Читать книгу: «Pekka Poikanen (Peter Pan)», страница 5

ROSVOLAIVA

Lapset oli nyt siis viety rumaan rosvolaivaan. Se oli todella hirmuisen ilkeän näköinen alus. Siinä oli värjätyt purjeet ja paksut, mustat köydet. Lippu, johon oli maalattu pääkallo ja kaksi luuta ristiin, liehui julmana perässä.

Lapsiraukat sysättiin suoraa päätä likaiseen, pimeään ruumaan. Kapteeni Janne Koukkunen käveli kannella hykerrellen käsiään ja virnistellen tyytyväisenä. Olivathan lapset nyt vihdoinkin hänen vallassaan.

"Ovatko kaikki vangit kahleissa niin, että eivät pääse lentämään pakoon?" kysyi kapteeni Kierolta.

"Ovat, ovat, kapteeni", vastasi Kiero.

"Tuo heidät tänne sitten!" ärjäisi kapteeni.

Hän asettui mahtavasti istumaan valkoisella karhuntaljalla peitettyyn nojatuoliin. Pojat vedettiin yksitellen ruumasta hänen eteensä. Heidän ranteensa oli kytketty yhteen.

"Hei pojat!" huusi rosvokapteeni. "Kuusi teistä marssii lankulle tänä iltana, mutta kaksi saa jäädä tänne laivapojiksi. Kuka tahtoo jäädä?"

Totteli astui kohteliaasti esiin ja selitti: "Hyvä herra, minä en usko, että äitini tahtoisi minun rupeavan merirosvoksi. Tahtoisikohan sinun äitisi, Hoikka?"

"En luule", sanoi Hoikka alakuloisena ikäänkuin olisi toivonut päinvastaista. "Tahtoisikohan sinun äitisi sinun rupeavan merirosvoksi, Kaksonen?"

"Sitä en luule", vastasi toinen Kaksonen. "Piikki, tahtoisikohan, sinun äitisi – "

"Lopettakaa jo", ärjäisi Koukkunen ja kääntyi Jukka Napoleon Darlingiin. "Sinussa taitaa olla vähän enemmän sisua, häh? Eikö mielesi koskaan ole tehnyt ruveta merirosvoksi?"

Jukka epäröi. Koulupoikapäivinään hän oli kuvitellut merirosvojen elämää hyvinkin hauskaksi. "Rupeatteko sanomaan minua Punakäsi-Jaakoksi?" kysyi hän. Rosvokapteeni nauroi mielissään ja lupasi antaa hänelle sen nimen, jos hän liittyisi laivaväkeen.

Sitten tuli Mikael kapteenin luo ja löi häntä olalle. "Minkä nimen minä saan, jos liityn laivaväkeen?"

"Sinä saat olla Mustaparta-Mikko", sanoi kapteeni, ja Mikael oli toistaiseksi hyvin tyytyväinen.

Mutta sitten Jukka tuli ajatelleeksi erästä asiaa. "Olemmeko sitten vielä kuninkaan rehellisiä alamaisia?" kysyi hän.

"Teidän pitää vannoa: 'Alas kuningas'", mutisi Koukkunen hampaittensa välistä.

"Silloin minä kieltäydyn", huusi Jukka.

"Ja minä kieltäydyn", huusi Mikael.

"Eläköön Englanti", vikisi Pörrö.

Rosvot olivat raivoissaan, ja kapteeni käski heti paikalla panna lankun kuntoon.

"Tuokaa heidän äitinsä tänne!" huusi kapteeni.

Pojat olivat vain poikia, ja he tulivat vallan kalpeiksi nähdessään rosvojen panevan kuntoon tuon hirvittävän lankun, jolta heidät kaikki ammuttaisiin mereen. Mutta he koettivat näyttää urheilta, kun Vendi tuotiin sisään.

Kapteeni Koukkunen kysyi Vendiltä, oliko hänellä mitään sanottavaa lapsilleen, joiden nyt piti kuolla. Ja sinä hetkenä Vendi oli suuremmoinen.

"Nämä ovat viimeiset sanani, rakkaat pojat", sanoi hän. "Minusta tuntuu, että tuon teille terveiset oikeilta äideiltänne. Ja he kaikki tahtovat, että te kuolette englantilaisten gentlemannien tavoin."

Vendin rohkeus innostutti poikia niin, että he kaikki huusivat tahtovansa tehdä niinkuin äidit toivovat. Ja sitten Vendi sidottiin julmasti mastoon siksi aikaa kun kapteenin määräykset pantaisiin täytäntöön.

Näytti siltä kuin ei mikään voisi pelastaa poikia, ja Koukku-kapteenilla oli oikein hauskaa. Mutta silloin tapahtui jotakin odottamatonta, joka muutti Koukun riemun kauhuksi. Rupesi kuulumaan: "Tik, tik, ter-ik, tik, tik", ja kapteeni parkaisi: "Krokotiili! Krokotiili! Piilottakaa minut!" Surkeasti peloissaan hän syöksyi erääseen laivan nurkkaan, ja miehet keräytyivät hänen ympärilleen ajattelematta muuta kuin että kapteenia oli suojeltava hirviöltä.

Pojatkin odottivat kauhusta jännittyneinä. Mutta suuri oli heidän ilonsa, kun he krokotiilin asemasta näkivätkin rakastetun kapteeninsa Pekka Poikasen, joka ilmestyi laivan laidan takaa. Hän piti toista käsivarttaan suorana ja kädessä hänellä oli herätyskello – krokotiilin kello, jonka peto vihdoinkin oli oksentanut ulos. Pekka oli löytänyt kellon ja ottanut mukaansa.

Pekka viittasi toisia poikia olemaan hiljaa ja livahti rosvojen huomaamatta kajuuttaan. Tikutus lakkasi heti, ja Koukku uskalsi vähitellen tulla esiin piilostaan.

Koska krokotiili näytti menneen matkoihinsa, aikoi rosvokapteeni toteuttaa julman aikeensa. "Hei lankulle, hei lankulle!" rupesi hän hoilaamaan, mutta pojat, joiden mieli taas oli täynnä toivoa ja innostusta, tukahduttivat hänen äänensä laulamalla Englannin kansallislaulua "Rule Britannia".

Koukku suuttui niin, että aikoi antaa pojille selkään ennenkuin heidät pantaisiin marssimaan lankkua. Eräs rosvo lähetettiin kajuuttaan hakemaan "kissaa", mutta tuskin hän oli päässyt ovesta sisään, kun kuului kova huuto ja heti sen jälkeen iloinen "kukkokiekuu!" Pekka, joka oli kajuutassa, oli kaatanut rosvon ja kiekui nyt riemusta.

Mutta toiset rosvot joutuivat taikauskoisen pelon valtaan. Pelko nousi aivan hirmuiseksi, kun toinenkin mies, joka lähetettiin kajuuttaan katsomaan, jäi sille tielle ja taas kuului kimakka, kaamea "kukkokiekuu!"

"Jonkun täytyy tuoda tuo kukko minulle!" mylvi kapteeni raivoissaan, mutta kukaan ei tahtonut lähteä.

"Olin kuulevinani Vahvan tarjoutuvan", sanoi kapteeni ja viittasi koukullaan Vahvaan. Vahva parka, joka yhtä mielettömästi pelkäsi Koukkua kuin tuota kammottavaa elukkaa kajuutassa, juoksi hurjana ympäri kantta ja heittäytyi vihdoin mereen päästäkseen molemmista.

"Minä haen sen kukon itse!" huusi Koukku raivoissaan. Mutta hänellä ei ollut parempaa onnea. Hän syöksyi raukkamaisena takaisin jo ovelta ja huusi: "Joku puhalsi kynttilän sammuksiin."

Mutta sitten välähti hänen päähänsä mainio ajatus. "Ajakaa pojat sisään – antakaa heidän taistella kukon kanssa. Jos he tappavat sen, sitä parempi, ja jos se tappaa heidät, ei vahinko ole suuri."

Tätähän lapset juuri toivoivatkin, mutta he salasivat ilonsa ja olivat muka hyvin peloissaan, kun heidät ajettiin kajuuttaan. Sillä välin rosvot painautuivat yhteen pelosta hytisten ja peittivät kasvot käsillään. Merimiehet ovat yleensä hyvin taikauskoisia, ja nyt luulivat kaikki, että laiva oli noiduttu. He olivat niin kauhuissaan, ettei kukaan huomannut, kun Pekka tuli kajuutasta, ja hänen jälessään muut pojat, jotka kiipesivät hiljaa yläkannelle. Kukaan ei huomannut, kun Pekka tuli Vendin luo, joka yhä oli sidottu mastoon, katkaisi hänen kahleensa ja asettui itse hänen paikalleen maston juureen peittäen itsensä kokonaan Vendin ruskealla vaipalla. Kukaan ei huomannut, kun Vendi meni yläkannelle poikain luo. Mutta kun tämä kaikki oli tapahtunut, ei Pekka taaskaan voinut olla kiekumatta riemusta. Silloin rosvot luulivat, että tuo kaamea kukko oli tappanut kaikki pojatkin, ja heidän pelollaan ei ollut rajoja.

"Se on tytön vika!" huusi Koukku. "Nainen ei koskaan tuo onnea rosvolaivaan. Heitetäänpäs tyttö mereen."

Rosvojen mielestä tämä oli aivan oikeata puhetta, ja eräs heistä rupesi puimaan nyrkkiä ruskeapukuiselle olennolle maston juurella. "Nyt ei mikään voi pelastaa sinua, neitiseni", huusi hän.

"Voipa kyllä!" huusi heleä ääni. Ruskea vaippa heitettiin pois, ja heidän edessään seisoi Pekka Poikanen. "Hei pojat, taisteluun!" huusi Pekka, ja pojat tulla suhahtivat alakannelle, käsissään aseet, jotka Pekka oli antanut heille kajuutassa.

Rosvot joutuivat oikean pakokauhun valtaan. Hehän olivat luulleet, että kukko oli tappanut kaikki pojat, ja nyt pojat hyökkäsivätkin heidän kimppuunsa, asestettuina kiireestä kantapäähän.

Osa laivaväestä juoksi laidalle ja hyppäsi suinpäin mereen. Toiset rupesivat taistelemaan. Koukkunen itse peräytyi kajuuttaa kohti taistellen henkensä edestä. "Pois tieltä, pojat, tuo mies on minun!" huusi Pekka.

Muut pojat taistelivat laivaväkeä vastaan, ja rosvot ajettiin yksitellen mereen. Pekka ja hänen verivihollisensa Koukkunen taistelivat kajuutan ovella elämästä ja kuolemasta. Kumpikin oli päättänyt tappaa toisen. Mutta Koukun oli pakko askel askeleelta peräytyä laivan laitaa kohti. Hän tunsi voimiensa vähenevän. Epätoivoissaan hän huusi: "Kuka velho minua ahdistaa? Kuka sinä olet, Pekka Poikanen?"

"Minä olen nuoruus!" huusi Pekka. "Minä olen pieni lintu, joka on puhkaissut munankuoren. Minä olen nuoruus! Minä olen ilo!"

Ja samassa hän väänsi miekan Koukun kädestä ja lykkäsi hänet mereen.

Mutta siellä odotti krokotiili, jolla nyt ei enää ollut kelloa.

Koukkunen putosi suoraa päätä krokotiilin kitaan, ja sen pituinen se.

Pojat puhkesivat raikuviin eläköön-huutoihin. Kaikki keräytyivät Pekan ympärille, joka seisoi kannella kuin mikäkin Napoleon ja katsoi, kun rosvolippu hinattiin alas.

* * * * *

Merirosvojen kohtalo.

Kaikki muut rosvot hukkuivat paitsi Kiero ja Vahva.

Kiero, joka ei ollut niin paha kuin toiset rosvot, pääsi uimalla rantaan, ja hänestä tuli vähitellen uusi ihminen, ja kelpo merimies kuninkaan laivastoon.

Vahva, joka ei koskaan ollut vuodattanut verta, mutta joka kyllä oli syypää moneen muuhun ilkityöhön, joutui punanahkojen vangiksi. Hän sai viettää melko murheellista elämää. Valkea Pantteri, intiaanien päällikkö, teki hänestä heimon kaikkien kapalovauvojen hoitajan. Se on kovaa työtä merirosvolle!