Читать книгу: «Sampo», страница 4
Koulumestari
(Suomennettu)
[Lauletaan kuin: "Kära gossar! Låten se, alt J då, engång lären A, B, C."]
Pojat laulaa, yhtenään
A, B, C, D, E, F, G, H, I, K, L, M, N, P; Q, R, S, T, V, X, Y: A, B, C, D, E, F, G
Koul'mestari. (Käissä kepillään)
Pojat; rukat, näyttäkee!
Jottapa kerran voitten A, B, C.
Ell'ei paremp' käyk, kuin koitan —
(Kiitänkö mä, vaiko moitan)
Niinmä selkeän, teillen, annan!
Nurkkaan teijät seista pannaan —
Pojat, laiskat, näyttäkee —
Jottapa kerran voitten A, B, C,
Ei niin, ei niin! Ei niin, ei niin!
Niin pä! niin pä! No nyt kävi hyvin kyll'!
Pojat rukat, elkeä pelkeä!
Enmä vielä annak selkeän;
Voan jos teitä naurattaapi,
Niinmä teijän korvat roapin!
Piiskata mun teijän täyt';
Tottapa siiloin myöski paremp' käyp'!
B, A: be, be! B, E: be, be!
B, A: bi, bo! bu, ka, ke, ke!
Ko, ku, – No tavaa paremp' sie!
B, A: ba! B, E: be! B, I: bi! B, U: bu!
K, A: ka! K, E: ke! K, I: ki! K, U: ku!
B, A: be, be! B, E: be, be! B, A: bi, bo, bu!
Ka, ke, ki, ko, ku —
No tavaak paremp' sie!
Minä vähä tästä työst'!
Tavaan ainaik ite myös —
Paremp' sian paimenna!
Niin on, talvell', vapana.
Seista yhtenään ja pauhaa,
Eikä soaha tunnin rauhaa;
Opiksipa selkeän pannaan —
Tuhmat pojat pirull' annan.
Vähäik' siitten palkaks' soan
Ka, ke, ki, ko, ku.
Mänkee hiijen pisahan!
Viina-Virsi
[Lauletaan kuin: "Här är ock en fyllehund! Mina bröder – Lambo." &c.]
(Isäntä laulaa.)
Pieppäs pikar' pivossais,
Puhuk pullois luokse!
Viina kiehuu kiassais,
Voahi moahan juoksee;
Kahok, kuin tuo juoma-härkä
Vetelööpi viinan märkeä —
Juokaam', Juokaam'.
Veli-kullat – juokaam'!
(Vieras laulaa.)
Nyt on pulloin tyhjä toas,
Ei ouk mitä juuaan;
Nyt on kulkkuin kuiva toas.
Kunnek' toista tuuaan.
Paha olla tässä hä'ässä!
Ei ouk suussain, eikä peässä —
Juokaam', juokaam',
Veli-kullat, juokaam'!
(Isäntä toas, toisellen.)
Otat kuppi kätteheis,
Elä häntä heitä;
Olet seuran-pettäjä.
Jos et seuraak meitä.
Juoppas, juoppas juoma-ratti,
Huuhteleppas huuleis, matti:
Juokaam', juokaam',
Veli-kullat, juokaam'!
(Toinen.)
Sep' on mulle vaikia,
(Elä eneä anna)!
Kuka jaksaa kaikkia
Pulloi suuhun panna.
(Kaikki yhteisesti.)
Et ouk poika, jos et koita
Että pulloaisi voittaa!
Juokaam', juokaam',
Veli-kullat juokaam!
(Vieraat, yhessä.)
Ite ompi isäntä
Hunajaa ja mettä,
Joka aina lisentää
Viinoa kuin vettä. (Isäntä:)
Kiitos olkoon monin kerran, Eip' ouk vieraassakaan syytä,
Tuhatta tuhannen verran Joka juop', ja toista pyytää;
(yhteisesti:)
Juokaam', juokaam',
Veli-kullat – juokaam!
Juoma-Laulu
[Lauletaan kuin: "Vänskap är en planta, ganska svår att finna". &c.]
No sinä uljas miesi – joka istut siinä.
Mikä sinun nimeis? sanok mullen sen:
– Tuos on sinun lasiis – tartuk siihen kiini!
Panek sitä pohjaan, hyvä kultainen.
Elä seästäk sit', voan tyhjennäppäs pois!
Kyll' toista välleen
Saisit jälleen,
Jos tuon jois't.
kertaus:
Elä seästäk sit', voan tyhjennäppäs pois!
Kyll' toista välleen
Saisit jälleen.
Jos tuon jois't.
No puhuk pullois luokse, laulak lasin eäreen!
Juo sun tyttöis muistiin! – hyväillä sit' soat,
Jos sa panet pohjaan, jos sa täytät meärän;
Jos sa tuota hyljäät – hyljää hään sun toas,
Sillä tiijät sen, ett pettur' petetään —
Ja jok' ei ryyppää,
Se on syy-pää;
– Se on hään!
kertaus:
Sillä tiijät sen, ett' pettur' petetään —
Ja jok' ei ryyppää,
Se on syy-pää;
– Se on hään! juo! juo! juo! juo! juo!
(Hänen juuessaan laulaa siihen toisetki.)
auks'! auks'! auks!
No nyt on viina suussais, nyt on mieli peässäis,
Nyt oot sinä soanut viisautta kyll'!
Muista sinä voan, ett' toisill' annetaan;
Ja jok' ei sitä
Puolta pitä,
Hään ei soak. —
kertaus:
Muista sinä voan, ett toisill' annetaan;
Ja jok' ei sitä
Puolta pitä,
Hään ei soak. —
Kapakkaan marssi
[Lauletaan kuin: "Äiti, sanon minä sull', mikä tuska ompi mull" &c.]
Lähkeämme nyt laulamaan.
Laulujamme lausumaan!
Kaikk' on kavuilla kaheltu,
Joka kolkka kolisteltu —
Ei ouk muuta jälellä,
Jälellä.
Kuin kapakka mäellä.
Tuoneppa tuo kulkoo tie.
Joka meit' kapakkaan vie.
Sinnek polkemme pojamme,
Siinä juomme joukkonamme.
Käykee sinnek joka mies,
Joka mies,
Kuin on tässä, kuka ties!
Siinä olvet koitellan,
Viikset viinaan voitellaan.
Siinä soamme hampain vastek,
Siinä soamme haulein kastek.
Siinä soamme mielellä
Mielellä
Mehun mettä kielellä.
Niinpä muutkin teköö! Nuo
Pakanat ja papit juo. —
Pojat juovat Pohjan moalla,
Lapset Lapihin rajalla,
Suomalaiset Suomessa,
Suomessa,
Kallistaavat pullonsa.
Sillä moa se kasvattaa
Viinan viljaa Suomessa;
Sill' ois suru, ja ei muuta,
Jos ei kastellaisik suuta
Jos ei löytyis miehellä,
Miehellä,
Jotakuta kielle.
Juokaam' pojat juokaam näin,
Että kaupunki on päin!
Huoneet käyköön ylin alan,
Ite käymme neljin jalan:
Nukkumme, niin nähä soamm',
Nähä soamm'
Uuvet kestit unessamm'.
Veisu
(Ruotista suomennettu)
[Lauletaan kuin: "Min son, om du vill sällheten nå, så drick" &c.]
Jos tahot iloa nauttia, niin juo!
Jos tahot vältteä tautia, niin juo!
Sill' viinapa iloiseks' teköö sun mieleis —
Mutta niin kauvan kuin liikkuu sun kieleis,
Niin juo, ja laula! ja juo, ja laula, ja juo!
Jos Leäkärit kielteä sun juomasta, niin juo,
Hyö makoovat itekkin juovuksissaan, ja juo —
Mä kymmentä Leäkärii jo olen nähnyt,
Ja kaikki on samalla tavalla tehnyt.
Ja juo, ja laula! etc.
Jos sull' on yksi ystävä, niin juo!
Out ystävyyvess' pysyvä, ja juo!
Taputak tyttöis, ja ann' hänell' suuta,
Ja jos sinä soat, niin tiek vielä muuta.
Ja juo, ja laula! etc
Jos olet vanha ja voimatoin, niin juo!
Jos olet nuori ja naimatoin, niin juo!
Sill' juoma vanhallen voimoa lisää,
Ja nuori ei tarvihtek neuvoa iseä.
Niin juo, ja laula! etc.
Jos olet isältäis talon soanut, niin juo!
Jos noapurit ovat sen velaks' ta'anut', niin juo!
Sill' juoman aineet sull' moasta kasvaa,
Etk' tarvihtek viinasta rahoa maksaa
Niin juo, ja laula! etc.
Tuomari pännänsä viinahan kastaa, ja juo —
Riivali talonpojan asiaa vastaa, ja juo —
Kas' herra, kuin hyvin hään asians' käytteä;
Koska hään, rahalla laskunsa täytteä.
Ja juo, ja laula! etc.
Sotamies tappelee niin kuin poika, ja juo —
Ja kuin hään vihollisensa voittaa – hään juo;
Hoavat ja kunnia-merkit hään kantaa,
Sielun, ja syämmens, likoillen antaa.
Ja juo, ja laulaa! etc.
Pappi se soarnaa kyll' voimastaan, ja juo,
Hään soalins' pitäjält' toimittaa, ja juo —
Juustot ja pellavat rouallens' kantaa.
Ja sielunpa autuuen sairaillen antaa,
Ja juo, ja laulaa! etc.
Lukkari pitäjäll' häissä käyp', ja juo —
Hään suonta iskee ja laulele, ja juo;
Viinalla kurkunsa karkaiseepi,
Ja pyhänä, kirkossa, parkaiseepi,
Ja juo, ja laulaa! etc.
Mittar' hään tikkujaan pistelee, ja juo —
Hään pyyki-kiviä viskelee, ja juo —
Hään pituuven, syvyyven, levyyven mittaa
Ja ketjujen jatkoksi veäntelee vitjat,
Ja juo, ja laulaa! etc.
Nimismies rästiä kantelee, ja juo —
Hään lehmän korvia leikkelee, ja juo —
Välisten antaa hään viikon aikaa,
Ja siitten hään laittaa ett' vasarat paukkaa,
Ja juo, ja laulaa! ja juo, ja laulaa, ja juo!
(Muihen tekemä).
Turun Tulipalo
(Syys-kuun 4:nä ja 5:nä päivänä, vuonna 1827)
[Ennen painettu Otavasta II. p. 318-320.]
Tuli on Turussa turmion soanut;
Vallatoin valkia, vahinkot suuret.
Kirkot ja kartanot, tornit ja muurit,
– Kaikki on koanut.
Tuulikin tuli, ja paiskaisiin paloon,
Tuiskutti tulta, ja riettaanna riehui.
Leimaus lensi kuin lempo, ja liehui
Talosta taloon.
Kulki kuin kulo, ja, kulmasta kulmaan,
Suojatkin suurimmat suikkaisi suuhun;
Kaluisi kiviä, puraisi puuhun,
Jumalan julma. —
Karsast' oil tahtoa turhoa työtä —
Kaupunnin kauhistus, armotoin suuri.
Kauniimmat kavut oil poronna, juuri
Raunioin myötä.
Voi tätä kauheaa syksyistä yötä!
Vaivaisten valitus, huuto, ja luulo —
Itku, ja parku, ja kujerros kuuluu
Rantoja myöten.
Ei ollut majoa monella sa'alla!
Vainioll' vanhatkin kumoonsak koataa —
Murheissaan tuhannet panihin moata
Kylmällä maalla.
Luoja, sun lahjais ja kuriis on lässä —
Yhet jos koroitat, alennat toiset!
Parhaimmat pajarit, pahimmat loiset,
Nukkuivat tässä.
Orjat ja Herrat ei eroit'tu toistaan.
Tekivät sovinnon viha ja vaino.
Ylpeys tässä, ja tässä se kaino —
– Tapaisi toisiaan.
Aura, kust' tieto, ja viisauen valo.
Valaisi moata, ja laveast' loisti;
Kirjat – jotk' asiat vanhimmat toisti,
– Kaikki ne palo.
Hovrätin seästöt, ja Oikeuen kätköt,
Kaikki ne tuperoi tuhvaksi välleen;
Tuli ei suvanna suojoa kellen.
Hirmuiset hetket!
Kirkkokin kuuluisa (Suomessa suurin)
– Mokoma laitos, oot päiviäis nähnyt!
(Tuli jo muinonkin turmiois tehnyt)
– Hävit'tiin juurin.
Tornikin, jota niin kauniiksi tehtiin,
Kusta jo kuparin sointua kuultin;
Jota juur' vanhaks' ja lujaksi luultiin,
Lieskana nähtiin.
[Niin kuin muistamme niin soitti kellon-soittaja kelloansa, tässä hirmuisessa tulipalossa, kunnekki ite muuttui mustaksi, tornin palaaissa.]
Ilo se muuttuupi murheeksi välleen!
Muinoisat muistot!.. Voi autuas aika!
Kaikki on kavonna. Ainoast' paikka
Löytyypi jälleen.
Suomennoksia Bellmanista
Carl Michael Bellman on kaikista kuuluisin, ei ainoastaan omassa moassaan, mutta, uskallamme sen sanoak, monessa muissakin maissa, näistä hänen mielen-vietteleveisistä, sukkela-luonnollisista ja meitä aina huvittavaisista lauluistaan. Tosi on kyllä, jott'ei hään laulannut muusta kuin viinasta ja tyttölöistään; mutta mistäpä ne muutki ovat laulaneet, ellei näistä aineista? Monet tuhannet ovat näistä jo runoilleet, kuitenkin niin ne parhaimmatkin heijän lauluistaan ovat aikaa voittain muististamme murenevana: voan niin kauvan kuin Ruohtia vielä missään puhutaan, niin on Bellmaninki laulut ei ainoastaan muistettavana, mutta aina yhtä mielulliset, kuin koska heitä synnytettiinki.
Aika ei annak tässä myöten laveaammastik puhua heijän luonnostaan; toki muistutamme, jott'ei heitä ainoastaan piek lukea – heitä piteä laulella, tahi kuulla laulettavana. Sillä laulut (sanat) ja laulantansa, eli heijän nuottinsa (soitto) ovat niin yhteen-juotetut, ett'ei heijän käyk eroittaminen. Ne ovat yhessä kuin henki ja ruumis: otak heistä yhön pois, kummin tahansa, ja sulla on ainoasti roato jälellä. Mutta eipä vielä sillä kyllä! Heijän piteä myöskin käytettelemän (ageras); sillä meijän piteä ei ainoastaan korvallamme kuulla, mutta myös silmällämme nehä heijän käyttämistä, jos mielimme heitä ymmerteä.
Niin kuin kaikki mainiot älyt ovat arvattavina eärättöminä tahi käsittämättöminä ja meärämättöminä henkellisinnä jalouteina, niin on myös Bellmanki, ja hänen tekämä-laulunsa; joihen arvon oivaltamisehen ei yllyk mieli joka miehen, ja joihen ei synnyk, eikä ouk syntynynnäkään, muihen kieliin sovittaminen, senki suhteen jolla ovat Ruohin puheiseen niin yhteensulatut, että hajoavat jos kerran heitä siitä eroitetaan. [Tok' löytyy muuan joukko hänen lauluistaan käätty Saksan, Juutin ja Hollannin kielillä.] Kuitenkin olemme uskaltaneet miten-kuten Suomalaisilleki lukioillemme soaha heijät tievyiksi, jos ei muuten niin toki koitteeksi. Olemmekin jo havainneet, että kussa tapaamme heijän henkensä (ei sanojansa) siinä sitä Suomeksikin käypi paremmin toimittaminen; mutta kussa sanojakin tavoittaisimme, siinä (heijän käsittämisellä) kavotamme heijän henkellisyytensä.
Bellmanin laulut ovat kaikki iloisat ja lystilliset, ja jos hänen leikki-puheensa toisinaan olisikin väliä ehkä irstainen ja irvisteleväinen, niin se ei siksi ollut ruokotoin tahi hävitöin. Sillä jos joku sana tuli hänellä vähän liijaksikin sanotuksi, niin se mäni kuin tulikin, kesken puheen; ei siitä ollut sen koommin, tuskin jos kävi korvihimme. Paihti sitäkin, niin koska hään, lauluissaan, otti kuvaellaksensa Peäkaupunkissa halvan ja alhaisemman kansan mieltä ja luontoa, heijän pitojansa, tapojansa, ja huvituksiansa, niin oli arvattavanakin, että jos tahtoi tarkoin tehä, hänen piti nouattaman heijän puhettansakkin; ja ett'ei kaikki sanat silloin puntariin pantu, eikä mitattu voaksalla tahi voakalla – liijoinkin koska suurin joukko hänen lauluistaan synnytettiin viinan tiloissa, ystäviensä joukossa, miten voan peätyi ja juohtui mieleensä, ilman kauvan oattelematak, ilman paperiinki panematak. Heitä koottiin, muisteltiin ja kirjaan pistettiin perästäpäin, minkä taisivat; mutta suurin joukko, ehkä parhaimmat heistä ovat kavoneet ijäksi.
Älköön yksikään luulko, meijän, näihin lauluin suomentamisella, harjoittavan tahi kehoittavan viinan juontiin! Poisipa sitä nopeemmin heillä poistettaisiin, vähenettäisiin, ellei varsiin hävitettäisiinki. Niin kuin juopuneiten kujeet soattaa meitä monesti kyllä ehkä naurattaa, mutta tympeyttäävät meitä kuitenkin juomaan rupeemasta, niin soattaapi myös juoma-laulutkin meijät mielytteä, jotka, elävinnä tauluinna, kuvaileevat silmissämme juomarien elämä-laitaa, voan silläkin jo varoittaavat meitä rupeemasta heijän poluillen.
Bellman oli syntynyt Tukhulmissa v. 1740, 4 Helmik. ja kuoli samassa kaupunnissa v. 1795, 11 Helmik. 55 vuotta elättyään. Hänen vaimonsa, Catharina Hermonia, kuoli vasta tänä vuonna, 90 vuuen vanhana. Sen suurempata virkoo ei ollut miehellä kuin kirjuttajan Numero-Arpauksessa (Nummer-Lotteriet), ja siinäkin toisella toimitti ammatinsa. Hovi-kirjuttajan nimittämistä oli annettu hänelle kunniaksi Kuninkaalta Kustaa III: lta, joka paljon oli häneen mieltynyt. Aikanansa jo kerran unoutettu ja moneltakin moitettu, kunnioitettiin häntä Juhlallisesti, koska 26 Heinäk. 1829, Kuninkaan ja kaiken peäkaupunkin lässä ollessa hänen muisti-pylvänsä, tehty Byströmiltä, Kasarista, kuvaellen häntä rintoansa myöten, isommaisuuessaan (i Kolossal) asetettiin hänen kunniaksensa Kuninkaallisessa Tapiolassa (Kongl. Djurgården).
Minkä puolesta Bellman, lauluissansa, aina kuhtui ihtesek Fredmanniksi, ei tunnetak; sillä nimellä hään on tullutki enemmän ehkä kuulluksi.
