Читать книгу: «Kenelm Chillingly: Hänen elämänvaiheensa ja mielipiteensä», страница 4

KYMMENES LUKU

Mr Welby tuli ja viehätti kaikkia. Hän oli käytöksensä suhteen luonteva ja kohtelias. Hänessä ei ollut mitään pedantista, mutta pian voitiin huomata, että hän oli lukenut hyvin paljon ja että hän muutamissa aineissa oli tunkenut syvällekin. Hän ihastutti pastoria selityksillään pyh. Chrysostomon kirjoituksista; hän saattoi Sir Peterin vallan hämilleen vanhan Britannian muinaiskalujen tiedoissa; hän miellytti Kenelmiä sillä helppoudella, jolla hän osasi puhua riidanalaisista viisausopillisista asioista; Lady Chillinglyn ja kolmen sisaren (jotka myöskin olivat kutsutut oppiaksensa häntä tuntemaan) seurassa hän oli huvittavampi, mutta kuitenkin yhtä opettavainen. Hän tunsi yhtä hyvin romaanit kuin hyvät kirjat, ja hän antoi neitosille luettelon viattomista kirjoista kumpaistakin lajia; Lady Chillingly'lle hän kertoi sukkelalla tavalla juttuja ylhäisten elämästä ja viime skandaaleista. Mr Welby oli todellakin yksi niitä loistavia henkilöitä, jotka ovat sen piirin koristeena, mihin he joutuvat. Vaikka hän omassa itsessään oli mies, joka oli toiveissaan pettynyt, kätki hän kuitenkin pettymyksensä tasaisen ja hyvänsävyisen luonteen pinnan alle; hän oli toivonut loistavaa tulevaisuutta teologina ja saarnaajana; mutta kahdenkymmenenkolmen vuotiaana hän peri maatilan ja se käänsi hänen kunnianhimonsa uudelle uralle. Hänen viehättävä käytöksensä teki hänestä kohta muodin mukaisen miehen, ja hänen oma luonteensa houkutteli häntä tuohon vähäpätöisempään, mutta mieluisempaan kunnianhimoon, joka tyytyy menestyksiin seuraelämässä ja nauttii nykyisen hetken iloja. Kun asianhaarat pakoittivat hänen lisäämään tulojansa kirjallisten ansioiden kautta, joutui hän sanomakirjallisuuden kirjailuun ja luopui kokonaan sellaisesta työstä, jota vaaditaan jonkun kokonaisen teoksen valmistamiseen, joka kenties veisi paljon aikaa ja tuottaisi ainoastaan niukan palkinnon. Hän oli yhä edelleen kaikkein mielehinen seurapiireissä, ja mahdollista on, että hänen yleinen taitavuuden maineensa saattoi hänen pelkäämään, että hän jonku suuren yrityksen kautta kadottaisi tämän maineen. Mutta hän ei ylönkatsonut kaikkia ihmisiä ja kaikkia asioita, niinkuin Mivers; vaan hän katseli ihmisiä ja asioita niinkuin väliä-pitämätön mutta hyväluontoinen katselija katselee liikettä kadulla salinsa ikkunasta. Häntä ei voinut sanoa veltoksi, mutta hän oli kokonaan harhaluuloja vailla. Kerta hän oli ollut liiankin romantillinen; nyt hänen luonteensa päinvastoin oli niin väliäpitämätöin, että romantillisuus loukkasi häntä niinkuin kovin kirjava väri tummanpohjaisessa kankaassa. Hän oli muuttunut täydelliseksi realistiksi arvosteluja kirjoittaessaan sekä menetystapansa ja katsantotapansa suhteen ulkona maailmassa. Mutta pastori John ei sitä huomannut, sillä Welby kuunteli tämän herrasmiehen ylistävän idealista koulua vaivaamatta itseään vastustamalla sitä. Hän oli käynyt liian hitaaksi ruvetaksensa väittelöön kanssapuheessa, ja ainoastaan arvostelijana hän ivan kiilloitetun julmuuden kautta osoitti sitä riidanhimoa, joka vielä hänessä löytyi.

Hän vältti hyvin sukkelasti Sir Peterin ja pastorin aloittamaa tutkintoa hänen kirkollisesta oikea-uskoisuudestaan. Hengellisen opin pilvessä hänen omat mielipiteensä katosivat kirkko-isäin mielipiteisin. Hän oli todella realisti uskonnon suhteen niinkuin kaikissa muissakin asioissa. Hän katsoi kristillisyyttä sivistyksen esikuvaksi, jota tulee kunnioittaa, niinkuin toisia tämän sivistyksen esikuvia tunnettiin painovapaudessa, edustavassa järjestössä, valkeassa huivissa ja mustassa hännystakissa iltaseuroissa j.n.e. Hän tunnusti sentähden eklektista kristologiiaa, joksi hän itse sitä kutsui, ja sovitti deismon opinkappaleita kirkon oppiin. Sanalla sanoen: hän saavutti kaikkien Chillingly'jen suosion; ja kun hän lähti Exmundham-Hallista, otti hän Kenelmin mukaansa, opettaaksensa hänelle niitä uusia aatteita, jotka tulisivat hänen sukupolveansa hallitsemaan.

YHDESTOISTA LUKU

Kenelm oli puolitoista vuotta tämän erinomaisen opettajan luona. Sillä ajalla hän saavutti paljon kirjallisia tietoja; hän tapasi myöskin monta kirjallisuuden alalla, tuomio-istuimilla ja parlamentissa etevää miestä. Hän oli myöskin ylhäisten seuroissa usein. Isoiset rouvat, jotka olivat olleet hänen äitinsä nuoruuden ystäviä, ottivat häntä siipiensä suojaan, antoivat hänelle hyviä neuvoja ja suututtivat häntä. Varsinkin yksi, Glenalvonin markisinna, joka rakasti häntä sentähden, että hän oli kiitollisuuden velassa hänelle. Hänen nuorin poikansa oli, näet, ollut Kenelmin kumppanina Merton-koulussa, ja Kenelm oli pelastanut hänen poikansa hengen, kun hän oli hukkumaisillaan. Poika parka kuoli myöhemmin keuhkotautiin, ja äiti suri häntä kovasti, ja Kenelm tuli hänelle siitä pitäin vielä rakkaammaksi. Lady Glenalvon oli ylhäisen Londonin maailman kuningattareita. Vaikka hän oli viidenkymmenen vuoden ikäinen, oli hän vielä hyvin kaunis; hän oli sitä paitsi hyvin lahjakas, sukkela ja erittäin hellätuntoinen, niinkuin useat sellaiset kuningattaret ovat; hän oli juuri niitä naisia, jotka ovat verrattomia kun on asia muodostaa nuorien miehien käytöstä ja jalostuttaa niiden luonnetta, joiden tarkoitus on tulevaisuudessa suuria toimittaa. Mutta hän oli itsekseen hyvin pahoillansa siitä, että hän, oman käsityksensä mukaan, ei voinut sellaista harrastusta Chillinglyin perillisessä herättää.

Huomautettakoon tässä, että Kenelm ei suinkaan ollut suuria etuja vailla muodon ja kasvojen suhteen. Hän oli pitkä ja hänen kaunis ruumiin-muotonsa kätki hänen luonnollista voimaansa, joka oli erinomaisen suuri. Hänen kasvonsa olivat kauniit, vaikka totisen ja kolkon näköiset ja nuoruuden kukoistusta vailla; ne eivät olleet taiteellisesti säännölliset, mutta omituiset ja elävät; silmät olivat suuret, mustat ja vilkkaat ja hymyillessänsä hän näytti samalla aikaa lempeältä ja surulliselta. Hän ei milloinkaan nauranut ääneen, mutta hän kohta huomasi asian koomillisen puolen, ja hänen silmänsä saattoivat nauraa, vaikka hän oli vaiti. Hän taisi lausua leikillisiä, odottamattomia asioita, jotka käsitettiin humorina; mutta jollei säde hänen silmissään olisi ollut, hän ei olisi voinut lausua niitä enemmän näennäisellä tietämättömyydellä siitä että ne olivat tahallista leikkipuhetta, kuin trappistimunkki, joka katsoo ylös siitä haudasta, jota hän kaivaa, lausuaksensa memento mori'ansa (muista kuolemata).

Hänen kasvonsa näyttivät kauniimmilta kuta enemmän niitä katseli. Naiset sanoivat niiden ilmaisevan romantillista tunteellisuutta – siis niiden kuuluvan henkilölle, joka helposti saataisiin rakastumaan ja jonka rakkaus olisi runollinen ja kiihkoinen. Mutta hän voitti niinkuin nuori Hippolyto kaiken naisellisen viehätysvoiman kiusaukset. Hän tyydytti pastoria säilyttämällä taitavuuttansa voimisteluharjoituksissa ja hän saavutti nyrkkitaistelukoulussa, jossa hän säännöllisesti kävi, maineen olevansa paras herrasmies-nyrkistelijä koko pääkaupungissa.

Hän sai monta tuttavaa, mutta hän ei vielä ollut yhtäkään ystävyyden liittoa tehnyt. Jokainen, joka hänen näki, mieltyi kuitenkin häneen. Jos hän ei heille ystävyyttä osoittanutkaan, niin hän ei kumminkaan heitä tylysti kohdellut. Hän oli erittäin ystävällinen ja hänen äänensä oli lempeä ja hän oli perinyt isänsä sävyisän luonteen – lapset ja koirat hakivat vaistontapaisesti hänen seuraansa. Kun Kenelm lähti Mr Welbyn luota, vei hän mukanaan Cambridgen yliopistoon mielen, joka oli hyvin varustettu niitä uusia aatteita varten, jotka paisuivat puhkeaksensa kukoistukseen. Hän kummastutti toisia äskentulijoita ja saattoi väliin mahtavia vanhempia ylioppilaita Trinity'ssä ja St. John'issa hämillensä. Mutta hän vetäysi vähitellen pois yleisestä seuraelämästä. Hän oli tosiaankin mielensä suhteen liian vanha ikäänsä; ja seurusteltuansa pääkaupungin etevimmissä piireissä, ylioppilas-illalliset ja juomingit eivät häntä miellyttäneet. Hän yhä säilytti nyrkistelijä-mainettansa; ja väliin kun joku heikko vastatulija oli joutunut tappiolle tappelussa jonku väkevämmän kanssa, niin hänen jäntärekristillisyytensä jalolla tavalla kehittyi. Hän ei tehnyt niin paljon kuin hän olisi voinut, saavuttaaksensa akademiallista mainetta tiedollisessa suhteessa. Mutta hän oli aina ensimmäisiä tutkinnoissa; hän sai kaksi yliopiston-palkintoa ja suoritti jotenkin suurella kunnialla maisterintutkinnon, jonka jälkeen hän palasi kotia, omituisempana, kolkompana – sanalla sanoen, vähemmän muiden ihmisten kaltaisena – kun lähdettyänsä Merton-koulusta. Hän oli kutonut omasta sydämestään yksinäisyyden verkon ympärillensä, ja tässä yksinäisyydessä hän istui ääneti ja valppaana kuin hämähäkki verkossansa.

Lieneekö se tullut hänen synnynnäisestä luonteestaan vai siitä, että sellaiset opettajat olivat häntä kasvattaneet, kuin Mr Mivers, joka edisti uusia parannus-aatteita siten, että hän ei kunnioittanut mitään menneessä ajassa, ja Mr Welby, joka katseli nykyiset olot realistiselta kannalta ja pilkkasi kaikkia tulevaisuuden näkökuvia idealistisina; oli miten oli, enin silmäänpistävä ominaisuus Kenelmissä oli tyyni välinpitämättömyys. Hänessä oli vaikea huomata niitä toiminnan kehoittimia, joita sanotaan turhamielisyydeksi tahi kunnianhimoksi, mieltymyksen haluksi tahi vallanhimoksi. Hän oli tähän saakka seisonut kaikkia naisten lumouskeinoja vastaan. Hän ei ollut milloinkaan rakkautta kokenut, mutta hän oli lukenut hyvin paljon siitä, ja tämä kiihko oli hänestä selittämätön inhimillisen järjen eksymys ja häpeällistä mielen tasaisuuden hylkäämistä, jonka tasapainossa pitämistä miehisten luonteiden tulee pitää päämääränänsä. Eräs hyvin kaunopuheinen kirja, jossa aviotonta elämää kiitetään ja jonka nimenä oli "Enkeleitä lähestyminen," kuuluisan Oxfordissa asuvan oppineen Decimus Roachin kirjoittama, oli tehnyt niin syvän vaikutuksen hänen nuoreen mieleensä, että hän helposti olisi voinut ruveta munkiksi, jos hän olisi ollut katolilainen. Suurin into, jota hän osoitti, oli ajatus-oppineen into ajatellun totuuden puolesta – se on, sen puolesta, minkä hän katsoi todeksi, ja koska se, mikä yhden mielestä on totta, toden perään toiselle voi näyttää väärälle, niin tämä hänen mieltymyksensä saattoi hänen moneen pulaan ja vaaraan, niinkuin lukija kukatiesi tulee seuraavasta luvusta huomaamaan.

Jotta hänen käytöksensä siinä tulisi oikein käsitetyksi, saan pyytää sinua, rehellinen lukija (kaikki lukijat eivät aina ole rehellisiä) muistamaan, että hänen mielensä on täynnä uusia aatteita, jotka, kohdatessansa syvän ja vaarallisen vanhain aatteiden salaisen virran, muuttuvat uhkaaviksi kuohuaalloiksi.

KAHDESTOISTA LUKU

Suuret kemut oli pidetty Exmundhamissa, sen kunnian viettämiseksi, joka oli maailmalle tapahtunut sen kautta että Kenelm Chillingly oli siinä kaksikymmentä ja yksi vuotta elänyt.

Nuori perillinen oli pitänyt puheen kokoontuneille arentimiehille ja muille kutsutuille vieraille, joka ei suinkaan ollut pitojen iloja lisännyt. Hän puhui sujuvasti ja mielenmaltilla, joka oli hämmästyttävää nuoressa miehessä, joka ensi kerta pitää puhetta suuren ihmisjoukon kuullen. Mutta hänen puheensa ei ollut iloinen.

Tilan ensimmäinen arentimies oli esitellyt hänen maljaansa ja silloin, niinkuin luonnollista oli, viitannut hänen esi-isiensä pitkään riviin. Hänen isänsä hyviä avuja ihmisenä ja tilanomistajana oli suurella innolla kiitetty, ja monta onnellista ennustusta hänen oman tulevaisuutensa suhteen oli johdettu sekä hänen vanhempainsa erinomaisista ominaisuuksista, että hänen omasta toivoisesta nuoruudestaan, joka oli saavuttanut mainetta yliopistossa.

Kenelm Chillingly toi vastauksessansa runsaasti esiin niitä uusia aatteita, joiden tuli vaikuttaa niin paljon kasvavaan sukupolveen ja joiden kanssa hän oli tutustunut lukemalla Mr Mivers'in sanomalehteä ja puhumalla Mr Welbyn kanssa.

Hän puhui hyvin vähän siitä mikä esi-isiä koski. Hän huomautti, että oli kummallista nähdä kuinka kauan perhe tahi suku voi edellensä kukoistaa yhdessä luodun maailman kolkassa, osoittamatta yhtäkään tiedollista kykyä paitsi niitä, jotka kehittyvät perättäisin seuraavain kasvavain vuodensatojen kautta. "Se on kyllä totta," sanoi hän, "että Chillinglyt ovat eläneet tässä paikassa isästä poikaan noin neljänneksen maailman historiaa, tahi siitä ajasta, johon Sir Isaac Newton sijoittaa vedenpaisumuksen. Mutta, sen mukaan kuin voipi päättää olevista asiakirjoista, maailma ei missään suhteessa ole tullut viisaammaksi tahi paremmaksi heidän olemisensa kautta. He ovat syntyneet syömään niin kauan kuin voivat syödä, ja kun eivät enään voineet syödä, niin he kuolivat. Siinä suhteessa he eivät kuitenkaan olleet hiukaakaan vähäpätöisempiä kuin heidän kanssaihmisensä ylipäänsä ovat. Useimmat meistä nyt tässä saapuvilla olevista," jatkoi nuori puhuja, "olemme ainoastaan syntyneet kuolemaan; ja suurin lohdutus loukatulle ylpeydellemme siitä että meidän täytyy myöntää asian niin olevan, on se, että meidän jälkeläisemme luultavasti eivät tule tekemään suurempaa vaikutusta luonnon suunnitukseen kuin me itse." Kun Kenelm Chillingly oli omia esi-isiänsä erityisesti ja ihmissukua yleisesti näin filosofisesti tutkistellut, alkoi hän selvästi ja tarkasti tutkia sitä kiitosta, jota oli niin ylellisesti lausuttu hänen isällensä ihmisenä ja tilanomistajana.

"Ihmisenä," sanoi hän, "isäni epäilemättä ansaitsee kaikkea mitä ihminen voi sanoa toisen ihmisen eduksi. Mutta mikä on ihminen parhaimpanakin ollen? Kypsymätön, haamuileva, valmistumaton alkio, jonka etevin ominaisuus on että hänellä on epämääräinen tieto siitä että hän on ainoastaan alkio, eikä voi täydellisentää itseänsä ennenkuin hän lakkaa olemasta ihmisenä, se on, ennenkuin hänestä tulee toinen olento toisessa elämän muodossa. Me voimme kiittää koiraa koirana, sentähden että koira on täydellinen ens [olemus], eikä alkio. Mutta kiittää ihmistä ihmisenä, unohtaen että hän on ainoastaan siemen, josta vallan toisellainen elämän muoto on kehittyvä, se sotii yhtä paljon vastaan Raamatun uskoa hänen nykyisestä kypsymättömyydestään ja vaillinaisuudestaan, kuin psykologista tahi metafysista tutkimusta vastaan sielunmuoduksesta, joka selvästi on määrätty tarkoituksia varten, joita hän ei milloinkaan ihmisenä voi saavuttaa. Se on kyllä totta että isäni ei ole vajavaisempi alkio kuin kukaan muu meistä läsnä-olevista; mutta se ei paljon todista hänen edukseen, niinkuin likemmin asiaa miettiessänne itse tulette havaitsemaan. Myöskin katsoen meidän niin suuresti kiitettyyn ruumiilliseen muotoon ihmisinä, tiedätte että muodoltaan kaunihinkin meistä viime tieteellisten keksintöjen mukaan on ainoastaan kehitys jostakin kauheasta karvaisesta eläimestä, niinkuin esimerkiksi gorillasta; ja vanhimman gorillan oma alkuperäinen esi-isä oli pieni meri-elävä, joka oli kahdella kaulalla varustetun putellin kaltainen. Luultavaa on että meidän kerran on syrjäytyminen jonku uuden lajin kehityttyä.

"Mitä niihin ansioihin tulee, joita on omistettu isälleni tilanomistajana, niin minun täytyy, puhujaa kunnioittaenkin, sanoa etten voi suostua niihin kaunopuheisuuden kukkiin, joita niin runsaasti hänen ylitsensä ripoiteltiin. Kaikkein täysijärkisten ajattelijain tulee, näetsen, olla yksimieliset siinä, että maatilanomistajan ensimmäinen velvollisuus ei koske niitä, joille hän vuokraa maansa, vaan koko kansaa yleensä. Hänen velvollisuutensa on pitää huolta siitä, että maa tuottaa yhteiskunnalle enimmän minkä se voipi. Tämän saavuttamiseksi tilanomistajan tulee tarjota talojansa huutokaupalla, siten kiskoaksensa suurimman arennin minkä hän suinkin voipi saada päteviltä kilvoittelijoilta. Sellainen tarjous kelvollisille kilpailijoille on paras keino, mihin meidän valistuksemme tämän suhteen on tullut, sellaisissakin ammateissa, joissa voi löytyä henkilöitä, jotka ovat yli kaiken kilpailun. Maanviljelyksen alalla tämä kilpailun peri-aate onneksi ei niin suuresti sodi parhaimman ky'yn valitsemista vastaan kuin esimerkiksi diplomatiiassa, jossa yksin Talleyrandkin ulossuljettaisiin sentähden että hän ei osaa muuta kieltä kuin omaansa; ja vielä enemmän armeijassa, jossa soturi ei pääsisi ylempiin virkoihin, sentähden että hän, niinkuin Marlborough, ei osaa kirjoittaa. Mutta maanviljelykseen katsoen tulee tilanomistajan ainoastaan katsoa siihen, kuka voipi suurimman arennin maksaa, sen kautta että hän omistaa suurimman pää-oman ja ankarimpain lakipykäläin kautta suostuu niihin kontrahti-ehtoihin, jotka tieteellisesti oppineimmat viljelysopettajat ovat määränneet ja jotka varovaisimmat lakimiehet rangaistuksen uhalla ovat vahvistaneet. Tällaisen menetyksen kautta, jota meidän aikamme vapaamielisimmät valtiotalouden hoitajat puoltavat, mainitsematta vieläkin vapaamielisempiä, jotka väittävät että maan-omaisuus ei olekaan mikään omaisuus, tällaisen menetyksen kautta, sanon minä, täyttää tilanomistaja velvollisuutensa maatansa kohtaan. Hän hankkii itselleen arentimiehiä, jotka pää-omansa kautta tuottavat enimmästi yhteiskunnalle, joita on tutkisteltu heidän pankkirätinkiinsä ja siihen vakuuteen katsoen, jonka voivat antaa, sekä kontrahtiehtojen ankaruuden suhteen, joita Liebig on ehdoitellut ja Chitty tehnyt laiksi. Mutta minä näen isäni tilalla suuren joukon arentimiehiä, joilla on jotenkin vähän kuntoa ja vielä vähemmän pää-omaa, jotka eivät ensinkään Liebig'iä tunne ja vastustavat Chittyä, eikä mikään lapsellinen innostus voi saattaa minua rehellisesti sanomaan että isäni on hyvä tilanomistaja. Hän on etupäässä katsonut taipumukseensa henkilöihin eikä velvollisuuksiinsa yhteiskuntaa kohtaan. Tässä ei, ystäväni, ole kysymys siitä, tuleeko joukko arentimiehiä, niinkuin te, työhuoneesen, vai ei. Se on kuluttamisen-kysymys. Tuotatteko te mahdollisesti suurimman joukon viljaa käyttäjälle?

"Mitä minuun tulee," jatkoi puhuja, joka kävi yhä innokkaammaksi kuta katkerammaksi se tylyys kävi, jota hän kuulijoihinsa oli saattanut – "mitä minuun itseeni tulee, niin en epää saavuttaneeni niin sanottua mainetta Cambridgen yliopistossa; mutta teidän ei pidä katsoa tätä miksikään sanottavaksi lupaukseksi tulevan elämänjuoksuni suhteen. Hyödyttömimmätkin ihmiset – etenkin ahdasmieliset ja tekopyhät – ovat saavuttaneet paljoa suurempaakin mainetta yliopistossa kuin mikä minun osakseni on tullut.

"Minä kiitän teitä kuitenkin niistä kohteliaisuuksista, joita olette lausuneet minusta ja perheestäni; mutta minä aion koettaa vaeltaa sitä hautaa kohti, johon me kaikki olemme matkalla, vallan välittömänä siitä, mitä ihmiset minusta puhuvat näin lyhyellä matkalla. Ja, ystäväni, kuta pikemmin pääsemme matkamme loppuun, sitä suuremmat toiveet meillä on päästä monesta surusta, synnistä ja taudista. Siis, kun minä juon teidän onnenmaljanne, tulee teidän käsittää että minä toden perään toivon että pian pääsisitte niistä taudeista, joille liha on altisna ja jotka tavallisesti ikää voittaen niin lisääntyvät, että hyvä terveys tuskin on mahdollinen vanhuuden yhä heikkenemistään heikkeneväin hengen- ja ruumiin-voimain kanssa. Hyvät herrat, minä juon teidän onnenmaljanne!"

KOLMASTOISTA LUKU

Aamulla näiden syntymäpäivä-ilojen jälkeen Sir Peter ja Lady Chillingly pitivät pitkän neuvoittelun toinen toistensa kanssa perillisensä kummallisuuksista ja parhaasta tavasta millä voisi saada häntä iloisemmalta kannalta maailman oloja katselemaan, tahi ainakin saada häntä lausumaan vähemmän loukkaavia mielipiteitä – tietysti, vaikka eivät sitä sanoneet, sopusoinnussa niiden uusien aatteiden kanssa, jotka tulisivat hänen vuosisataansa hallitsemaan. Sovittuansa tästä arasta asiasta, he lähtivät käsi kädessä perillistänsä hakemaan. Kenelm harvoin tapasi heidät aamiaisella. Hän nousi varhain aamuisin ylös ja oli tottunut yksin kuljeksimaan ympäri seutua ennenkuin hänen vanhempansa vielä olivat nousseet ylös.

Tämä arvollinen parikunta löysi Kenelmin istumasta erään kalarikkaan virran partaalla, joka virta suikerteli Chillingly-puiston läpi; hän piti siimaa vedessä ja haukotti, jossa viimeksi-mainitussa asiassa hän näytti olevan hyvin taitava.

"Huvittaako kalastaminen sinua, poikani?" sanoi Sir Peter ystävällisesti.

"Ei ensinkään, sir," vastasi Kenelm.

"Miksi sinä sitte sitä teet?" kysyi Lady Chillingly.

"Sentähden että en tiedä mitään, joka minua enemmän huvittaisi."

"Oh! siinä se on," sanoi Sir Peter; "koko salaisuus Kenelm'in omituisuuksiin katsoen on näissä sanoissa, ystäväni; hän tarvitsee huvitusta. Voltaire sanoo aivan oikein. 'Ihminen tarvitsee huvitusta!' Ja jos Kenelm saisi huvitella niinkuin muut ihmiset, niin hän tulisi muiden ihmisten kaltaiseksi".

"Siinä tapauksessa," sanoi Kenelm totisesti ja nosti vedestä pienen, mutta vilppaan raudun, joka joutui Lady Chillingly'n syliin – "siinä tapauksessa minä mieluisemmin olen ilman huvitusta. Minä en ensinkään pidä muiden turhamaisuuksista. Itsensä säilyttämisvaisto pakoittaa minua jossakin määrässä kärsimään omiani."

"Kenelm, sir," huudahti Lady Chillingly niin vilkkaasti kuin hänen tyyni arvonsa ani harvoin puhui, "ota pois tuo kauhea, märkä olento! Pane onkivapasi pois ja kuuntele mitä isälläsi on sanottavaa. Sinun kummallinen käytöksesi tuottaa meille paljon huolta."

Kenelm otti raudun irti koukusta, laski sen koppaansa, ja loi suuret silmänsä isäänsä, sanoen. "Mikä se minun käytöksessäni teitä pahoittaa?"

"Ei pahoita, Kenelm," sanoi Sir Peter ystävällisesti, "vaan huolestuttaa; äitisi on oikean sanan löytänyt. Katsopas, rakas poikani, minun toivoni on että sinusta tulisi etevä mies maailmassa. Sinä voisit parlamentissa edustaa tätä kreivikuntaa, niinkuin esi-isäsi ovat tehneet ennen sinua. Minä olen tuumannut että eilispäivän pidot olisivat erinomaisena tilaisuutena sinulle esittelemään itseäsi tuleville vaalimiehillesi. Puhetaito on omaisuus, jota enin arvostellaan vapaassa maassa, ja miksi sinä et olisi puhuja? Demosthenes sanoo että esittelytapa, esittelytapa, esittelytapa on kaunopuheisuuden taide; ja sinun esittelytapasi on oivallinen, miellyttävä, tyyni ja klassillinen."

"Suokaa anteeksi, rakas isäni, Demosthenes ei puhu esittelytavasta eikä aktionista, niinkuin sana tavallisesti käännetään; hän puhuu 'näyttelemisestä' – hypokrisys; siitä taiteesta, jonka kautta joku pitää puheen teeskenneltynä karakterina – ja siitä on meillä sana hypokrisi eli ulkokultaisuus. Hypokrisi, hypokrisi, hypokrisi! on Demostheneen mukaan puhujan kolmenkertainen taide. Toivotteko että minusta tulisi kolmenkertainen ulkokullattu?"

"Kenelm, minä häpeen sinun puolestasi. Sinä tiedät yhtä hyvin kuin minä että sinä metafor'in kautta voit väärentää sitä sanaa, jota mainitaan suuren ateenalaisen lausuneen, merkitsemään ulkokultaisuutta. Mutta jos me, niinkuin sanot, otaksumme, että se ei osoitakaan esittelytapaa vaan näyttelemistä, niin minä ymmärrän miksi aloittelusi puhujana ei onnistunut. Sinun esittelytapasi oli oivallinen, sinun näyttelemisesi vajavainen. Puhujan tulee huvittaa, sovittaa, vakuuttaa, viehättää. Sinä teit päinvastoin kaikessa; ja vaikka puheesi teki suuren vaikutuksen, oli tämä vaikutus kuitenkin niin kokonaan sinun vahingoksesi, että se olisi tehnyt sinun valitsemisesi mahdottomaksi missä vaalikokouksessa tahansa Englannissa."

"Tuleeko minun käsittää teitä, rakas isäni," sanoi Kenelm niin surullisella ja sääliväisellä äänellä kuin hurskas kirkonpalvelija, kun hän moittii harmaapäistä syntistä, "tuleeko minun käsittää teitä niin, että te kehoitatte poikaanne täydestä tahdosta pettämään voittaaksensa itsekkään edun?"

"Täydestä tahdosta pettämään? nenäkäs penikka!"

"Penikka!" toisti Kenelm, ei vihaisesti vaan miettiväisesti – "penikka! – hyvä penikka on vanhempiinsa."

Sir Peter purskahti nauruun.

Lady Chillingly nousi arvokkaasti istualta, pudisti hamettansa, jännitti päivänvarjostimensa ja lähti hitaasti pois sanaakaan sanomatta.

"Katso nyt, Kenelm," sanoi Sir Peter, niin pian kuin hän oli ehtinyt tointua. "Nuo pistosanasi ja leikilliset kokkapuheesi ovat kylläkin hauskat minun kaltaiselleni, mutta eivät ne maailmalle kelpaa; ja minä en voi käsittää kuinka sinun ikäisesi henkilö, joka on nauttinut niin harvinaisia etuja kuin sinä siinä, että olet aikaisin päässyt mitä sivistyneimpiin piireihin ja nauttinut opettajan opetusta, joka on hyvin perehtynyt uusiin aatteisin, jotka tulevat suuresti vaikuttamaan valtiomiesten kehittämiseen, voit pitää niin yksinkertaista puhetta kuin eilen pidit."

"Rakas isäni, suokaa minun vakuuttaa teitä siitä, että ne aatteet, jotka minä lausuin, ovat nyky-aikana vallalla – vaikka ne lausutaan vielä selvemmin, tahi jos se teitä enemmän miellyttää, vielä yksinkertaisemmilla sanoilla, kuin minä käytin. Te tulette huomaamaan, että The Londoner ja parhaimmat liberaaliset sanomalehdet ovat niitä istuttaneet yleiseen käsitystapaan."

"Kenelm, Kenelm, sellaiset aatteet kääntäisivät maailman ylös-alaisin."

"Uudet aatteet aina koettavat kääntää vanhat aatteet nurin. Ja maailma on, kun asiaa harkitaan, ainoastaan aate, joka käännetään ylös-alaisin joka vuosisata."

"Sinä te'et minun vallan hulluksi aatteillasi. Jätä metafysiikkisi ja tutki todellista elämää."

"Minä tutkin todellista elämää Mr Welbyn luona. Hän on realismin arkkimandriitti. Te tahdotte että minun tulee tutkia näky-elämää. Tehdäkseni teille mieliksi, tahdon sitä tehdä. Minä luulen että se on hyvin miellyttävää. Realinen elämä ei ole niin; päinvastoin – se on ikävä." Ja Kenelm haukotteli taas.

"Eikö sinulla ole yhtään ystävää yliopistokumppaniesi joukossa?"

"Ystävää, ei suinkaan, sir. Mutta minä luulen että minulla on muutamia vihamiehiä, jotka toimittavat samaa kuin ystävät, sillä eroituksella vaan, etteivät tuota niin paljon pahaa."

"Ethän toki väittäne, että elit vallan itseksesi Cambridgessa?"

"En, minä seurustelin paljon Aristophaneen ja vähän konisten sektionein ja hydrostatikin kanssa."

"Kirjoja. Kuivaa seuraa!"

"Viattomampaa ainakin kuin enimmät seurat. Oletteko milloinkaan olleet humalassa?"

"Humalassa!"

"Minä koetin sitä kerran niiden nuorien kumppanien seurassa, joita kehoititte minun ottamaan ystävikseni. En tiedä onnistuinko siinä, mutta herätessäni porotti päätäni. Realisessa elämässä yliopistossa on runsaasti päänporotusta."

"Kenelm, poikani, yksi asia on selvä – sinun täytyy lähteä matkoille."

"Niinkuin tahdotte, sir. Markus Antoninus sanoo että kivelle on yhdentekevää viskataanko se ylös tahi alas. Milloin minun tulee lähteä?"

"Hyvin pian. Tietysti tulee ensin hankkeita tehdä; sinun tulee saada matkatoveri. Minä en tarkoita opettajaa – sinä olet liian vakaamielinen ja järkevä sellaista tarvitaksesi – vaan hauskaa, miellyttävää, siivoa nuorta sinun-ikäistä henkilöä."

"Minun-ikäistä – miestä vaiko naista?"

Sir Peter koetti näyttää suuttuneelta. Hän voi ainoastaan vastata vakaasti. "Naista! Kun sanoin että olit liiaksi vakaamielinen opettajaa tarvitaksesi, tein sen siitä syystä ettet tähän asti ole osoittanut taipumusta antamaan naisten taikakeinojen sinua vietellä. Suo minun kysyä oletko muiden opintojen ohessa harjoittanut sitä tutkimusta, jota ei yksikään mies vielä ole kokonaan käsittänyt – naisen tutkimista?"

"Kyllä. Onko teillä mitään sitä vastaan että pyydän vieläkin raudun?"

"Herra siunatkoon rautua – tahi päin vastoin. Vai olet sinä naista tutkinut. Enpä olisi sitä uskonut. Missä ja milloin sinä aloit tätä tieteenhaaraa harjoittaa?"

"Milloin? kymmenennestä vuodestani saakka. Missä? ensin teidän omassa talossanne, sitten yliopistossa. Hiljaa! – kala käy onkeen," ja toinen rautu jätti luonnollisen kotinsa ja löi Sir Peteriä nenään, josta se juhlallisesti muutettiin vasuun.

"Kymmenen-vuotiaana ollessasi, ja minun omassa talossani. Tuo ilkiö Jane – sisäpiika —"

"Jane! Ei, sir. Pamela, Miss Byron, Clarissa, Richardsonin vaimot, jotka tohtori Johnsonin mukaan 'opettivat himojen heräämään siveyden käskystä!' Minä toivon teidän itsenne tähden, että tohtori Johnson ei tässä suhteessa erehtynyt, sillä minä löysin kaikki nämät vaimot yönaikana teidän yksityisissä huoneissanne."

"Ah!" sanoi Peter, "siinäkö kaikki?"

"Kaikki mitä muistan siitä ajasta kun olin kymmenenvuotiaana," vastasi Kenelm.

"Ja Mr Welbyn luona ja yliopistossa," jatkoi Sir Peter epäilevästi, "olivatko nais-tuttavasi sielläkin samaa laatua?"

Kenelm pudisti päätänsä. "Paljon huonompia; ne, jotka opin tuntemaan yliopistossa, olivat hyvin ilkeitä."

"Sen arvannen, kun sellainen joukko nuoria miehiä heidän jälessään juoksee."

"Hyvin harvat ylioppilaat juoksevat niiden naisten jälkeen, joita minä tarkoitan – he ennen niitä välttävät."

"Sitä parempi."

"Ei, isäni, sitä pahempi; likemmin näitä naisia tuntematta ei juuri kannata yliopistossa olla."

"Selitä mitä tarkoitat."

"Jokainen, joka saapi klassillisen kasvatuksen, joutuu niiden seuraan – Pyrrha ja Lydia, Glycera ja Corinna, ja useampia samaa lajia; ja Aristofaneen vaimot, mitä niistä sanotte, sir?"

"Siis olet oppinut tuntemaan ainoastaan naisia, jotka elivät 2,000 tahi 3,000 vuotta sitten, tahi oikeammin eivät milloinkaan ole olleet olemassakaan? Etkö milloinkaan ole ihaellut todellisia, eläviä naisia?"

"Todellisia naisia! sellaisia en ole milloinkaan nähnyt. En ole milloinkaan tavannut naista, joka ei ole ollut valhe, valhe siitä hetkestä asti kuin hän katsottiin hyvin kasvatetuksi, joka ei ole tunteitansa salannut ja näyttänyt hätävalheelta, kun hän ei ole sellaista lausunut. Mutta jos minun on oppiminen näky-elämää, niin otaksun, että minun täytyy olla valhenaisten seurassa."

"Onko onneton rakkaus sinua vaivannut, koska niin katkerasti puhut naisista?"

"En minä katkerasti naisista puhu. Kysykää miltä naiselta tahansa ja antakaa hänen valalla vahvistaa puhettansa, niin hän on tunnustava että hän aina on ollut ja aina on oleva elävä valhe, ja että hän ylpeilee siitä."

"Minä olen iloinen, että äitisi ei ole saapuvilla sinun puhettasi kuulemassa. Sinä tulet vielä ajattelemaan vallan toisin. Sillä välin, palataksemme toiseen sukupuoleen, eikö ole yhtään nuorta sinun-vertaista miestä, jonka kanssa tahtoisit matkustaa?"

"Ei. Minä vihaan riitaa."

"Niinkuin tahdot. Mutta sinä et voi vallan yksin matkustaa; minä hankin sinulle hyvän matkapalvelijan. Minun pitää jo tänään kirjoittaa Londoniin sinun matkahankkeesi takia, ja noin viikon kuluttua toivon kaikki olevan selvällä. Sinä saat niin suuren rahasumman matkaa varten, kuin tahdot; sinä et milloinkaan ole ollut tuhlaaja, ja – poika – minä rakastan sinua. Huvita itseäsi, nauti elämätä ja tule takaisin parantuneena kummallisuuksistasi, mutta kunnia tallella."