi
sä väität kannattavan.
 

NARRI (Ylpeänä.)

 
Olen taiteilija!
Sä varmaan tiedät, että ihmiset,
noin kunnon ihmiset kuin sinäkin,
ne uhraa paljon, paljon taitoihin.
 

HOVIMESTARI (Huokaa.)

 
Juu, juu!
 

NARRI (Matkii.)

 
Juu, juu!
 

HOVIMESTARI.

 
Ja minä luulin jo,
ett' olet vallan keppikerjäläinen.
 

NARRI.

 
Huut hävitön!
 

HOVIMESTARI.

 
No, no! Ei suuttumista!
 

NARRI (Käskevästi.)

 
No tiedä siis, mä vaadin tyttäresi!
Mä häntä rakastan, vain häntä yksin.
Ja ellen häntä saa – niin – menen hirteen!
Sä tiedä se, ja suostu! Tuossa on!
 

(Antaa ylpeästi hovimestarille kukkaron.)

HOVIMESTARI (Punniten kukkaroa.)

 
Ja ettäkö nää saisin?
 

NARRI.

 
Saada voit,
jos annat mulle sulo tyttäresi.
 

HOVIMESTARI.

 
Mut vasta toinen hänet multa sai,
mit tehdä nyt?
 

NARRI.

 
Sä ällös hätäile!
 

(Ottaa taskustaan helminauhan, painaa sitä sydämmelleen.)

 
Kun vieno tyttäresi näkee mun,
hän kohta hurmaantuu. Voit olla varma!
 

HOVIMESTARI.

 
Mut vasta juuri sanoi lempivänsä
hän toista miestä.
 

NARRI.

 
Tiedän kyllä sen,
mut tyttäresi tietänyt ei silloin,
mä että myöskin häntä rakastan.
 

HOVIMESTARI (Epäröiden.)

 
Voi olla totta! Mutta anteeks' anna,