Читать книгу: «Sota ja rauha III», страница 35

XXVIII

Pierre, joka oli päättänyt, ettei hän ennen aikeensa toteuttamista ilmaiseisi säätyään eikä ranskankielen taitoaan, seisoi puoliavoimen oven kynnyksellä aikoen heti paikalla piilottautua, kun ranskalaiset saapuisivat sisään. Mutta kun ranskalaiset olivat astuneet sisään, ei Pierre poistunutkaan ovelta, sillä voittamaton uteliaisuus pidätti häntä.

Ranskalaisia oli kaksi. Toinen oli upseeri, pitkä, muhkea ja kaunis mies, toinen oli nähtävästi sotamies tahi upseerin palvelija, pieni, laiha ja auringon paahtama mies, jonka posket olivat painuneet kuopille ja kasvoilla oli tylsä ilme. Upseeri, joka käveli kepin turvin ja ontui, kulki edellä. Muutamia askeleita astuttuaan pysähtyi upseeri aivan kuin päätettyään mielessään, että tämä asunto oli hyvä, kääntyi ovensuussa seisoviin sotamiehiin ja huusi näille kovalla päällikön äänellä, että he ajaisivat hevoset pihaan. Sitte nosti upseeri komealla liikkeellä kyynärpäänsä ylös, kohenteli viiksiään ja kosketti kädellään lakkinsa laitaa.

– Bonjour, la compagnie!²²³ – virkkoi hän iloisesti ja katseli hymyillen ympärilleen.

Kukaan ei vastannut mitään.

– Vous êtes le bourgeois?²²⁴ – kysyi upseeri Gerasimilta.

Gerasim katsoi upseeriin pelästyneenä ja kysyvästi.

– Quartire, quartire, logement, – sanoi upseeri katsoen pieneen mieheen kiireestä kantapäähän asti ja suopeasti hymyillen. – Les français sont de bons enfants. Que diable! Voyons! Ne nous fâchons pas, mon vieux,²²⁵ – lisäsi hän nujuuttaen harteista pelästynyttä ja äänetöntä Gerasimia.

– A ça! Dites donc, on ne parle donc pas français dans cette boutique,²²⁶ – sanoi hän ympärilleen katsellen ja huomattuaan Pierren. Pierre poistui ovelta.

Upseeri kääntyi taas puhuttelemaan Gerasimia. Hän vaati, että Gerasim näyttäisi hänelle talon huoneet.

– Barin ei ole … ei ymmärrä … minä teidän … – puheli Gerasim koettaen tehdä sanansa käsitettävämmäksi siten, että hän lausui ne väärin.

Ranskalainen upseeri levitteli naurussasuin käsiään Gerasimin nenän alla tahtoen tällä tavoin osottaa, ettei hänkään ymmärtänyt häntä ja läksi sitten ontuen ovelle, jonka luona Pierre seisoi. Pierre aikoi poistua piilottautuakseen upseerilta, mutta samassa hän näki keittiön ovesta ilmestyvän Makar Aleksejevitshin, jolla oli pistooli kädessä. Makar Aleksejevitsh katsahti ranskalaiseen upseeriin mielipuolen kavalin katsein, nosti pistoolin ja tähtäsi. – Pistintaisteluun! … – kiljasi päihtynyt ja painoi pistoolin liipasinta. Ranskalainen upseeri kääntyi huutoon päin ja samassa silmänräpäyksessä hyökkäsi Pierre käsiksi päihtyneeseen. Samassa hetkessä kun Pierre tarttui pistooliin, ehti Makar Aleksejevitshin sormi vetäistä liipasimesta, jolloin kuului huumaava laukaus ja ruudinsavu peitti kaikki. Ranskalainen kalpeni ja pakeni nopeasti takasin ovelle.

Riistettyään päihtyneen kädestä pistoolin ja heitettyään sen lattialle kiiruhti Pierre upseerin luo ja unohdettuaan päätöksensä olla ilmaisematta ranskankielen taitoaan puhutteli hän upseeria ranskaksi.

– Vous n'êtes pas blessé?²²⁷ – kysyi hän.

– Je crois que non, – vastasi upseeri itseään kopeloiden. – Mais je l'ai manqué belle cette fois-ci, – lisäsi hän osottaen seinään, josta oli lohennut rappausta. Quelle est cet homme?²²⁸ – kysyi upseeri luoden Pierreen tuiman katseen.

– Ah, je suis vraiment au désespoir de ce qui vient d'arriver, virkkoi Pierre nopeasti ja kokonaan unohtaen osansa. – C'est un fou, un malheureux qui ne savait pas ce qu'il faisait.²²⁹

Upseeri astui Makar Aleksejevitshin luo ja tarttui hänen kaulukseensa.

Makar Aleksejevitsh heilui seinää vasten turvautuen huulet riipuksissa aivan kuin torkkuvalla.

– Brigand, tu me la payeras! – sanoi ranskalainen laskien kätensä irti. – Nous autres nous sommes cléments après la victoire, mais nous ne pardonnons pas aux traîtres,²³⁰ – lisäsi hän synkän juhlallisin kasvoin ja komein pontevin kädenliikkein.

Pierre suostutteli yhä vieläkin ranskankielellä upseeria olemaan rankaisematta päihtynyttä, mieletöntä miestä. Upseeri kuunteli ääneti eikä muuttanut muotoaan, ennenkuin vähän ajan päästä, jolloin hän hymyillen kääntyi Pierreen. Hän katsoi muutaman tuokioisen viime mainittuun. Hänen kauniille kasvoilleen nousi traagillisen lempeä piirre ja hän ojensi kätensä.

– Vous m'avez sauvé la vie! Vous êtes français,²³¹ sanoi upseeri.

Ranskalaisesta oli tämä johtopäätös kaiken epäilyksen ulkopuolella. Suuren työn voi tehdä ainoastaan ranskalainen ja hänen, m-r Ramballïn capitaine du 13-me léger – hengen pelastaminen, oli epäilemättä mitä suurin teko.

Mutta niin epäilemätön kuin olikin tuo johtopäätös ja sille perustuva upseerin vakaumus, katsoi Pierre tarpeelliseksi riistää häneltä tämän vakaumuksen.

– Je suis Russe,²³² – virkkoi Pierre nopeasti.

– Ti-ti-ti, à d'autres, – virkkoi ranskalainen pyöritellen sormeaan nenänsä edessä ja hymyillen. – Tout à l'heure vous allez me corter ça, – lisäsi hän. – Charmé de rencontrer un compatriote. Eh bien! Qu'allons nous faire de ce homme?²³³ – kysyi hän Pierreitä tällä kertaa puhutellen häntä aivan kuin veljeään.

Vaikka Pierre ei olisi ollutkaan ranskalainen, mutta kun hän oli saanut maailman korkeimman nimityksen, ei hän voinut luopua siitä enää mitenkään, puhui ranskalaisen upseerin kasvojen ilme ja äänen sävy. Viimeisen kysymyksen johdosta selitti Pierre vielä kerran, kuka oli Makar Aleksejevitsh, selitti, että tuo päihtynyt, mieletön mies oli hetkistä ennen heidän tuloaan salaa siepannut ladatun pistoolin, jota häneltä ei oltu ehditty ottaa pois sekä pyysi lopuksi jättämään päihtyneen teon rankaisematta.

Ranskalainen upseeri pullisti rintansa ja teki kädellään kuninkaallisen liikkeen.

– Vous m'avez sauvé la vie! Vous êtes français. Vous me demandez ca grâce? Je vous l'accorde. Qu'on emmène cet homme,²³⁴ – sanoi ranskalainen upseeri nopeasti ja pontevasti tartuttuaan Pierren kainaloon, jonka hän henkensä pelastamisen tähden oli ylentänyt ranskalaiseksi, hän läksi kävelemään tämän kanssa huoneisiin.

Kun pihalla olevat sotamiehet olivat kuulleet laukauksen, tulivat he eteiseen ja kysyivät, mitä oli tapahtunut sanoen olevansa valmiit rankaisemaan syyllisiä. Mutta upseeri pysähdytti heidät ankarasti.

– On vous demandera quand on aura besoin de vous,²³⁵ – sanoi hän.

Sotamiehet poistuivat. Upseerin palvelija, joka tällä välin oli ehtinyt käydä keittiössä, tuli upseerin luo.

– Capitaine, ils ont de la soupe et du gigot de mouton dans la cuisine, – ilmotti hän. – Faut-il vous l'apporter?²³⁶

– Oui, et le vin,²³⁷ käski kapteeni.

XXIX

Kun ranskalainen upseeri ja Pierre olivat astuneet huoneisiin, piti Pierre velvollisuutenaan uudestaan todistaa kapteenille, ettei hän ollut ranskalainen ja hän aikoikin jo poistua, mutta ranskalainen upseeri ei tahtonut kuulla tästä puhuttavankaan. Hän oli niin tavattoman kohtelias, rakastettava, hyväntahtoinen ja vilpittömän kiitollinen henkensä pelastamisesta, ettei Pierrellä ollut sydäntä vastustaa häntä, vaan kävi istumaan hänen kanssaan saliin, ensimäiseen huoneeseen, johon he olivat tulleet. Vastaukseksi Pierren vakuutuksiin, ettei hän ollut ranskalainen, kohotteli kapteeni ainoastaan olkapäitään nähtävästi jaksamatta käsittää, miten oli mahdollista kieltäytyä ottamasta vastaan niin mairittelevaa nimitystä sekä sanoi, että jos Pierre välttämättömästi tahtoi olla venäläinen, niin olkoon niin, mutta että hän tästä huolimatta kuitenkin on elämänijäkseen kiitollisuuden velassa henkensä pelastamisesta.

Jos tällä ranskalaisella olisi ollut jonkunkaan verran kykyä käsittää muiden tunteita ja jos hän olisi arvaillut, mitä Pierre tunsi nyt, olisi Pierre varmaankin poistunut hänen luotaan, mutta tämän miehen vilkas välinpitämättömyys kaikesta, mikä ei ollut häntä itseään, voitti Pierren.

– Français ou prince russe incognito,²³⁸ – sanoi ranskalainen upseeri katsahdettuaan Pierren hienoihin, vaikkakin likaisiin alusvaatteisiin ja jalokivisormukseen. – Je vous dois la vie et je vous offre mon amitié. Un français noublie jamais ni une insulte, ni un service. Je vous offre mon amitié. Je ne vous dis que ça.²³⁹

Ranskalaisen upseerin äänen kaiussa, kasvojen ilmeissä ja käden liikkeissä oli niin paljon hyväsydämisyyttä ja kiitollisuutta (ranskalaisen kannalta ajateltuna), että Pierre vaistomaisesti vastaten hymyllä ranskalaisen hymyyn tarttui tämän ojentamaan käteen.

– Capitaine Ramball du 13-me léger, décoré pour l'affaire du sept,²⁴⁰ – esitti hän itsensä itsekylläisesti ja hillittömästi hymyillen, joka veti hänen huulensa viiksien alta ryppyyn. – Voudrez vous bien me dire à présent, à qui j'ai l'honneur de parler aussi agréablement au lieu de rester à l'ambulance avec la balle de ce fou dans le corps.²⁴¹

Pierre vastasi, ettei hän voi sanoa nimeään, punastui samassa ja koettaen keksiä väärää nimeä oli ryhtymäisillään selittämään niitä syitä, joiden tähden hän ei voi nimeään sanoa, mutta ranskalainen keskeytti hänet nopeasti.

– De grâce, – sanoi hän. – Je comprends vos raisons, vous êtes officier … supérieur, peut-être. Vous avez porté les armes contre nous. – Ce n'est pas mon affaire. Je vous dois la vie. Cela me suffit. Je suis tout à vous. Vous êtes gentilhomme – lisäsi hän kysyvän omaisesti. (Pierre kumarsi päätään). – Votre nom de baptême, s'il vous plait? Je ne demande pas davantage. M-r Pierre, dites vous … Parfait. C'est tout ce que je désire savoir.²⁴²

Kun pöydälle oli tuotu lammaspaistia, munaliikutusta, teekeittiö, viinaa ja venäläisen kellarin viiniä, jota ranskalaiset olivat tuoneet mukanaan, pyysi Ramball Pierreä ottamaan osaa ateriaan ja alkoi itse samassa syödä ahneesti ja nopeasti, kuten terve ja nälkäinen ihminen ainakin, vikkelästi pureskellen voimakkailla hampaillaan, myötäänsä maiskutellen suutaan ja tuon tuostakin virkkaen: exellent, exquis? Hänen kasvonsa punehtuivat ja alkoivat hiestyä. Kun Pierre oli nälkäinen, ryhtyi hänkin mielellään einehtimään. Morelle, upseerin palvelija, toi kastrullin, jossa oli lämmintä vettä ja pani siihen pullon punaviiniä. Sitä paitsi hän toi pullon kaljaa, jonka hän oli ottanut keittiöstä koetteeksi. Ranskalaiset tunsivat jo tämän juoman ja se oli saanut nimenkin. He nimittivät kaljaa limonade de cochon (sikalimonaati) ja Morelle kiitteli tätä limonade de cochonia, jonka hän oli löytänyt keittiöstä. Mutta kun kapteenilla oli viiniä, jota oli saatu Moskovan läpi marssiessa, luovutti hän kaljan Morellelle ja tarttui itse bordeauxilaiseen. Hän kääri pullon kaulaa myöten salvettiin ja kaasi itselleen ja Pierrelle viiniä. Sammutettu nälkä ja viini vilkastuttivat kapteenia entistä enemmän ja hetkeksikään herkeämättä hän puheli koko aterian ajan.

– Oui, mon cher M-r Pierre, je vous dois une fière chandelle de m'avoir sauvé … de cet enragé … J'en ai assez, voyez-vous, de balles dans le corps. En voilà une (hän osotti kylkeensä) à Wagram et de deux à Smolensk, – hän osotti arpea poskessaan. – Et cette jambe, comme vous voyez qui ne veut pas marcher. C'est à la grande bataille du 7 à la Moskova que j'ai reçu ça. Sacré Dieu, c'était beau! Il fallait voir ça c'était un déluge de feu. Vous nous avez taillé une rude besogne; vous en vanter, nom d'un petit bon homme. Et, ma parole, malgré la toux, que j'y ai gagné, je serais prêt à recommencer. Je plains ceux qui n'ont pas vu ça.²⁴³

– J'y ai été,²⁴⁴ sanoi Pierre.

– Bah, vraiment. Eh bien, tant mieux, – virkkoi ranskalainen. – Vous êtes de fiers ennemis, tout de même. La grande redoute a été tenace, nom d'une pipe. Et vous nous l'avez fait crânement payer. J'y suis allé trois fois, tel que vous me voyez. Trois fois nous étions sur les canons et trois fois on nous a culbuté et comme des capucins de cartes. Oh! s'était beau, m-r Pierre. Vos grenadiers ont été superbes, tonnerre de Dieu. Je les ai vu six fois de suite serrer les rangs et marcher comme à une revue. Les beaux hommes! Notre roi de Naples qui s'y cannait a crié: bravo! – Ah! ah! soldat comme nous autres! – sanoi hän nauraen tuokioisen vaiettuaan. – Tant mieux, tant mieux m-r Pierre. Terribles en bataille … galants … (hän iski silmää naurussa suin) avec les belles, voilà les français, m-r Pierre, n'est-ce pas.²⁴⁵

Kapteeni oli niin viattoman ja sydämmellisen iloinen ja kokonainen ja itseensä tyytyväinen, että Pierrekin oli vähällä iskeä silmää mielihyvissään häneen katsoessaan. Sana galant oli luultavasti johtanut kapteenin mieleen ajatuksen Moskovan asemasta.

– A propos, dites donc, est-ce vrai que toutes les femmes ont quitté Moscou? Une drôle d'idée! Qu'avaient-elles à craindre?²⁴⁶

– Est-ce que les dames françaises ne quitteraient pas Paris, si les russes y entraient?²⁴⁷ – sanoi Pierre.

– Ah, ah, ah! … – purskahti ranskalainen väkevään, tuliseen nauruun ja ravisti Pierreä olkapäistä. – Ah! elle est forte celle-la, – virkkoi hän. – Paris… Mais Paris, Paris…²⁴⁸

– Paris la capitale du monde…²⁴⁹ – sanoi Pierre päättäen ranskalaisen sanat.

Kapteeni katsahti Pierreen. Hänellä oli tapana keskellä keskustelua pysähtyä ja katsoa terävästi nauravilla, pehmeillä silmillään.

– Eh bien, si vous ne m'aviez pas dit que vous êtes russe, j'aurai parié que vous êtes parisien. Vous avez ce je ne sais quoi ce.²⁵⁰ – ja sanottuaan nämä imartelevat sanat hän katsahti taasen äänettömästi Pierreen.

– J'ai été à Paris, j'y ai passé des années,²⁵¹ – sanoi Pierre.

– Oh ça se voit bien. Paris! … Un homme qui ne connait pas Paris, est un sauvage. Un parisien, ça se sent à deux lieux. Paris s'est Talma, la Duschénois, Potier, la Sorbonne, les boulevards, – ja huomattuaan, että johtopäätös oli edellistä heikompi, hän lisäsi nopeasti: – il n'y a qu'un Paris au monde. Vous avez été à Paris et vous êtes resté russe. Eh bien, je ne vous en estime pas moins.²⁵²

Viinin vaikutuksesta, ja niiden päivien jälkeen, jotka Pierre oli viettänyt yksinäisyydessä synkkien ajatustensa parissa, tunsi hän nyt tahtomattaankin mielihyvää keskustellessaan tämän iloisen ja sydämmellisen ranskalaisen kanssa. – Pour en revenir à vos dames, on les dit bien belles. Quelle fichue idée d'aller s'enterrer dans les steppes, quand l'armée française est à Moscou. Quelle chance elles ont manqué celles-là. Vos moujiks c'est autre chose, mais vous autres, gens civilisés, vous devriez nous connaître mieux que ça. Nous avons pris Vienne, Berlin, Madrid, Naple, Borne, Varsovie, toutes les capitales du monde… On nous craint, mais on nous aime. Nous sommes bons à connaître. Et puis l'Empereur…²⁵³ – alkoi hän, mutta Pierre keskeytti hänet.

– L'Empereur? – toisti Pierre ja hänen kasvoilleen nousi surullinen hämmästyksen ilme. – Est-ce que l'Empereur…²⁵⁴

– L'Empereur! C'est la générosité, la clémense, la justice, l'ordre, le génie, voilà l'Empereur! C'est moi Ramball qui vous le dit… Tel que vous me voyez, j'étais son ennemi il y a encore huit ans. Mon père a été comte émigré… Mais il m'a vaincu, cet homme. Il m'a empoigné. Je n'ai pas pu résister au spectacle de grandeur et de gloire dont il couvrait la France. Quand j'ai compris ce qu'il voulait, quand j'ai vu qu'il nous faisait une litière de lauriers, voyez vous, je me suis dit: voilà un souverain, et je me suis donné à lui. Eh voilà! Oh, oui, mon cher, s'est le plus grand homme des siècles passés et à venir.²⁵⁵

– Est-il à Moscou?²⁵⁶ – virkkoi Pierre äimistyen ja rikollisin kasvoin.

Ranskalainen katsahti Pierren rikollisiin kasvoihin ja naurahti.

– Non, il fera son entrée demain,²⁵⁷ – sanoi hän ja jatkoi puhettaan.

Heidän puheensa keskeytyi muutamista portilta kuuluvista huudoista ja Morelen tulosta, joka tuli sanomaan kapteenille, että ulkona oli württembergiläisiä husareja, jotka aikoivat sijottaa hevosensa samaan pihaan, jossa kapteenin hevoset olivat. Väärinkäsitys oli syntynyt pääasiallisesti siitä syystä, etteivät husarit olleet ymmärtäneet, mitä heille oli sanottu.

Kapteeni käski kutsumaan luokseen vanhemman ali-upseerin, jolta hän kysyi ankaralla äänellä, mihin rykmenttiin hän kuului, kuka oli heidän päällikkönsä ja millä oikeudella hän uskaltaa tulla kortteeriin, johon jo muut ovat asettuneet. Kahteen ensimäiseen kysymykseen mainitsi saksalainen, joka ymmärsi huonosti ranskaa, rykmenttinsä ja päällikkönsä, mutta viimeiseen kysymykseen jota hän ei ollut ymmärtänyt, vastasi hän solkaten muutamia ranskalaisia sanoja saksaansa, että hän on rykmentin majotusmestari ja että päällikkö on käskenyt häntä ottamaan kaikki talot järjestään. Pierre, joka osasi saksaa, tulkitsi kapteenille mitä saksalainen puhui ja kertoi kapteenin vastauksen saksan kielellä württembergiläiselle husarille. Kun saksalainen oli saanut selvän, mitä hänelle oli sanottu, poistui hän ja vei hevoset mukanaan. Kapteeni meni ulkoportaille ja jakoi kovalla äänellä joitakin käskyjä.

Kun hän palasi huoneeseen istui Pierre samalla paikalla, jossa hän ennen oli istunut pää kumarruksissa käsivarassa. Hänen kasvonsa olivat kärsivän näköiset ja todellakin hän kärsi tänä hetkenä. Kun kapteeni oli poistunut ulos ja Pierre jäänyt yksikseen, palasi hän yhtäkkiä järkiinsä ja se asema, jossa hän äsken oli ollut, virkosi taas selvänä hänen mieleensä. Ei se, että Moskova oli vallotettu eikä sekään, että nuo onnelliset voittajat isännöivät kaupungissa ja esiintyivät hänen suojelijanaan, rasittaneet häntä tänä hetkenä, niin raskaalta kuin nämäkin seikat hänestä tuntuivat, mutta hänelle tuotti tuskaa hänen oman heikkoutensa tunteminen. Muutama viinilasi ja keskustelu tuon sydämellisen kapteenin kanssa olivat haihduttaneet Pierrestä sen kärjistyneen synkän mielentilan, jossa Pierre oli ollut nämä viime päivät ja joka oli välttämätöntä hänen aikeensa toteuttamista varten. Pistooli, tikari ja kauhtana olivat valmiit, Napoleonin tulo tapahtuu huomenna. Yhä edelleenkin piti Pierre hyödyllisenä ja kunniakkaana surmata suurin pahantekijä, mutta hän tunsi, ettei hän nyt sitä tee. Miksi? Sitä hän ei tiennyt, mutta hänestä vain tuntui siltä, ettei hänestä ole aikeensa toteuttajaksi. Hän taisteli heikkouden tunnettaan vastaan, mutta tunsi samalla hämärästi, ettei hän sitä voi poistaa ja että hänen entiset synkät ajatuksensa kostosta, surmasta ja itsensä uhraamisesta olivat haihtuneet ensimäisen ihmisen kosketuksesta kuin tuhka tuuleen.

Kapteeni astui huoneeseen viheltäen jotain säveltä. Ranskalaisen loruileminen, joka äsken oli huvittanut Pierreä, tuntui hänestä nyt vastenmieliseltä. Sekä ranskalaisen vihellyksen sävel että hänen käyntinsä ja ne liikkeet, joilla hän kierteli viiksiään, tuntuivat nyt Pierrestä loukkaavilta. "Minä lähden heti paikalla pois enkä sano enää sanaakaan", ajatteli Pierre. Mutta vaikka hän ajattelikin näin, istui hän kuitenkin ennallaan samalla paikalla. Jokin kummallinen heikkouden tunne esti häntä nousemasta paikaltaan. Hän kyllä tahtoi nousta, mutta ei voinut tehdä sitä eikä lähteä pois.

Kapteeni sitä vastoin näytti hyvin iloiselta. Hän kulki kaksi kertaa huoneen päästä toiseen. Hänen silmänsä välkkyivät ja viikset hieman liikahtelivat, aivan kuin hän olisi itsekseen hymyillyt jollekulle hupaiselle päähänpistolle.

– Charmant, – sanoi kapteeni äkkiä, – le colonel de ces württembergeois! C'est un allemand; mais, brave garçon s'il en fut. Mais allemand. (Hän istuutui vastapäätä Pierreä.) A propos, vous savez donc l'allemand, vous?²⁵⁸

Pierre katsahti häneen ääneti.

– Comment dites vous asile en allemand?²⁵⁹

– Asile? – toisti Pierre. – Asile en allemand – Unterkunft,²⁶⁰

– Comment dites-vous?²⁶¹ – kysyi kapteeni uudestaan nopeasti ja epäilevästi.

– Unterkunft, – toisti Pierre.

– Onterkoff, – virkkoi kapteeni ja katsoi muutaman tuokion Pierreen nauravin silmin. – Les allemands sont de fiéres bêtes. N'est-ce pas, m-r Pierre?²⁶² – päätti hän.

– Eh bien, encore une bouteille de ce bordeau moscovite, n'est-ce pas? Morel, va nous chauffer encore une petite bouteille, Morel!²⁶³ – huudahti kapteeni iloisesti.

Morel toi kyntteliä ja pullon viiniä. Kun kapteeni katsoi Pierreen tulen valossa, näytti häntä hämmästyttävän puhetoverinsa omituinen kasvojen ilme. Ramball astui vilpittömästi surkutellen ja osaaottavan ilme kasvoilla Pierren luo ja kumartui hänen ylitsensä.

– Eh bien, nous sommes tristes? – sanoi hän koskettaen Pierreä kädestä. – Vous airai-je fait de la peine? Non, vrai, avez vous quelque chose contre moi? – kyseli hän. – Peut être rapport à la situasion?²⁶⁴

Pierre ei vastannut mitään, vaan katsoi pehmeästi ranskalaisen silmiin. Ranskalaisen osanotto tuntui Pierrestä hyvältä.

– Parole d'honneur, sans parler de ce que je vous dois, j'ai de l'amitié pour vous, Puis-je faire quelque chose pour vous? Disposez de moi. C'est à la vie et à la mort. C'est la main sur le coeur que je vous le dis²⁶⁵ – sanoi hän rintoihinsa lyöden.

– Merci,²⁶⁶ – sanoi Pierre.

Kapteeni katsahti terävästi Pierreen ja samalla tavoin kuin hän oli katsonut silloin, kun hän oli saanut tietää, mikä oli saksaksi turvapaikka ja hänen kasvonsa alkoivat yhtäkkiä säteillä.

– Ah! dans ce cas je bois à notre amitié!²⁶⁷ – huudahti hän iloisesti ja kaatoi kaksi lasia viiniä.

Pierre otti täytetyn lasin ja joi sen, Ramball joi toisen, puristi vielä kerran Pierren kättä ja painautui pöytää vasten miettivän surumieliseen asentoon.

– Qui, mon cher ami, voilà les caprices de la fortune, – alkoi hän puhua. – Qui m'aurait dit que je serai soldat et capitaine de dragons au service de Bonaparte, comme nous l'appellions jadis. Et cependant me voilà à Moscou avec lui. Il faut vous dire, mon cher, – jatkoi hän semmoisen henkilön surullisella ja tasaisella äänellä, joka aikoo ruveta kertomaan pitkää tarinaa, – que notre nom est l'un des plus anciens de la France.²⁶⁸

Ja kapteeni kertoi Pierrelle ranskalaisen kevyellä lapsellisella avomielisyydellä esi-isistään, lapsuudestaan, poikavuosistaan ja miehistymisestään sekä kaikki sukulaisuus-, omaisuus- ja perhesuhteensa. "Ma pauvre mère" näytteli tietysti tärkeää osaa hänen kertomuksessaan.

– Mais tout ça ce n'est que la mise en scène de la vie, le fond s'est l'amour! L'amour! Nest-ce pas, m-r Pierre? – sanoi hän vilkastuen. – Encore un verre.²⁶⁹

Pierre joi taas ja täytti lasinsa kolmannen kerran.

– Oh! Les femmes, les femmes!²⁷⁰ – huudahti kapteeni ja katsoen Pierreen vetristynein silmin hän alkoi puhua rakkaudesta ja rakkausseikkailuistaan.

Näitä oli hyvin paljon, siitä ei ollut epäilemistäkään, kun katsoi upseerin tyytyväisiin ja kauneisiin kasvoihin ja näki sen juhlallisen eloisuuden, jolla hän puheli naisista. Siitä huolimatta, että kaikilla Ramballen rakkausjutuilla oli se likaisuuden luonne, jossa ranskalaiset näkevät rakkauden ehdotonta suloa ja runollisuutta, kerroskeli kapteeni juttunsa niin vilpittömän vakuuttavasti kuin yksistään hän olisi tuntenut ja kokenut rakkauden kaikki suloiset nautinnot ja hän kuvaili naisia niin houkuttelevasti, että Pierre kuunteli häntä mielenkiintoisesti.

Oli silminnähtävää, että l'amour, josta ranskalainen niin kovasti piti, ei ollut sitä alhaista eikä yksinkertaista lajia rakkautta, jota Pierre oli kerran tuntenut puolisoaan kohtaan eikä sitä hänen itsensä pingoittamaa romanttista rakkautta, jota hän tunsi Natashaa kohtaan (kumpaakin näitä lajia rakkautta halveksi Ramball yhtä paljon) – toinen oli l'amour des charretiers, toinen l'amour des nigauds²⁷¹ Se l'amour, jota ranskalainen ihaili, oli pääasiallisesti suhteiden luonnottomuudessa naiseen ja mielettömyyksien moninaisuudessa, jotka antoivat aistille sen suurimman sulouden.

Niinpä kertoi kapteeni liikuttavan tarinan rakkaudestaan erääseen hurmaavaan 35 vuotiseen markiisittareen ja samalla kertaa ihanaan, viattomaan 17 vuotiseen lapseen, hurmaavan markiisittaren tyttäreen. Äidin ja tyttären jalomielisyyden taistelu, joka oli päättynyt siten, että äiti uhraten itsensä oli esittänyt tyttärensä puolisoksi rakastajalleen, läikytti vielä nytkin kapteenin mieltä, vaikka se olikin enää vain kaukainen muisto. Sitte hän kertoi erään toisen tapauksen, jossa aviomies oli näytellyt rakastajan osaa, vaan hän (rakastaja) aviomiehen osaa ja muutamia hassunkurisia tapauksia souvenirs d'Allemagnesta, jossa asile merkitsee Unterkunft ja jossa les maris mangent de la choux croûte ja jossa les jeunes filles sont trop blondes.²⁷²

Viimeinen Puolassa tapahtunut seikkailu, joka vielä oli tuoreena kapteenin muistossa ja jonka hän kertoi vilkkain kädenliikkein ja hehkuvan punehtunein kasvoin, oli se, että hän oli pelastanut erään puolalaisen hengen (yleensä ilmenivät kapteenin kertomuksissa hengenpelastamiskohtaukset tiheään). Tämä puolalainen oli uskonut hänen haltuunsa hurmaavan puolisonsa (parisienne de coeur)²⁷³ samaan aikaan, kuin hän itse oli astunut ranskalaisten palvelukseen. Kapteeni oli onnellinen, hurmaava puolatar tahtoi karata hänen kanssaan. Mutta jalomielisyyden tunne pakotti kapteenin palauttamaan vaimon tämän miehelle, jolloin hän oli sanonut viimemainitulle: je vous ai sauvé la vie et je sauvé votre honneur!²⁷⁴ Kun kapteeni toisti nämä sanat, pyyhki hän silmiään ja puisti itseään aivan kuin karkottaen itsestään heikkouden, joka hänet oli vallannut tätä liikuttavaa tapausta muistaessaan.

Kuten usein tapahtuu myöhäisenä illan hetkenä ja viinin vaikutuksesta, tarkkasi Pierre nytkin kuunnellessaan kapteenin kertomuksia kaikkea sitä, mitä kapteeni puheli, ymmärsi kaikki ja samalla kertaa piti silmällä monia omiakin muistojaan, jotka yhtäkkiä jostain syystä valveutuivat hänen mielessään. Kun hän kuunteli näitä rakkauden tarinoita, muistui hänen mieleensä aivan odottamatta hänen oma rakkautensa Natashaa kohtaan ja selaillen mielikuvituksessaan tämän rakkauden kuvia vertaili hän niitä ajatuksissaan Ramballen kertomuksiin. Seuratessaan kertomusta velvollisuuden taistelusta rakkauden kanssa näki Pierre edessään pienimmätkin yksityiskohdat viimeisestä kohtauksestaan Suharevin tornin luona rakkautensa esineen kanssa. Silloin tämä kohtaus ei ollut tehnyt häneen minkäänlaista vaikutusta. Hän ei ollut edes kertaakaan muistellut sitä, mutta nyt hänestä tuntui, että tässä kohtauksessa oli ollut jotain hyvin merkillistä ja runollista.

"Pjotr Kirilitsh, tulkaa tänne, minä tunsin teidät", – kuuli Pierre nyt Natashan lausumat sanat, näki edessään hänen silmänsä, hymyn, matkapäähineen, jonka alta oli välähtänyt näkyviin hiuskierre … ja jotain liikuttavaa ja ihanaa kuvastui hänen mieleensä kaikesta tästä.

Lopetettuaan kertomuksensa hurmaavasta puolattaresta kysyi kapteeni Pierreltä, oliko hän koskaan tuntenut moista uhrautumisen tunnetta rakkauden tähden ja kateutta aviomiestä kohtaan.

Tämä kysymys herätti Pierren ajatuksien maailmasta, hän nosti päänsä ja tunsi, että hänen välttämättä oli lausuttava julki hänen mieltään askaroittaneet ajatukset. Hän sanoi, että hän oli koko elämänsä rakastanut ja vieläkin rakastaa yhtä ainoata naista ja ettei tämä nainen koskaan voi tulla hänen omakseen.

– Tiens!²⁷⁵ – sanoi kapteeni.

Sitten selitti Pierre, että hän oli rakastanut tätä naista aikuisimmasta nuoruudestaan pitäen, mutta hän ei ollut uskaltanut ajatella häntä, koska nainen oli ollut liian nuori ja hän itse oli ollut laiton lapsi, jolla ei vielä ollut mitään nimeä. Sittemmin, kun hän jo oli saanut nimen ja rikkautta, ei hän ollut uskaltanut ajatella tuota naista siitä syystä, että hän oli rakastanut häntä liian paljon ja asettanut hänet liian korkealle kaiken muun maailman yläpuolelle ja tällä tavoin sanomattoman paljon korkeammalle itseään.

Tultuaan tähän kohtaan kertomustaan kysäsi Pierre kapteenilta, ymmärsikö hän tätä.

Kapteeni teki kädenliikkeen, joka ilmaisi, että jollei hän käsittänytkään, niin pyysi hän kuitenkin jatkamaan.

– L'amour platonique, les noages…²⁷⁶ – mutisi hän.

Pierren kieli laukesi nyt kahleistaan – liekö se tapahtunut viinin vaikutuksesta tahi avomielisyyden tunteen tarpeesta tahi sitte ajatuksesta, ettei tuo mies tunne eikä tule tuntemaan ainoatakaan hänen kertomuksensa toimivista henkilöistä tahi sitte kaikki nämä yhteensä. Ja hän kertoi sammaltavin kielin ja kiiluvin silmin jonnekin kauvas katsoen koko elämäntarinansa: naimiskauppansa, Natashan lemmentarinan hänen parhaaseen ystäväänsä, Natashan petoksen ja kaikki omat vaatimattomat suhteensa viimemainittuun. Ramballen kysymysten johdosta hän kertoi senkin, mitä hän alussa oli salannut – asemansa ylhäisessä maailmassa, jopa ilmaisi kapteenille nimensäkin.

Pierren kertomuksesta hämmästytti kapteenia kaikista eniten se, että Pierre oli hyvin rikas, että hänellä oli Moskovassa kaksi palatsia ja että hän oli hyljännyt kaiken hyvyytensä eikä ollut matkustanut Moskovasta pois, vaan jäänyt kaupunkiin salaten nimensä ja arvonsa.

Vasta myöhään yöllä läksivät he yhdessä ulos kadulle. Yö oli lämmin ja valoisa. Vasemmalla puolen taloa kuumotti ensimäisen Moskovassa alkaneen tulipalon kajastus Petrovkajalta. Oikealla puolen oli korkealla nuoren kuun sirppi ja kuun vastapäisellä puolella riippui se valoisa pyrstötähti, joka liittyi Pierren sydämessä yhteen hänen rakkautensa kanssa. Portilla seisoi Gerasim, kyökkipiika ja kaksi ranskalaista. Kuului näiden naurua ja keskustelua kielellä, jota he eivät ymmärtäneet. He katsoivat kaupungista kumottavaa kajastusta.

Suuren kaupungin etäisessä osassa olevassa tulipalossa ei ollut mitään pelottavaa.

Katsoessaan korkealle tähtiä kiiluvalle taivaalle kuuhun, pyrstötähteen ja kajastukseen valtasi Pierren riemukas tunne. "Oi, miten hyvin on kaikki, mitä muuta enää tarvitsee?" ajatteli hän. Vaan äkkiä, kun hän muisti aikeensa, meni hänen päänsä sekasin, hän sai pahoinvoinnin kohtauksen, niin että hänen oli nojauduttava aitaa vasten, jottei olisi kaatunut.

Jättämättä hyvästejä uudelle ystävälleen poistui Pierre hoippuvin askelin portilta, palasi takasin huoneeseensa, laskeutui sohvalle ja nukkui heti.