Читать книгу: «Muistelmia matkoilta Venäjällä vuosina 1854-1858», страница 16
Matka Siperiassa v. 1858
Ensimäinen Kirja
Pelym'in kirkolla, Pietarin päivänä 29:nä p. kesäk. (11 p. heinäk.) 1858.
Touko-kuun 27 päivänä nähtiin Kasan'in kaupungista Siperian tielle lähtevän uutuuttansa hohtavan, niinellä katetun matka-tarantassin kevyintä laatua, Paitse pukilla istuvaa Tataria, joka alinomaisella äänessä-olemisella kiiruhti muutenkin joutuisata troikaansa, löytyi tarantassissa kolme henkeä, joista kaksi nähtävästi oli ystävätä saattamaan lähteneitä kaupunkilaisia, vaan kolmas pukemuksestansa ja muusta tunnettiin matka-mieheksi. Tullin takana viheriäisessä heinikossa vielä muutamia hetkiä saattajien kanssa vietettyänsä ja eräillä lasilla vaahtoavata viinaa sydäntään vahvistettuansa, nousi matka-mies yksinänsä tarantassiin, joka, viimeiset jää-hyväiset otettua, alkoi lentää eteenpäin.
Ja näin jäi minulta, joka täten läksin matkalle Voguulien kylmille soille, taakseni ne lihavat leipä-maat, joissa kaksi edellistä vuotta olin viettänyt. Loppumatoin musta-multainen pelto-lakeus näissä muuttui nyt hieta-kankaaksi, tammi, lehmus ja vaahder petäjäksi, kuuseksi ja koivuksi, arbuusit, omenat ja kurkut nauriiksi, mansikaksi ja puolukaksi. Tämä muutos ei ollut minusta outoa; kaikki nämä uudet esineet olivat vanhoja tuttuja, joita nähdessäni eli ajatellessani pohjaa rakastamaan tottunut sydämeni iloitsi. Iloitsemisen aine oli minulla sen suurempi, kuin nyt sain myös erota näkemästä orjuutta, joka mainitussa lihavuuden maassa kaiken elämisen myrkyttää ja kaiken luonnon rikkauden muuttaa surkeaksi köyhyydeksi. Kasan'in läänistä pohjaan päin ei nim. orja-talon-poikia löydy kuin lumeksi vaan joitakuita kyliä; kaikki muut ovat kruunun-talon-poikia, ja kokemuksesta ennen matkaamissani tienoissa tiesin edellisten ja jälkimäisten välillä olevan eroituksen niinkuin yön ja päivän välillä.
Eikä tämä kokemukseni täälläkään epäytynyt, sillä harvoin nähtäneen Venäjällä ja muissakaan maissa paremmin rakettuja kyliä kuin Siperian tien varrella nähdään Vätkan jo Perm'in lääneissä. Kaksin-kertainen pytinki talon-pojalla ei täällä ole mikään harvinainen kohtaus, vaan yksin-kertaisessakin on hänellä useampia kamari-huoneita, joiden maalatut lattiat, monet pyhäin-kuvat ja arkuilla pinotut seinämet todistavat hyvää toimeen-tuloa ja rikkauttakin. Kevyempi elämä vaikuttaa taas ihmisen mielessäkin keveyttä ja lempeyttä, ja niin ovat näiden tienotten asujat paljoa nöyremmät, yksin-kertaisemmat ja hyvätahtoisemmat kuin kansa keski-Venäjällä.
Kauniilla ilmalla, hyvillä teillä ja nöyrällä kohtelulla kulki matkani sangen ihanasti eteenpäin. Ainoa vastus oli minulla Malmysch'in kaupungissa siinä olevan posti-talon pitäjästä, joka näytti katsovan kaikkia matkustavia luoduiksi ainoastaan hänelle hyötyä kartuttamaan. Näköjänsä ikäskuin olisi hän kerrallansa syönyt kokonaisen sian, oli hän tapojansa niin hävitöin ja pöyhkeä, että jo useamman kuin yhden matkalaisen sormia luulen syyhyttäneen lämmittämään hänen suuria korvallisiansa. Annettuani hänen jonkun ajan levitellä suuruuttansa, otin paperini esiin, ja nähtyänsä erään niistä muuttui se paksu teikari yhtä kumartelevaksi narriksi kuin siihen asti oli ollut pöyhistelevä herra. Seitsemän virstaa toisella puolen Malmysch'in kaupunkia on lossi Vätka-joen yli, jonka kevät-tulvasta paisunut vesi peitti koko ympärystän niin lavealta, että lossilla oli nyt kulkea ei vähemmän kuin 14 virstaa. Minun tullessani paikalle olivat kaikki lossit toisella puolen, ja vaikka pylvääsen lyöty kuvernöörin kuuluutus ilmoitti, että lossi-miehet kovan rangaistuksen haastolla olivat velvolliset viivyttämättä kaikkia yli-saattamaan, täytyi minun odottaa kuusi tuntia rannalla ennenkuin yksi lossia palasi toiselta puolen, jonne toiset kaksi vielä olivat jääneet lopettelemaan sitä kestiä, jonka erään rikkaan Siperialaisen antama juoma-raha heille oli odottamattomasti saattanut. Odottaessa kokoutui rannalle kolmatta kymmentä henkeä useammista säädyistä, kansoista ja uskoista. Siinä oli kaksi nuorta sota-miestä, lasketut sota-palveluksesta ja nyt kotiinsa matkalla, jotka muutamille talon-pojille tekivät sen kunnian että herroiksi tutkistelivat mitä hyvää heillä oli eväs-laukuissansa, eivätkä ylen-katsoneet heidän tupakka-massiansakaan (täällä pohjais-Venäjällä ovat asujat ahkeroita tupakan-polttajia, Siperiassa nähdään useasti vaimojakin kärsä suussa). Siinä oli eräs takku-partainen vanha jouto-mies, joka kaikille valitti onnettomuuttansa; hän oli mm. eileisnä päivänä tullut kumppalin kanssa Malmysch'iin, jossa iltaa viettääksensä olivat päättäneet virvoittaa itseänsä viina-kullalla; tämä oli voittanut takku-parran ja kellistänyt hänen kadulle, josta hän seuraavana aamuna löysi itsensä, vaan ei löytänytkään kumppalia eikä taskussansa olleita rahoja eikä jalassansa olleita saappaita, jotka tavarat lietsuun lähtenyt kumppali oli häneltä kysymättä lainannut. Edellensä oli siinä puoli-kymmentä ämmää, jotka, kotoisin kaukaa pohjaisesta osasta Perm'in lääniä, olivat tehneet pyhä-retken Kasan'iin siellä löytyvän kuuluisan jumalan-emon tykö. Toisia pyhä-retken tehneitä oli talon-poikainen porvari Tomsk'ista, joka vaimonsa ja kahden lapsen kanssa oli mennä vuonna kulkenut Kiev'iin, jonka pyhät paikat ovat hyvin suuressa arvossa kaikilla oikea-uskoisilla ja jossa rukoilemista pidetään hyvin tehollisena. Mies lateli kertomuksia Kiev'in pyhien ihme-töistä, joita toiset kernaasti kuuntelivat, ja kaupitsi pyhää vettä ja jumalan-kuvia, joita ostamaan kuitenkaan ei kellään näkynyt rahaa ylettyvän. Paras voitto hänen neli-tuhans-virstaisesta matkastansa oli minun katsoessani puoli-kymmentä omena-puun tainta, joille hän telegansa perällä oli laittanut varsinaisen multa-penkin ja joista hän näkyi pitävän suuren huolen. Vielä oli siinä muutamia Tataria, joista kaksi oli kasanilaista, huonoa tavaraa kaupalle lähtenyttä Mahometiläistä, ja kaksi Vätkan Tataria, Venäjän uskoon ristityitä, jotka jälkimäiset näyttivät olevan yö-lipakon tilassa sen puolesta, että heidän kansalaisensa Tatarit nähtävästi ylen-katsoivat heitä, ja uskolaisensa Venäläiset taas eivät näyttäneet heihin vielä mieltyneen. – Kaikki nämä matkamiehet pääsivät viimeinkin päivän valetessa toiselle puolelle, ja hajosivat siinä taas jokainen tavallaan matkaansa pitkittämään.
Merkittävistä paikoista on tällä matkalla ensimäinen Perm'in kaupunki, joka on saman-nimisen läänin pää-kaupunki ja sangen hyvästi rakettu. Vaan tämä onkin sen suurin merkillisyys, sillä vaikka se on Kama-joen varrella ja sen kautta yhteydessä Kasan'in kanssa (johon Perm'istä tulee 560 virstaa) kuin myös koko Volgan vesikunnan kanssa, on sen liikunto mitätöin, ja asujien määrä ei ole jaksanut nousta enempään kuin noin 14 tuh. henkeen. Satunnaisesti tulin Perm'issä tuntemaan erään maa-miehen ja Kuopiolaisen, herra M – uksen. Hän oli yksi sitä suurta maan-mittari-tulvaa, joka noin 20 vuotta takaperin Suomesta virtasi Venäjälle leipää ja onnea etsimään. Että useampi näistä onnen-etsijöistä onnistui onnettomasti eli vähintänsäkin hyvin keskin-kertaisesti, on tunnettu asia; vaan joillakuilla oli myös tilaisuus kavuta ylemmäksi tavallista "lanttua," joilla Venäjällä on sangen vähäinen arvo, ja näitä harvoja on herra M – uskin, joka tätä nykyä on kruunun-maiden mittauksen päällikkö Perm'in läänissä. Koto-maan ja sen kielet oli herra M. ennättänyt unhottaa niin tarkoin, että meidän kanssa-puhe tapahtui venäjäksi, joka surkea ja luonnotoin seikka kävi vastoin mieltäni, vaikka hän kyllä saneli suosiollisia sanoja venäjästäni. Näitä hänen suosio-puheitansa ei ollut vähin se, kuin hän, kysyttyänsä nykyisen virka-arvoni, laski luvun, että minä noin kahden-kymmenen vuoden sisään olisin – kenraali, arvo, jonka hän toivoi käsittävänsä noin kahdeksan vuoden kuluttua, vaan jota minä en unessakaan ollut voinut haaveksia itselleni. Suomalaisen lukijan ymmärtää tätä seikkaa on sanottava, että Venäjällä huolimattomammassa puheessa kutsutaan kenraaliksi muitakin virka-miehiä, joilla on kenraalin arvo. Herra M. antoi minulle hyviä neuvoja, kuinka arvo-porrasta olisi kevyin kavuta ylös, ja hänen vilkas ja notkea luonteensa todisti, ett'ei tämä kapuaminen vielä ollut väsyttänyt häntä. Muuten oli hän nainut venakon Perm'issä ja, niinkuin eräs syrjäinen minulle sanoi, uskonsa muuttanut siksi uskoksi, johon hänen lapsensakin olivat kastetut.
Perm'iin tullessa kulkee maan-tie noin 300 virstan pituudelta Votjakkien maan kautta. Useammassa kuin yhdessä kertomuksessa tästä kansasta nähdään siitä paitse muuta mainittavan sekin, että se kaikista Venäjällä löytyvistä Suomi-peräisistä kansoista enimmän olisi Itä-meren Suomalaisten näköinen muussakin, mutta varsinkin siinä, että sillä muka olisi valkeat hivukset. Tätä lausetta ei minun katsastamukseni vahvistanut, sillä "liina-tukkaa" en tässä kansassa nähnyt yhdelläkään ainoalla, vaan on heidän näkönsä aivan yhden-lainen kuin Tscheremissien, s.o. musta suora-hivuksinen tukka ja kalvas iho-karva. Heidän kieltänsä ei minulla ollut aikaa ruveta tutkimaan, vaikka kyllä teki mieleni sitä tekemään, joka työ, tehtynä suomalaisesta katsannosta, ei suinkaan olisi liika-nainen, kuin tästä kielestä ei löydy muuta selitystä kuin Wiedemann'in, uuden testamentin käännöksestä kyhätty, kieli-oppi.
Perm'iin asti on maan-tie juossut aivan pohjaiseen päin; tästä eteenpäin kääntyy se ei ainoastaan itään, vaan itä-eteläänkin päin Uraalia kohti kulkemaan, ja leikkailee tällä matkallansa muutamin paikoin Baschkirien maan pohjaisimpia reuneita. Niin on esim. ensimäinen posti-paikka Perm'istä Kungur'iin päin baschkiriläisessä kylässä, ja siitäkin eteenpäin tavataan heitä aina Jekaterinenburg'ia myöten. Ulko-näössä, kielessä, uskossa ja tavoissa on tämä kansa aivan yhtä kuin näiden tienotten Tatarit, jo jotenkin väkevä kuvastus-aistin eli, joka on uskottavampi, vähä tieto Baschkiristä on niillä kirjoittajilla ollut, jotka heitä päättävät joko suorastaan Suomalaisiksi eli tataristuneiksi Suomalaisiksi. Suomalaista ainetta ei heissä näy olevan ensinkään, mitä ruumiin-rakennukseen ja näköön tulee; kielen taas vakuuttivat niin Baschkirit kuin täällä tavattavat Tatarit heillänsä olevan aivan yhden, joka kyllä näkyi siitäkin, että he keskenänsä (s.o. Baschkir Tatarin kanssa) puhuivat sillä, ei Venäjäksi, niinkuin Tatari puhuu Tschuvaschin kanssa, eli Ersäläinenkin Mokschalaisen kanssa.
Maa Perm'istä Jekaterinenburg'iin asti ei ole niin metsäistä kuin Perm'in ja Kasan'in väli, vaan näyttää olevan sen lihavampaa leipä-maata. Vahvoja kyliä on tiheässä, ja tiellä tulee ja menee alinomaa kaiken-laisia matka-miehiä ja kuormia. Tämän liikunnon vaikuttavat Uraalin vuori-tehtaat. Uraali itse alkaa Europasta matkaavalle tuntua noin 250 virstan päässä Perm'istä, tuntua siten, että tie muuttuu mäkiseksi ja että hän ympärillänsä näkee sankan metsän peittämiä mäen-selänneitä. Niistä ei kuitenkaan yksikään ole korkeampi Suomessa tavattavia mäkiä, ja maan-tie ei ole juuri mäkisempää kuin mitä meillä esim. Heinolan ja Mikkelin välillä olevalla maantiellä tavataan. Ja tätäkään ei kestä oikeettain enemmän kuin kaksi holli-väliä, s.o. noin 40 eli 50 virstaa. Kauniimpata maata tavattanee harvassa pohjaisessa tienoossa kuin nämä Uraalin tienoot ovat: mäki itse mustan-tumma jylhä metsä, laaksot milloin kaunis pelto milloin (ja useammin) luonnollinen niitty, jossa siellä täällä seisoo monen-laisia lehti-puita ikäskuin istutetut joukottain niinkuin englannilaisessa puistossa; ja kaiken tämän läpi juoksee laakson pohjassa kirkas puro eli joen-alku, paikoin myllyä paikoin rauta-tehdastakin käyttävä. Noin 34 virstan päässä ennenkuin Jekaterinenburg'iin tullaan seisoo eräällä mäellä maan-tien vieressä kivi-pylväs, muistoksi silloisen perintö-ruhtinan, nykyisen keisarimme, käynnistä täällä v. 1837; sama patsas kuuluu myös olevan vesi-jaon merkki, sillä tästä itään päin lähtevät jo vedet Irtysch'iin juoksemaan. Patsas on niin-muodoin luettava Europan ja Aasian raja-merkiksi, ehkä Venäläistä lukua myöten koko Perm'in lääni kuuluu Europaan, ja sen itäinen raja on vielä paria sataa virstaa idempänä.
Jekaterinenburg'in kaupunki (noin 360 virstaa Perm'istä), Pietari Ensimäisen perustama Iset-joen varrelle, joka joki laskee Tobol'iin, on tavallinen lepuu-paikka niille, jotka Venäjältä matkaavat Siperiaan. Ja sen hyvissä maja-taloissa voipikin matkalainen löytää kaiken tavallisen toimeen-tulon, ilman jotta hänen on Kasan'ista erottuaan täytynyt kitua; sillä Perm'kin on tässä katsannossa vielä hyvin kehnosti varustettu. Vaan muutenkin, rakennusten, liikunnon ja väki-lukunsakin (16 tuh.) puolesta on Jekaterinenburg, vaikka vaan piirikunnan kaupunki, paljon etevämpi mainittua läänin-kaupunkia ja sitä ei kukaan kieltäne, että matkalainen Moskovasta lähdettyänsä ei ole nähnyt niin kaunista kaupunkia kuin se on, sillä Kasan'issakaan, ehkä se on monta vertaa suurempi edellistä, ei ole yhtään osaa, jonka voisi tämän rinnalle vetää. Jek. on mm. koko Uraalin vuorikunnan pää-kaupunki, ja semmoisena vuori-hallituksen ja vuori-opiston olo-sia. Paitse tätä löytyy siinä kuuluisa kivi-kalujen tehdas, höyry-konetten tehdas, jonka enimmät teot menevät Siperiaan, ja myntti-paja, jossa kaikki Venäjän vaski-raha lyödään. Kaikki nämä laitokset tarvitsevat suuren joukon tieteellisesti sivistyneitä virka-miehiä, ja näiden kuin myös saksalaisten porvarien vaikuttama lienee se sivistyksen ja menestyksen näkö, joka kaupungilla on. Kadut ovat europalaisesti kivetyt ja sonnalle eivät haise syrjässäkään olevat kaupungin osat, kaksi etua, jotka venäläisessä kaupungissa sanomattoman suurta edistystä todistavat. Mainittuja saksalaisia virka-miehiä ja porvaria vasten löytyy täällä myös sievä luteerilainen kirkko, ja kuin minun olo-päiväni paikalla sattui olemaan sunnuntai, sain minäkin kuulla kelvollisen selityksen uskoni asioissa, jonka-laista kaualle aikaa en ollut kuullut.
Jekaterinenburg'ista eteenpäin muuttuu luonto yht'äkkiä. Maa on nyt paikoin hiekka-sekaista savikkoa paikoin vetelätä suota, ja yleisesti tasainen kuin lauta. Turhaan etsiskelee silmä enää sitä mehevätä viheriäisyyttä ja sitä monen-laatuista kasvikuntaa, johon oli tottunut Uraalilla; hongikko, kanervikko, pajukko ovat täällä enimmäksi osaksi vallanneet maan. Tobolsk'in lääniin tultua muuttuu maan-tiekin huonommaksi; ja kuin minun matkatessani, niiden kaunisten ilmojen perästä, joilla koko matkan olin kulkenut, mainittuun lääniin päästyäni vielä alkoi vastaani tuulla kylmä pohja-tuuli sateen kanssa, niin tiesin kyllä ja tunsin nyt olevani Siperiassa.
Mutta paitse tätä luonnon satunnaista muistutusta nyt oltavan siinä maassa, johon kokonainen suuri valtakuuta lykkää rikoksensa ja paha-tekonsa, ei matkustajan tarvitse olla kovin tarkka-silmäisen sen muustakin havaitaksensa. Se orjallinen nöyristeleminen, jolla täkäläiset asujat kohtelevat kaikkia herras-miehiä ja joka loukkaa ja inhoittaa outoa, todistaa heillä olevan tuoreessa muistissa, että herroilla on voimallinen liittolainen ja toveri, nim. keppi. Se ala-kuloisuus, joka näytäiksen useamman katsannossa, osoittaa että mieli on raskas joko ikävästä eli häpeästä eli oman-tunnon vaivoista eli kaikesta yhteensä. Se hiljaisuus kylissä ja laulamattomuus, jonka Venäjältä tuleva matkalainen pian havaitsee, ilmoittaa, että laulu ei voi keventää täman-laatuista mielen raskautta, ja että Venäläinen täällä ei ole se seurallinen eläin kuin oikeassa koto-maassansa. Että nämä lauseet eivät koske kaikkia paikkoja Siperiaa ja sen kaikkia asujia, on helposti ymmärrettävä, sillä jälkimäisistä on vähin osa niin-kutsuttuja "jätätettyjä" ja suurin osa syntyjänsä Siperialaisia. Vaan useammassa tapauksessa ovat nämäkin lähetettyjen jälkeisiä, ja minun luuloni on se, että rikoksen muisto ja mielen karvaus pilvestää useamman polven elämää rikoksen-tehneen jälkeisissäkin. Ja sen ohessa lisäytyy vereksienkin lähetettyjen luku vuosi vuodelta. Tavallinen lähetettyjen määrä tekee vuosittain noin 12 tuh. henkeä; vaan "hyvinä" vuosina nousee se noin 15 tuhanteen asti. Kasan'in kaupunki on se paikka, jossa Siperiaan vietävät yhtyvät kaikista valtakunnan osista, ja ken haluaa voi siellä joka maanantai- ja torstai-aamuna kaupungin suurimmalla kadulla nähdä parven näitä onnettomia, noin sata ja toisinaan kaksikin sataa henkeä, lähtevän matkalle. Etu-nenässä astuu rumpali ankarasti täryyttäen rumpuansa ja ikäskuin huutaen kaupunkilaisille: tulkaa meitä katsomaan! Hänen jälestänsä seuraavat vangit, miehet ja vaimot sekaisin, edelliset nelittäin sidotut toisesta kädestänsä kevyeen rauta-vitjaan; näitä seuraa puoli-kymmentä kuorma-hevoista, jotka vetävät sairaita, heikkoja vaimoja ja lapsia, ja koko parven ympärillä ratsastaa noin kymmenkunta kasakkia eli muita sota-miehiä, joita myös aina seuraa upsieri. Tiellä nähdään joka posti-paikan kohdassa pitkän-lainen puu-rakennus pienillä ikkunoilla ja korkealla pysty-paalutuksella varustettu. Nämä rakennukset, joissa jokaisessa löytyy upsieri pienen sota-mies-komannon kanssa, ovat vankien yö-paikat, ja näin kulkevat he päivässä yhden posti-välin, oli se pitempi eli lyhempi, pitempi ei se kuitenkaan koskaan ole, ett'ei terve ihminen helposti voisi sitä mainitussa ajassa matkata; varsinkin kuin vankia useasti levähdytetään eikä näytä kovin ankarasti kohdeltavan. Tobolsk'in kaupunki on heidän yhteisen matkansa pää-maali. Täällä löytyy virkakunta, joka rikosta myöten ja katsoen paikkakuntien tarpeesen, määrää mikä mihinkin on lähetettävä. Ainoastaan suurimmat pahan-tekijät tulevat Njertschinsk'in vuori-kaivantoihin; enin osa lähetettyjä joutuu niin-kutsuttujen uudis-talolaisten luokkaan, s.o. heitä jaetaan ympäri maakuntaa kylihin, joissa saavat, määrätyssä piirissä, elää ja liikkua kuin tahtovat. Täällä sanotaan monesta vielä tulevan ihmisen, niin että vähitellen rakentavat itsellensä mökin, murtavat peltoa, naivat ja muuttuvat kiinteiksi talon-pojiksi. Vaan moni heitäksen myös kerjäyksen ja kuleksimisen päälle, tekevät pahojansa maan asujille ja päättävät päivänsä joko kaivannoissa eli vanki-huoneissa eli – ruoskankin alla.
Tobolsk'in kaupunki, jota muutamassa katsannossa voipi sanoa kaiken tämän onnettomuuden pää-paikaksi, ei ulko-näössänsäkään epää tätä omaisuuttansa, sillä harmaampaa, märempää ja viluisempaa asuin-siaa lienevät ihmiset harvoin valinneet, kuin tämä paikka on. Näistä haitoistako vai mistä muusta se myös tullee, että harvoin nähdään niin köyhää, niin sivistymätöintä ja niin uneljasta läänin-kaupunkia kuin se on. Niin ei siinä esim. löydy yhtään ainoata ravinto-taloa, ja minä tultuani hyvään paikkaan yöllä (vasten 10 p. kesäk.) en ollut saada missään korttieria ja aloin jo arvella lähteä poliissiin yöksi, kuin viimeinkin eräs porvari, – tarkoin tutkittuansa kuka ja mistä minä olin, ja tarkoin määrättyänsä kuinka kauan voisin asua hänen tykönänsä ja kuinka paljon siitä tuli maksaani ja minkä-lainen ylös-pito maksustani tulisi seuraamaan, – armahti minua, avasi porttinsa ja antoi siistin-laisen kamarin asuani.
Eikä tehnytkään mieleni kauan viipymään tässä Jermakin pesässä, vaan toimitettuani toimitettavani kuvernöörin kansselissa läksin, vaikka vettä satoi kuin korvosta kaatamalla, jo 12 p: nä kesäk. taas matkalle Turinsk'iin, joka on tämän läänin länteisimmän piirikunnan kaupunki, sen, jossa Voguulia enimmältä löytyy. Turinsk'iin loppui minulta posti-tie. Tästä kulkee huono kylän-tie yhdeksän-kymmenen virstan levyisen salon poikki Tabaryn kylään Tavda-joen rannalle. Tällä välillä ei ole yhtään taloa ja se täytyy matkustaa yksillä hevosilla. Kahteen kohtaan on sille kuitenkin rakettu saunat, joissa kummassakin elää yksinäinen mies. Hän pitää saunan voimassa, josta matkalaiset talvella maksavat hänelle määrätyn maksun, nim. 1 1/2 kop. hop., se, joka saunalla hevoistansa syöttää ja kopeikan samaa rahaa se, joka vaan käypi siinä lämmittelemässänsä. Tämä on raa'in, alku-peräisin muoto ravinto- eli maja-taloja; sen ja Helsingin seura-huoneen väli ei varmaan ole pienempi kuin tässä matkaavien Voguulien ja esim. yli-opiston rohvessorien väli.
Tabary'ssa loppui viimeinkin maa-matka. Se, joka sillä on tärissyt kolmatta tuhatta virstaa, niinkuin minä nyt olin tehnyt, astuu kernaasti venheesen, varsinkin kuin venhe on katettu ja niin muodoin suojelee matkalaista päivän paahteesta ja sateen märkyydestä. Hekkumallisesti oikoo hän maa-matkasta jäykistyneitä jäseniänsä sillä pehmeällä tilalla, joka venheesen on tehty, ja arvelee ei koskaan matkanneensa näin kevyesti kuin tässä. Tämä on ensimäisen soutu-taipaleen tunne. Sillä lepäiltyänsä ja ihailtuansa jokea ja sen rantoja, tulee matka-mies tässäkin tuntemaan, että maan päällä ei ole mitään täydellistä. Ensimäinen ja suurin vastus on hänellä itikoista, jotka tuhannen-tuhans-määrissä tunkeutuvat hänen päällensä eivätkä anna hänelle silmän-räpäyksen rauhaa. Ne voidaan karkoittaa vaan siten, että katoksen oven edessä poltetaan tulta, mutta siitä nouseva savu, jonka venheen kulku ja tuulikin lyö kokonansa katokseen, on uusi kiusa, ei paljon vähempi sillä poistettavaa pahaa. Toisekseen on matkan-tekokin sangen hidasta, sillä vaikka soutajia muutetaan noin 20 eli 30 virstan päässä ja vaikka virta, joka minun kulkeani oli vastainen, on hän tyyni, ei matkaa kulu tunnissa juuri enemmän kuin neljä eli viisi virstaa. Tavda-joki, jolla nyt tein matkaa, on Tobol'in syrjä-joki ja syntyy kahden Uraalilta tulevan joen, Losvan ja (eteläisen) Sosvan yhtymisestä. Se on sangen vetevä joki, mutta sen ranteet ovat hyvin yksi-jonoiset, s.o. petäjikkö ja pajukko sen reunoilla ovat loppumattomat. Kyliä tavataan harvassa, ja nekin ovat pieniä: neljä viis taloa yhdessä. Asujilla, jotka ovat pelkkiä Venäläisiä, ei maa-viljelys enää ole ainoana elatus-keinona; he valittavat pelto-maata olevan hyvin vähän, paikka paikoin vaan ja ainoastaan joen rannoilla, sanoen kaiken muun maan kauempana joesta olevan synkeätä suo-pohjaa korpea, jota ei millään keinolla voi perkata pelloksi. Sentähden ovat Venäläisetkin omistaneet alku-peräisten asujien elatus-keinot: metsästämisen ja kalan-pyynnön, jotka molemmat täällä ovat antoisat. Päältä-päin katsojalle näyttää täkäläinen rahvas elävän köyhästi, vaan ei leivättä. Samovaraa (tee-kyökkiä), joka venäläisissä seuduissa on tarkka toimeen-tulon sanoja, ei löydy joka kylässä; kapakat, joita tännekin on istutettu, ovat kaukana toisistansa, samoin kuin kirkotkin; vaan näittäkin sivistys-keinoitta on rahvas täällä nöyrää, hiljaista ja siistiä.
Noin 200 virstaa matkattuani jokea myöten, eli Turinsk'ista yleensä vähän päälle kolmen sadan virstan, tulin viimeinkin tänne Pelym'in kirkolle 24 p. kesäk. Täällä olen nyt aikonut viettää pari kuu-kautta Voguulin kielen tutkinnossa, jota vasten minulla on Voguuli Losva-joelta tutkinnon väli-kappaleena. Hänen piti pyhän Pietarin kunniaksi ja paastosta pääsemisen iloksi saada tämä päivä viettää kapakassa viina-kullan ääressä, johon Voguuli on yhtä kärkäs kuin kärpänen veteen. Tämä on hänelle kernaasti suotu, sillä hänellä poloisella on niin ikävä vaimoansa ja perhettänsä, että minun täytyi suorastaan kieltää hänen puhumasta tätä ainetta, niin usein kertoi hän sitä ja niin hellillä sanoilla koki hän liikuttaa minua häntänsä kotiin laskemaan. Hänen viettäessänsä Pietarin päivää ja päätänsä parannellessaan sain minä myös tilaisuuden nämä radit panna paperille.
Vaikka näin muodoin olen keskellä Siperian saloja, ei minulla ole juuri mitään hätää. Elämän pienet onnettomuudet ovat täällä: helle, itikat, luteet ja muut syöpäläiset; vähällä määrällä kärsivällisyyttä voipi nämä vastukset kuitenkin voittaa. Suuremmaksi luen sen pienen onnettomuuden, että tasku-kelloni tuli vialle ja herkesi käymästä. Täällä ei arvattavasti kukaan ymmärrä sitä laittaa eikä Turinsk'issakaan, jossa sitä jo käytin, löytynyt miestä sitä korjaamaan. Kesäinen aika tuo menee ilman kellottakin; mutta syksyn pitkät yöt ja sumuiset päivät taitavat sen puutteessa käydä tukalammiksikin. Kuitenkin on sana-lasku:
"Otavass' on orjan merkki,
Ei ole kuussa, ei kukossa,
Eikä päivän koitannassa"
lohdutuksenani, ja kuin niin monta tuhatta ihmistä ikänsä elää kellotta, voinen minäkin muutamia kuu-kausia tulla toimeen ilman tättä ajan-mittaritta.
